Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

lauantai 3. marraskuuta 2007

Naisten MM-hopea suomeen!


Tiesimme päivän sukellusten jälkeen kyllä Susannan sukeltaneen hyvin ja olevan kevyesti top 10:ssa, mutta pakko myöntä että olimme hieman yllättyneitä kun Susannaa kyseltiin kiireesti doping-testiin. Tuloslista meni hieman uusiksi kun tuomarit katsoivat pohjakameran videot ja suoritukset muuten. Lopulta Susanna nousi toiseksi!

Lajillemme luonteenomaista on, että vain onnistumiset lasketaan. Vaikka kilpailuun oli ilmoitettu hurjasti syvempiäkin sukelluksia, vain onnistumiset ratkaisevat. Fakta on että täällä oli paikalla maailman parhaat sukeltajat, jotka tekivät sen mitä pystyivät, ja tuosta joukosta toiseksi selviytyi hienolla SE tuloksellaan Susanna.

Onnittelut!

Uusi SE ja pari valkoista korttia

Susanna sukelsi helpon ja rennon näköisesti uudet SE lukemat 40 metriä. Myös Simo ja Anza onnistuivat omissa sukelluksissaan. Timo ei valittettavasti startannut tänään, koska mahapöpö iski taas.

Suomalaisten osalta siis kisa on ohi nyt. Varsin tyytyväisiä ollaan tuloksiin täällä leirissä. Hyviä henkilökohtaisia venymisiä, mutta ennen kaikkea ei yhtään punaista korttia.

CNF kisapäivä


CNF lähtölistat ja ET:t oheisessa kuvassa.

Susanna on ilmoittanut 40 metriä, eli jälleen kirkkaasti uusi SE jos onnistuu. Antero ja Timo 46 metriä ja Simo 48.

Kukaan miehistä ei tavoittele ME:tä, mutta syvälle mennään kuitenkin. Odotetusti Herbert ja molemmat Williamit ovat ilmoittaneet yli 70m. Yllättävän paljon porukkaa on myös välillä 50-60, mutta luulen että osa on CWT:n jälkeen ilmoittanut hieman "huolettomasti" omat et:nsä...Naisissa sekä Natalia Molchanova että Sara Cambell ovat molemmat ilmoittaneet yli nykyisen ME:n (56). Natalia 57 ja Sara 60.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Valmistautumista CNF:ään

Koko hotelliin tuntuu levinneen pieni flegmaattisuus, huomaa selvästi kuinka suurin osa sukeltajista on keskittänyt paukkunsa eiliseen kisaan ja nyt ollaan jo vähän jäähyllä. Tietysti osalle sukeltajista CNF on päälaji, mutta suurimmalle osalle selkeästi räpylöillä sukeltaminen.

Kävimme kuitenkin vetämässä pikaisen CNF treenin. Lähinnä hakemassa tasapainotusta kuntoon jne. Antero ja Timo sukelsivat helposti 41m ja Simo 46m. Susanna ei halunnut tänään vetää maksimia.

Huomenna lähdetään hakemaan luottavaisin mielin varmoja sukelluksia.

torstai 1. marraskuuta 2007

Viralliset tulokset

Viralliset tuloslistat julkaistiin vihdoin.

Mitalit jäivät tällä kertaa saamatta, mutta tasaisen hyvää työtä koko joukkueelta.

Simo 8.
Timo 10.
Antero 19.
Susanna 7.

Kolme top10 sijaa ei ole yhtään hullummin! Ja Anterokin venytti kisaenkkaansa hulppeat 12 metriä, joten melko onnistuneena tuotakin sukellusta pitäisin.

Huomattavaa myös että naisissa oli vain yksi hylkäys ja miehissä hieman ikävämpi tilasto, kaikkiaan 10 hylkäystä. Aika rankat suhteet...


Kisapäivän tunnelmia



Päivitämme tähän postaukseen tunnelmia sitä mukaa kun niitä saadaan.

Juuri nyt tuuli on melko kova, mutta kisa on alkanut ja jatkuu. Susanna meni juuri veteen ja aloitti lämmittelyt, official top on 10:28. Anza, Timo ja Simo ovat kaikki aika lähekkäin tuolla klo 14:00-15:00 tuntumassa, valitettavasti olemme silloin käytännössä kaikki vedessä joten päivitykset tulevat hieman jälkijunassa.



Edit 10:42



Susannalle valkoinen kortti ja uusi SE! Onneksi olkoon! Susanna luonnehti heti vedestä päästyään sukellusta helpoksi, mutta lähdössä kuulemma jännitti kovasti. Paineentasauksessa ei kuitenkaan mitään ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa...

Edit 15:05

Noniin, koko joukkue on taas poissa vedestä.

Antero sukelsi vahvan näköisesti 73m mutta joutui siis kääntymään 4m ennen pohjaa paineentasausongelmien takia. On tuo silti mainio sukellus ja huima parannus omiin tuloksiin.

Timo sai rutiinilla valkoisen kortin :)

Itse myös hyväksytty suoritus, mutta tiukkaa se teki, on pakko myöntää että jos olisin tavoitellut SE:tä en varmaankaan olisi saanut valkoista korttia.

Kaiken kaikkiaan siis aika hyvä päivä suomen joukkueelle :)