Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vesa Toropainen

Uinti, sukeltelu ja snorklailu olivat luonnollisesti lapsena parasta kesässä ja uintiharrastus on enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurannut sieltä asti. Vapaasukellusta, vaikka lajille en nimeä tiennytkään, harjoittelin jonkin verran vajaa parikymmentä vuotta sitten lukioikäisenä, ja siltä ajalta ennätys taisi olla ~60 m ilman räpylöitä, painoja tai muita hifistelyjä ja kuivastatikissa vajaa viisi minuuttia. Homma kuitenkin jäi, kun ei siitä oikein tietoa saati harrastuskavereita ennen internet-aikaa löytynyt.
Uudelleen vapaasukelluksen löysin kun etsin kolmisen vuotta sitten vastapainoa muille harrastuksille, ja löysin Paimiosta Sunken logsit. Seurasta löytyi innokas porukka suurin piirtein samaan aikaan aloittaneita sukeltajia, kokeneempia neuvomaan ja hyvä meininki. Eipä silloin tullut mieleenkään että jossain vaiheessa maajoukkueeseen päätyisin, vaikka melko nopeasti ilmenikin että jonkinlaisia edellytyksiä lajiin voisi olla. Nyt on sitten kolmet SM-kisat takana ja ensimmäiset oikeasti isot kisat edessä. Valmistautuminen ei ehkä ole henkilökohtaisista syistä osunut aivan nappiin, joten toivelistalla ensimmäisistä MM-kisoista on lähinnä kokemusta ja mahdollisimman hyvät ja rennot sukellukset.