Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Matti Luukkonen

Maajoukkuesihteerinä toimenkuvaani kuuluu Mariborin kisamatkaa koskevat eri käytännön järjestelyt, erilaiset tiedotustehtävät sekä toimiminen joukkueen huoltajana. Ensisijaisesti olen kuitenkin vapaasukelluksen innokas harrastaja itsekin ja aloittanut säännöllisen harjoittelun noin vuosi sitten. Minulla on monipuolinen liikuntatausta, johon on kuulunut mm. eri kamppailulajit, astanga jooga sekä tietysti uinti. Kuitenkin löydettyäni vapaasukelluksen muut liikuntaharrastukset ovat jääneet selkeästi vähemmälle – aivan kuten on käynyt monelle muullekin vapaasukellukseen tutustuneelle.

Mariborin MM-kilpailujen osalta tavoitteenani on varmistaa, että joukkueemme jäsenet pystyvät mahdollisimman hyvin keskittymään siihen, mitä ovat lähdössä tekemään: kilpailemaan hyvistä sijoituksista maailman muiden huipputason vapaasukeltajien kanssa. Mariborin jälkeen toivon loppukesän voivani mahdollisimman paljon pystyä keskittymään syvyyssukelluksen harjoitteluun Suomen tummissa ja kesälläkin virkistävän viileissä vesissä. Tällä hetkellä olen kuitenkin ensisijaisesti ylpeä siitä, että saan olla osana Suomen tämänvuotista vapaasukellus maajoukkueen tiimiä!

Ei kommentteja: