Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

torstai 5. helmikuuta 2015

Uusi vuosi, uusi joukkue

Vapaasukelluksen maajoukkuerinki uudistetaan vuosittain. Monet jatkavat mukana aktiivisesti harjoitellen vuodesta toiseen, ja lähes joka vuosi saamme mukaan uusi innokkaita sukeltajia. Tänä vuonna harjoittelurinkiin valittiin 13 jäsentä, joista 4 naisia ja 9 miehiä.
Toiminta aloitettiin tammikuun lopussa Kouvolan leirillä. Viime vuonna aloitettu valmennuksen kehitys on mennyt eteenpäin, ja leirin teemana oli vapaasukelluksen lajianalyysin ensimmäisen luonnoksen arviointi. Lajianalyysi on doumentti, joka määritteleen lajin perusteet ja harjoittelun. Doumentti tulee olemaan keskeinen osa valmennuskoulutusta, ja tukee maajoukkueringin jäsenten tavoitteellista ja järjestelmällistä harjoittelua.
Valmennuskoultuksen kautta lajiosaamista viedään seuratasolle ja eri harjoitteluryhmiin. Viime vuonna luotiin perusohjeet nuorten vapaasukellusharjoitteluun, ja valmenusosaaminen tulee edelleen kehittämään lajin harjoittelu aina nuorista aktiivisiin kilpailijoihin.
Vuoden ensimmäisellä leirillä aloitettiin myös valmistautuminen tulevaan kilpailukauteen tekemällä kilpailusuoritusharjoitteita. Osalla ensimmäiset kisat ovat jo helmikuun alussa Riikassa, ja monet tähtäävät maaliskuun lopun SM-kisoihin. SM-kisat ovat viimeinen näytön paikka, ennen kuin kisapaikat kesäkuun lopun allaslajien MM-kisoihin jaetaan.
Osana kovaa harjoittelu on myös lajista nauttiminen ja hauskan pitäminen. Viime syksyn MM-kisojen kuvamateriaalista on koostettu hieno dokumentti Suomen joukkueen matkasta Sardiniassa. Elina ja Johanna ovat tehneet upeaa työtä ja kirja on luettavissa osoitteessa:

http://issuu.com/elinaandjohanna/docs/freediving_imok/1

Kirjan yksi teema oli leikkimieliset haasteet, joita varten maajoukkuringin tapaamisessa tehtiin haastevideo. Onko sinusta vastaamaan haasteeseen.

http://youtu.be/Q1T-rFucJ2E