Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kolmas reenipäivä - kaikki paikalla

Päivä käynnistyi aamun syvyystreeneillä, ja edellisten päivien rutiinilla Mikot ja Antero heittivät muutaman lämppärin ja siirtyivät kisaköysille. Ekana oli vuorossa MikkoA. Valmistautuminen tuntui loistavalta ja olo oli rento ja luottavainen. Suunnitelman mukaisesti pleitti 55 metriin, valmistautuminen ja menoksi. Sukellus lähti rennosti ja mukavasti, ja vapaapudotus vei pohjalle asti. Uusi henkilökohtainen ennätys ja hyvä mieli. Anterolla rentous ei sukelluksella ollut ihan kohdillaan, mutta MikkoP:llä setti oli mukavammin kasassa kuin eilisellä sukelluksella. Pleittikin oli MikkoP:lla kunnioitettavassa 83 m syvyydessä, ja mouthfilliä olisi riittänyt syvempäänkin sukellukseen. Pintautuminen Mikolla ei mennyt liiallisen hyperventiloinnin takia ihan nappiin, mutta tämä on jatkossa helppoa korjata vaikka syvemmänkin sukelluksen yhteydessä.

Aallo olivat setin lopussa kasvaneet aika suuriksi, ja sääennuste tuleville päivillä onkin aika raju. Tämän seurauksena syvyystreenit jäävät tauolle, ja syyvyyskisan sijasta varsinainen kilpailu aloitetaan viikonloppuna hengenpidätyksellä.

Paluu harjoituksista oli odotuksia täynnä: jokohan matkatavarat ovat vihdoin saapuneet. Aulan nurkassa pilkistikin tutun näköinen punainen laukku. Juhlinta katkesi kuitenkin lyhyeen, sillä suurin osa kamoista oli vieläkin jäänyt tulematta. Lentokentän henkilökuntaan ei luonnollisesti saatu asian tiimoilta yhteyttä (forza Alitalia), mutta pieni toivon kipinä oli Johannan ja Elinan saapuminen illalla. Leidien kanssa sovittiin, että he metsästävät laukkujamme lentokentältä. Työ tuottikin tulosta, vaikka henkilökunta väitti kivenkovaan toimittaneensa kaikki tavaramme meille. Kuinkas ollakaan, laukut kuitenkin löytyivät jostain takahuoneesta.

Kaikki ovat siis paikalla, joukkue ja tavarat. Huomenna pidämme lepopäivän kovan treeniputken päätteeksi ja sitten alamme valmistautua STA -kilpailuun. Nyt on kuitenkin aika kellahtaa tyytyväisenä monon viereen nukkumaan.