Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

DYN ja STA - finaalit

Niinpä niin. Toiseksi viimeinen kisapäivä DYNassa vilahti ohi kylmän ilman, sateen ja tuulen siivittämänä. Tyypillinen perjantaikeli siis. Ketään suomalaisista ei kilpaillut, eikä sääkään hellinyt, joten päivä sujui hajanaisesti. Viljami tuomaroi, minä ja pari muuta joukkuelaista olimme katsojina ja osa jopa hotellin lämmössä, mikä ei ollut lainkaan pöllömpi vaihtoehto. Ennätyksiä ei rikottu, mutta kisa oli tiukka ja jopa hieman yllätyksellinen. Finaalien päätyttyä lähdin shoppailemaan pakollisia tuliaisia vain tullakseni siihen lopputulokseen, että Belgrad ei ole tähän tarkoitukseen todellakaan kaikista helpoimpia kaupunkeja. Löysin itselleni myös reissumaskotin, joita liki kaikilla joukkueen jäsenillä jo oli, joten turhaksi ei shoppailusessiotani voinut sanoa.
Selvisin illaksi takaisin hotelliin lepäilemään lauantaista staticin finaalia varten ja miettimään hieman reissun antia. Etukäteen matka näytti olevan lyhyt kuin kanan lento, enkä ollut varsinaisesti ajatellut kostuvani reissusta juuri mitään tuomarikurssin ja satunnaisen kokemuksen lisäksi. Kun viimeinen kisapäivä alkoi kuitenkin olla käsillä, tuntui, että olen ollut reissussa ainakin kuukauden ja saanut todellakin enemmän oppia kuin olisin ikikuunaan päivänä voinut uskoa. Kokemuksen tuomaa varmuutta on vaikeaa kuvailla.


Lauantain kisa-aamu oli aikataulultaan poikkeava muihin verrattuna, koska kisat oli äänestetty demokraattisesti pidettäväksi sisätiloissa ulkoaltaan lämpötilan vuoksi. Tässä altaassa muiden altaankäyttäjien varaukset vaikuttivat aikataulutukseen, joten kisat alkoivat vasta myöhään iltapäivällä. Plussaa oli, että sai kerrankin syödä aamupalalla oikeasti ja kunnolla ja ottaa vielä tuppluurit ennen kisapaikalle lähtöä. Kilpailut pidettiin onneksi aivan aikasempien ulkoaltaiden vieressä, joten kulkeminen ei muuttunut, mutta muut olosuhteet eivät pysyneet enää samoina. Sisäaltaassa oli suomalaisittain todella reilusti klooria ja ilmastoinnin puuttuessa ilma oli todella paksua ja tunkkaista. Lepäilin oven vieressä saadakseni mahdollisimman paljon raitista ilmaa, mutta pian oli siirryttävä altaaseen tekemään lämmittelyvetoja. Tälläkertaa lämpät sujuivat hyvin ja kisovedon aika tuli nopeammin, kuin olin ajatellut, vaikka kaikki meni aivan aikataulun mukaan. Tarkasti keskittyessä ajantaju katoaa, joten olin hyvin onnellinen siitä, että Viljami oli koutsaamassa, kirjaimellisesti pitämässä kädestä kiinni ja viemässä minua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
Ja niin koitti kisalähdön hetki. Viimeiset henkoiset ilmaa, pakkaus ja käännös altaan vaaleansiniseen hiljaisuuteen. Veden liike siveli kevyesti silmäluomia. Ajatukset olivat kevyitä ja ilmavia. Kroppa oli rento, rohkea ja rauhallinen. Aika rullasi hiljalleen eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin.. Kevyet nykäykset alkoivat ja Viljami kertoi nykäyksissä olevan merkittävän viiveen edelliseen lämmittelyvetoon. Se loi uskoa tulevaan, mutta ei poistanut sitä faktaa, että kroppa halusi hetki hetkeltä palavammin eroon hiilidioksidista. Tuskallisin hetki tuli taas kellontarkasti 3:50 ja pyysin käsimerkein valmentajan apua pahaan oloon. Harjoitellun kaavan mukaan Viljami alkoi rohkaista ja jutella saadakseen pidettyä ajatusteni ohuen langan pois polttavasta epämiellyttävyyden tunteesta ja fokusoitua keskittymiseni jonnekin aivan muualle, kuten vasemman jalan pikkuvarpaaseen tai vieressäni kelluvaan uuteen perheenjäseneen, muoviporkkanaan, jonka olin eilisellä kaupunkikierroksellani ostanut maskotikseni.
Odotin sukellusrefleksiä. Odotin, että Viljami sanoo korvieni muuttuvan siniseksi. Aika kului ja olo muuttui hetki hetkeltä tukalammaksi voimakkaiden nykäysten siivittämänä, mutta "loppusuoran" merkkejä ei tuntunut tulevan. Kun oma personal best -aikani oli tullut täyteen, sain valmentajalta vihdoin kauan kaivatun luvan nostaa kädet laidalle ja tulla ylös. Viime hetkellä.
Nousin ylös. En muista enää nenäklipin irroitusta. Hämärä mielikuva minulla on OK-merkistä, mutta sen jälkeen ajatus katkesi tyystin, vaikka kroppa ei pettänytkään. Mitähän minun pitää nyt tehdä? Hengittelin ja ihmettelin niin kauan, kunnes Viljami muistutti vieressä, että kannattaisi sanoa I'm OK. Toistin sanat ja jatkoin hengittelyä. Ajatukset olivat aivan katkolla. Tajunta alkoi sopivasti toimia nähdessäni valkoisen kortin. Hymyilin leveästi. Elämäni ensimmäiset MM-kisat, viisi valkoista korttia, kolme PB:tä, kaksi finaalipaikkaa, kaksi 12. sijaa maailman kärjessä, sekä uusi perheenjäsen, Static-Porkkana.
Rehellisesti sanottuna, paremmin eivät kisat enää olisi voineet mennä.
-Paula-


https://www.youtube.com/watch?v=CKPd--x74Yc

torstai 25. kesäkuuta 2015

DNF - grande finale

Siis suomeksi, tänään oli DNF:n finaali. Tunnelmat tälle päivälle alkoivat kuitenkin tiivistyä omalla kohdallani jo eilisen vapaapäivän puolella, kun yllätin itseni hermoilemasta. Tajusin yhtäkkiä, että kisaaminen muita vastaan on hauskaa, mutta nyt olikin kyseessä kisaaminen itseäni vastaan, mikä ei jostain syystä tuntunut ollenkaan hauskalta ajatukselta. Pieniä alitajunnan piruja istuskeli koko päivän matkani varrella huudellen kaupungilla viettämäni vapaapäivän järjettömyydestä levon kannalta ynnä muuta yhtä olennaista. Sain todella tukkia korviani, etten olisi kuunnellut kaikkia mahdollisia asioita jotka voisivat mahdollisesti mennä pieleen finaaliin mennessä.
Kisa-aamun aikataulua oli onneksi löysytetty tunnilla, joten ehdin periaatteessa syömään aamupalan, ennen siirtymistä jo tuttuakin tutummaksi tulleelle kisa-altaalle. Kiskoin viileän aamun kunniaksi taas untuvahaalarin päälle ja siirryin aamutorkuille odottamaan omaa vuoroani ja ruuan laskeutumista, joka tuntui lähinnä sijaitsevan kurkussa. Olo ei ollut juurikaan levollinen eikä rauhallinen. Yskitti ja väsytti, eikä oman tavoitemetrimäärän asettaminen tuntunut onnistuvan. Nyt tavoitteena oli oikeasti tehdä maksimi, ihan tajunnan rajamaille saakka. Matka sinne on pitkä, mutta loppu voi olla hyvinkin nopea. Epävarmuus hermostutti, vaikka vaakakupissa ei ollut enää varsinaisesti mitään.
Yritin kuitenkin pitää paletin kasassa ja tehdä kaiken mahdollisimman rauhallisesti ennen lähtöä. Tämäkin kostautui. Vaikka Viljami ja Kajde olivat kokoajan kertomassa minulle aikoja ja passaamassa, niin yllätin itseni yhtäkkiä tilanteesta, jossa starttiin on 2minuuttia aikaa ja minulla on painot maassa, puku auki ja nenäklipsi hukassa. Kiskaisin painot vyölle ja aloin kuumeisesti etsiä nenäklipsiä, joka löytyi lopulta Kajden avustamana omasta nenästäni. Hyppäsin altaaseen ja Viljami laittoi kaulapainon kaulaani. Pulssi oli varmasti 120. Yritin rauhoittua, mutta kello tikitti armottomasti. 30sekuntia. Syvä hengitys. 20sekuntia. Rauhoittava syvä hengitys. 10 sekuntia. Sydän hakkaa armottomasti. Lähdön hetki koitti. Keskityin ottamaan täydellisen keuhkollisen ilmaa. Sellaisen määrän, että pärjäisin seuraavat 3minuuttia ilman. Ja sitten painoin pääni veden alle. Äänet hiljenivät. Ajatukset pysähtyivät. Sydän rauhoittui. Keho lähti tekemään tuttua sarjaa: käsiveto - potku - potku - käsiveto. Maailmanmestaruuskisojen finaalin sukellus oli alkanut
30metriä ja palleanykäykset alkoivat. Hyvä - ajattelin. Säästöliekki sytytetty.
Tukala olo kasvoi. Ja kasvoi. Ja kasvoi. Minä odotin ja sukelsin, kunnes lopulta 80metrissä olin täysin kypsä tulemaan ylös. Olo oli infernaalisen hirvittävä. Sisäinen hymy paistoi sisälläni. Näin paha olo tietää vahvaa sukellusrefleksiä ja hyvää sukellusta.
Naps. Refleksi napsautti turbovaihteen päälle ja paha olo helpotti. Edessä oli satasen käännös. Pintarikko ja potkin jo turvasukeltajaakin sukeltaessani hieman liian lähellä pintaa, koitin päästä vähän syvemmälle, mutten varsinaisesti enää keskittynyt alaspäin pyrkimiseen sillä 125m käännös oli edessäni, eli nyt alettaisiin vasta sukeltamaan.
Käännös. Olo alkoi pöpertyä. Ajatus juoksi vielä, mutta enää vain ohuena lankana, josta oli pystyttävä pitämään kiinni. Vielä viimeinen potku, pintaan, köydelle, pää ylös ja hookkaamaan. Tajusin että kädet tärisee. Kuulen Kajden huudon ja nostan päätä ylös tajuten samalla, että en oikein muista miten minun taas pitikään hengittää. Posket pullistuu. Teen varmaan jotain väärin. Lainkaan ajattelematta teen pintaprotokollan ja jään rimpuilemaan uppoavaan köyteen. Järki alkaa palata pikkuhiljaa. Valkoinen kortti ja loppukin voima hupenee jäsenistä. 135m - sanoo tuomari ja onnittelee. Pääsen hädin tuskin altaan reunalle, jossa sankka joukko kannustajia oli naamat messingillä ja halit valmiina odottamassa MINUA. Käyn kastelemassa kaikki halauksillani ja lähden uimaan happoja pois lihaksista. Olo on epätodellinen. Näissä olosuhteissa, tässä olotilassa, tuolla valmistautumisella.. Minä tein silti huikean suorituksen!
Nousen lopulta kuumaan auringonpaisteeseen seuraamaan A-finaalit ja keksin vasta kysyä, että monesko edes olin. Kukaan ei tiedä. Onko sillä edes väliä.
Joukkueemme miehet olivat taistelleet myös B-finaaleissa vaihtelevilla menestyksillä, mutta yhtä kaikki kisa tältä päivältä on ohi. Pakkaamme tavarat ja lähdemme hotellille. Taas yksi valkoinen kortti ja hyvä sukellus takataskussa. Minä: maailman 12. paras ilman räpylöitä pituutta sukeltava nainen. On tässä vielä pureskeltavaa.
-Paula-

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tiistai - STAticin tunnelmia.

Staattisen hengenpidätyksen kisapäivä alkoi aurinkoisena. Hyvin aurinkoisena. Hyvin paahteisena ja hyvin kuumana. Pilven hattaraakaan ei näkynyt taivaalla. Vain pääsyset kaarelivat korkealla sinessä. Tuulikin oli tyyntynyt. Kilpailijoille ei ollut järjestäjän puolelta mitään varjoisaa tilaa tarjolla joten päädyin heti aamutuimaan ostamaan kaksi suurta aurinkovarjoa auki joukkueemme oleskelupaikan suojaksi uima-alueen varjomaakarilta.
Kevyen huovan alla odottelin omaa vuoroani, joka oli kanssakilpailijoiden taktikoinnin vuoksi siirtynyt verrattaen pitkälle aamupäivään. Oman joukkeemmekin lähtöajat olivat sirottuneet aika tasaisesti koko aamun ajalle.
Pieni hiki pinnassa pääsin lopulta vaihtamaan altaaseen 5mm märkäpukuni tuntia enne starttia. Yllätys oli melkoinen kun altaan vesi tuntui lähinnä jäätävältä. Kontrasti veden ja ilman välissä oli huikea ja eipä aikaakaan, kun jalat alkoivat lyödä loukkua vaikka ilman lämpömittari huiteli varmasti kolmenkymmenen paremmalla puolella. Nälkäkin alkoi kaivella ja edellisenä päivänä massiivisesti vaivannut flunssa muistutteli vielä olemassaolostaan. Suurin huolenaiheeni olikin, etten vaan saisi massiivista yskänpuuskaa juuri lähdössä. Eli lähtökohdat olivat hieman viturallaan, vaikka itse en asiaa itselleni tunnustanutkaan. Onneksi valmentaja sentään keksi olla kertomatta, että lämmittelyvetoni olivat lievästi sanottuna heikkotasoisia, se olisi voinut katkaista jo kamelin selän. Lähdin siis kisa-alueelle kiskaisemaan helpon personal bestin - näin kuvittelin. Vaan kuinka kävikään. Lämppärit enteilivat juurikin vähän kehnompaa tulosta ja niinhän se pakka alkoi repeillä jo viidessä minuutissa aikaisten palleanykäysten saattelemina. Kävin kovaa henkistä taistoa itseni kanssa ja hävisin antamalla lopulta periksi tunteelle, vaikka valmentaja kuinka sanoi vieressä, että happea näyttää riittävän vielä vaikka kuinka. Sain valkoisen kortin, joten tyytyväinen piti olla vaikka tuloksellani 5:15 ei finaalipaikka varmasti irtoaisikaan. Niskan hengityslihas venähtäneenä kapusin jäisestä altaasta auringon paahteeseen katselemaan viimeisiä suorituksia ja pakkailemaan tavaroita altaan reunalta.
No olihan yksi finaalipaikka DNF:stä jo takataskussa, joten vapaa lauantai ilman omaa finaalisuoritusta sopisi ohjelmaan ihan hyvin. Mutta taas kohtalo heitti eteen tämän efektin, että "vaan kuinkas lopulta kävikään". Lounaspöydässä istuessamme tulivat tulokset ja suureksi suureksi hämmästyksekseni sain kuulla päässeeni B-finaaliin. Päivä ei siis ollut muillekaan niin hyvä. Suurella kiitollisuudella ja hämmästyksellä otin vastaan toisen finaalipaikan ensimmäisissä MM-kisoissani. Olenko minä oikeasti näin hyvä? Siis oikeasti?
Aurinko paistoi koko päivän ja me nautiskelimme Belgradin tarjonnasta yöhön saakka. Asiat voisivat toki olla hullumminkin!
-Paula-

Maanantai - DYN karsinnat


Maanantai alkoi aurinkoisissa merkeissä, päivästä tulee selvästi lämpimämpi kuin eilisestä. Veden lämpö kuitenkin olisi sama, joten lämpötilaero ilman ja veden välillä on suuri. Joukkue suuntasi altaalle iloisissa ja keskityneissä tunnelmissa, olihan kyseessä monelle päälaji.

Paula sukelsi ensin. Tarkoituksena oli vaan sukeltaa AP ja säästellä voimat tulevien päivien sukelluksille. Sukellus menikin rutiinilla maaliin ja Paula tuli pirteänä ylös altaasta.

Oma sukellus lähti rennosti liikkeelle ja ilman laseja sukeltaminen onnistui hyvin veden ollessa kirkasta. Ensimmäisellä altaan välillä kaikki tuntui hyvältä: Potkut vei eteenpäin, asento tuntui rennolta ja 50m käännöskin onnistui hyvin. Sama meno jatkui myös käännöksen jälkeen. Sukellusrefleksi lähti käynnistymään aavistuksen normaalia myöhemmin. Seuraavatkin käännökset menivät mukavasti, ja en oikeastaan mokannut mitään. Hyvä sukellus koki kuitenkin kolauksen, kun heti 150m käännöksen jälkeen alkoi tuntumaan hypoksia. Tiedän entuudestaan, että silloin on n. 25m vielä varoja. Ei hyvä, odottelin (ja toivoin) tämän tunteen tulevan vasta 175m kohdalla, jolloin 200m olisi ollut tavoitettavissa. Hieman pettyneenä päätin vetää sukelluksen aivan loppuun. Muistan 175m pohjamerkin jonka jälkeen tein pari potkua. Sitten alkoi tuntua jo siltä, että nyt pitää tulla pintaan heti.  Tein kuitenkin vielä pari potkua ja tulin vasta sitten pintaan. Suoritus meni aivan rajoille ja pintaprotokollasta tuli taistelu. Osin senkin takia, että unohdin hengittää. Harjoitellut palautushengitykset eivät juuri sillä hetkellä juolahtaneet mieleen. Sain kuitenkin pidettyä pään pinnalla Kajden kannustusten siivittämänä. Tässä tapauksessa se riitti pelastamaan suorituksen - valkoinen kortti ja 188m. Tällä suorituksella irtosi sija 20 ja 12m jäi puuttumaan B-finaalipaikasta.

Seuraavassa lähdössä oli kolme Suomalaista: Mikko A, Mikko N ja Jaakko. Niemeläisen sukellus meni rennosti ja tulos oli 196m tiukalla pintautumisella. Tällä pääsi harmillisen lähelle B-finaalia, jonka raja oli tänä vuonna 200m. Jaakko sukelsi pisimmälle: 210m, mutta pintautuminen ei onnistunut ja tuloksena valitettava diskaus. Anttosen sukellus jäi harmillisesti kesken jo 100m kohdalla.

Ei ollut Suomalaisten juhlaa tämä päivä...

Kooste dynapäivän tapahtumista:
https://youtu.be/PqKKbMnKLHg

Tulokset
Miehet:
http://media.wix.com/ugd/c88612_9cde0b1749094854a475435ddf89af19.pdf

Naiset:
http://media.wix.com/ugd/c88612_83439f435816493382a9ff59e45c248e.pdf



Ossi

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sunnuntai - kisapäivä DNF

Päivä alkoi ei-niin-aurinkoisissa merkeissä flunssan ja vatsaharmien saattelemana. Aamupalallakaan ei voinut syödä yhtä banaania enempää, koska oma startti oli jo heti kymmenen jälkeen. Homma olisi voinut mennä kiukutteluksi, mutta hyvin alkanut hermojenkiristely päättyi taas valmentajien ja muiden tiimikavereiden läsnäoloon ja hassutteluun. Ja tottahan se on, että ei oma tulos ainakaan parane stressaamalla.
Matka hotellilta altaalle sujui "rallitaksin" kyydissä. Belgradin sunnuntaiaamussa ei siis ollut juurikaan muuta liikennettä, eikä kuljettaja suinkaan epäröinyt käyttää tilannetta hyväkseen. Perille päädyttiin kuitenkin ehjänä aivan ensimmäisten joukossa. Hyvä niin, sillä pääsimme varaamaan altaan laidalta hyvät paikat koko joukkueelle.
Aamu oli niin viileä ja tuulinen että pukeuduin kaikkien iloksi untuvahaalariin, enkä voi väittää että se olisi ollut ollenkaan liikaa. Näin osan kilpailijoista hytisevän shortseissa ja ihmettelin, etteikö kaikilla ole tullut mieleen katsoa säätiedotusta. Jälleen olin ylpeä suomalaisuudestani. Ainakin meillä oli älliä varustautua tilanteen mukaan!
Vasta tuntia ennen lähtöä nousin nokkauniltani vaihtamaan märkäpuvun päälle. Jännitti vähän, mutta annoin tunteen vain lipua läpi ajatellen, ettei minulta odoteta mitään. Tänne oli tultu hakemaan kokemuksia ja valkoisia kortteja eikä sijoituksia. Siitä huolimatta halusin, että minulle pidetään pieni luento siitä, kuinka hyvä asia on, kun alkaa tuntumaan aikaisin pahalta. Nämä ajatukset seuranani laskeuduin altaan reunalle, veteen, ja jäin odottamaan virallista lähtöhetkeä lähtölaskennan kaikuessa kaiuttimista.
Sukelluksella tapahtui paljon uusia ja osin ihmeellisiä asioita. Pidin yllä ennennäkemätöntä vauhtia (siis oman mittapuuni mukaan) ja pulpahdin pintaan 2:37 myöhemmin 130m pidemmällä. Olin onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä jopa hieman yllättynytkin näin hyvästä sukelluksesta. Seurasin loputkin joukkueen jäsenten suoritukset altaasta tai sen reunalta, joihin mahtui niin katkeraa kalkkia, häkellyttäviä yllätyksiä kuin varmaa iloa. Sitä se oli koko aamupäivä: tunneskaala laidasta laitaan, päällimmäisenä ilo omasta hyvästä ja varmasta suorituksesta.
Iltapäivä meni samaan tyyliin. Iloisesti muiden kanssa lounaalla rupatellessa, omassa huoneessa lepäillessä ja aurinkoisia ajatuksia ajatellen. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää paremmin kisojen luonnetta. Nämä eivät todellakaan ole vain kilpailut, joista veren maku suussa haetaan sijoituksia vaan tapahtuma, jossa on paljon samanhenkisiä avoimia ihania ihmisiä, jotka pitävät puhumisesta aivan yhtä paljon kuin minä..

http://youtu.be/pjLUG7GwOyI

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Treenikooste


Kooste treenisukelluksista.

https://youtu.be/p5yZB71CQiY

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Viimeisiä treenejä


Perjantaina ja lauantaina oli mahdollisuus tehdä viimeisiä treenisukelluksia ennen kisojen alkua. Maajoukkue käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja oli paikalla tutustumassa altaaseen. Veden lämpö todettiin sopivaksi ja allas hyväksi. Välillä altaalla oli ruuhkaa ja osa porukkaa sukelsi 50m suuntaan ja osa poikittain 25m suuntaan. Suuremmilta kommelluksilta kuitenkin vältyttiin Viljamin tarkan turvasukelluksen ansiosta. Treenisukellukset menivät hyvin ja sukellusrefleksi oli tallella. Perjantain treenisukellusten huipentuma oli Anteron DNF PB.

Lauantaina oli viralliset harjoitukset ja allasköydet oli viritetty altaan poikki 25m radoiksi. Samalla kokeiltiin lähtötelineitä ja pohjamerkkejä sunnuntaista DNF-karsintaa varten. Sää oli selkeästi viileämpi ja tuulisempi kuin eilen, ilman lämpö vain 23 astetta. Suomen joukkuetta se ei haitannut, mutta Etelä-Eurooppalaisille ilma taisi olla aika vilakka, ainakin huulien väritä ja käsien tärinästä päätellen. Huomiseksi on luvattu samanlaista säätä. Sukellusten AP:t on jo jätetty ja niiden mukaiset lähtöajat vahvistuvat illalla.

Ossi

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ensikertalaisen ajatuksia

Aika rientää kuin siivillä. Piti jo kaksi viikkoa sitten päivittää viimeisen maajoukkueleirin tunnelmia Hyvinkäältä, mutta aika vain lipesi  jonnekin. Leirin jälkeen oli käytännössä viisi päivää aikaa kuivatella märkkäri ja valmistautua lähtöön ja se aika osoittautui täydellisen riittämättömäksi kun yritti samaan aikaan käydä töissä ja tehdä viimeisiä treenejä. Noviisina pyörin ympyrää ja kasasin ja levittelin tavaroita vuoron perään vielä kaksi tuntia ennen lennolle lähtöä. Mikä on oikea aurinkovoiteen suojakerroin? Onko yöllä kylmää? Pärjääkö rantasandaaleilla?
Sveitsin viimeistelytreenileiri jännitti jostain syystä todella paljon ja meni osin varmaan juuri siitä syystä aika railakkaasti penkin alle, mutta nyt täällä itse kisapaikalla olen seesteinen kuin viilipytty. Olen ollut täällä Belgradissa jo viisi päivää, ensin tuomarikurssilla ja sitten normaalina osallistujana, ja olo vaan rentoutuu ja paranee, vaikka kisat eivät ole edes alkaneet. On yllättävää huomata miten joukkueen ryhmähenki, rauhallinen energia ja ilo tarttuu ja valaa itseenkin uskoa siitä, että riittää ihan varmasti jos teen parhaani.



Eka treenipäivä

Ensimmäisen treenipäivän tunnelmia aurinkoisesta Belgradista.

http://youtu.be/Hx4NQjpKk9I

-Viljami-

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015


Viimeistelyjä


Monille maajoukkueen jäsenille Hyvinkään leiriviikonloppu toimi areenana viimeisille pitkille sukelluksille ennen kisoja. Leirillä maksimikunto tuli testattua ja samalla saatiin kokemusta ulkoallasolosuhteista, jollaiset ovat myös Serbiassa vastassa. Kunnon ajoitus vaikuttaa menevän monilla kohdalleen, kun leirisunnuntainakin nähtiin jo kolme yli 200m Dynaa. Viimeisten pitkien harjoitussukellusten jälkeen alkoi palauttelu ja herkistely. Tavoitteena on että lihaksissa ja kropassa on kaikki paukut käytettävissä, kun niitä kisoissa tarvitaan. Herkistelyllä pyritään pitämään sukellusrefleksi ja apneakunto yllä tämän kevyemmän parin viikon ajan. Täytyy sanoa, että kuukausien intensiivisen treenaamisen jälkeen tällainen "löysäily" tuntuu kyllä hieman vieraalta. Toisaalta energiaa tuntuisi olevan vaikka muille jakaa!

Osa kilpailijoista on löytänyt jo tiensä Serbiaan ja Suomestakin paikalla on jo Paula ja Viljami. Aivan kommelluksitta ei heidän menomatka tainnut mennä, sillä matkatavarat vielä etsivät oikeaa osoitetta. Toivottavasti ne kuitenkin löytävät pian perille! Pääjoukko lähtee matkaan torstaina. Paikanpäälle jääkin mukavasti muutama päivä aikaa totuttautua ilmastoon, ilmapiiriin ja altaaseen.

Juhannusohjelmasta tulee tänä vuonna tällainen:

Perjantai:  ilmoittautuminen ja avajaiset
Lauantai:  viralliset harjoitukset
Sunnuntai: DNF karsinnat
Maanantai: DYN karsinnat
Tiistai: STA karsinnat
Keskiviikko: välipäivä
Torstai: DNF Finaalit
Perjantai: DYN Finaalit
Lauantai: STA Finaalit + loppubileet!
Sunnuntai: Kotiinlähtö

Nyt vaan täytyisi pitää huoli siitä, että muistaa pakata mukaan kaiken tarvittavan. Matkakuume alkaa jo kasvaa ja taitaa siitä osa olla ihan rehellistä kisajännitystäkin.

Ossi

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Jaakko Keskitalo


Mukava lähteä Turkuun, kisapaikka on tuttu. Henkilökohtaisesti kyseessä ovat kolmannet MM-kisat. Aloitin varsinaisen perehtymisen lajiin Paimiossa toimivan Sunken Logs –seuran riveissä kuusi vuotta sitten. Parin vuoden treenaamisen jälkeen osallistuin SM-kisohin. Nuorena vietin paljon aikaa Porin maauimalassa ja Yyterissä ja silloiset sukeltelut ovat olleet pohjana vapaasukellusharrastuksen aloittamisessa. Lajissa kiehtoo sen psykofyysinen kokonaisvaltaisuus. Kun kaikki osuu kohdilleen pitkän sukelluksen aikana on onnistuneen pintautumisen jälkeen ihan yhtä mahtava fiilis oli sitten kyseessä maksimiveto kisoissa tai treeneissä. Yksilökohtaisen suorittamisen rinnalla vähintään yhtä tärkeää ja palkitsevaa lajissa on treeni- ja joukkuekavereiden välillä vallitseva hieno yhteishenki.

lauantai 6. kesäkuuta 2015