Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

torstai 22. syyskuuta 2011

CWT kisapäivä

Kirjoittanut Antero

Torstaiaamu valkeni pilvisenä ja hieman tuulisena, jopa aavistus syksyn koleutta oli ilmassa kahden ukkosen säestämän päivän jälkeen. Edellisenä iltana oli ollut ennakkotulosten ilmoittaminen ja lähtölistojen julkistus. Jopa 15 sukeltajaa ilmoitti aikovansa sukeltaa vähintään 100 metrin syvyyteen. Melkoinen joukko! Oma lähtöaikani oli 10.03 ja vene lähtisi rannasta sukelluspaikalle klo 9.06. Ei siis aamupalaa tänä aamuna.

Kisapaikalla oli jo melkoinen vilske, kun Kaiden kanssa saavuimme sinne. Ensimmäiset lähtöajat olivat aivan juuri vuorossa. No, me jäimme odottelemaan hetkeksi ennen kuin aloittaisin omat lämmittelyni. Veden lämpötila oli edelleen 28 astetta, mutta se oli aiempaa sameampaa ukkosten tuomien sateiden myötä. Lämmittelyssä tuntui hyvältä ja rennolta. Sen jälkeen siirryin polkuveneeseen kisaköyden viereen odottamaan vuoroani. Edellisen sukeltajan tehtyä oman suorituksensa Kaj saattoi minut kisaköydelle. Laitoin fluid-gogglesit silmilleni ja nenäklipsin nenääni. Keskityin sukellukseeni huolella. En ajatellut muuta kuin täydellistä rentoutta, koska sen avulla voi saavuttaa tavoittelemansa syvyyden. ”Official top”, kuului tuomarin suusta ja sukelsin. Alku meni vanhan rutiinin mukaisesti rauhallisesti potkien alaspäin kunnes parissa kymmenessä metrissä rauhoitin potkujani selvästi. Halusin olla mahdollisimman rento. Kun hälytys soi, nyt 31 metrin kohdalla, puhalsin suuni täyteen ilmaa. Olin laittanut hälytyksen hieman aiemmaksi, jotta varmasti saan suuni aivan täyteen ilmaa. Tätä ilmaa käyttäisin alas asti paineentasaukseen. Rentouduin. Annoin vain itseni liukua kohti syvää sinistä tasaten painetta korvissani. Huomasin vauhtini olevan hieman tavallista hitaampaa, mutta en välittänyt siitä. Suljin välillä silmäni ja keskityin ilman pitämiseen suussani sekä paineentasaukseen. Toinen hälytys soi 80 metrissä, ilmaa oli vielä suussani ja tein hyvän paineentasauksen, sitten vielä toisen paljon pienemmän. Tiesin kuitenkin meneväni alas asti. Viimeisen kahden metrin raidoitus oli erittäin tervetullut näky syvyydessä! Kaappasin yhden tagin mukaani ja lähdin kohti pintaa. Potkin rauhallisesti, kaksi potkua ja liuku, kaksi potkua ja liuku… Vesi lämpeni ylöspäin tullessa ja arviolta noin 40 metrin syvyydessä näin silmäkulmastani ensimmäisen turvasukeltajan seuraavan vieressä skootterin avulla. Heti kohta toinen tuli toiselle puolelle saattamaan minua viimeisillä metreillä. Nyt vain rennosti pintaan ja tiukka ote köydestä. Nopea ilman vaihto keuhkoissa heti pintaan päästyäni ja tiukka puristus vatsalihaksilla ja pallealla verenpaineen pitämiseksi yllä. Toinen samanlainen. Ja kolmaskin. Sitten nenäklipsistä kiinni ja kaikki vermeet pois kasvoilta. Katse koti tuomareita, ok-merkki ja sama sanoin ”I’m ok”. Olinko ajoissa? Aikaa on vain 15 sekuntia. Pienen odotuksen jälkeen sain tuomarilta valkoisen kortin ja suustani pääsi melkoinen ilonkiljahdus. 100 metriä!!! Ensimmäisenä suomalaisena tuo maaginen pyöreä luku. Tavoitteeni oli saavutettu. Tuntui todella hyvältä! Sukellus oli ollut aivan maksimisuoritus. En olisi voinut tehdä metriäkään enempää. Varaa ei olisi ollut kumpaankaan suuntaan. Kiitos Kaidelle koutsina olemisesta ja kiitos kaikille, jotka olitte kesän aikana mukana treeneissä.

Haluan omistaa tämän sukelluksen hienolle ihmiselle ja hyvälle ystävälleni, joka menehtyi äskettäin. Juha, olisin toivonut sinun näkevän tämän sukelluksen.