Vuoden 2022 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Roatanilla Hondurasissa 17.-25.8. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

torstai 25. elokuuta 2022

CWT -viimeiset kisapäivät

Naisten CWT-päivänä Janita sukelsi mukavat 42 metriä syvyyttä monoräpylällä. Ennen pintaan nousua Janita vilkutteli taas innokkaasti Diveyelle ja pintaprotokollassa meinasi ok-merkin sijasta tulla vilkutus. Janita sai kuitenkin tehtyä protokollan oikein ja sai parannettua CWT-kisatulostaan yhdellä metrillä. Myöhemmin illalla tuomarit moikkailivat Suomen joukkuetta nostamalla käden ilmaan ja näyttämällä sen jälkeen ok-merkin. 

Miesten CWT-päivänä Janita ilmoittautui openeriksi ja sukelsi juuri ennen Miroa 43 metriä monolla ja kiiruhti oman sukelluksensa jälkeen koutsaamaan Miroa. Miro piti ensimmäisen lepopäivänsä ennen monosukellustaan ja lepo teki hyvää. Jo lämmittelysukellukset tuntuivat Mirosta rennoilta ja ilman maskia oli helppoa sukeltaa. Miro paransi omaan omaa ennätystään usealla metrillä 55 metrin sukelluksellaan.

Matilla oli etukäteen luottavainen olo ilmoittamastaan 71 metrin sukelluksesta ja vointikin oli viimein hyvä huonovointisuuden jälkeen. Aamun venyttelyt ja visualisoinnit sujuivat hyvin ja Matilla oli henkisesti ja fyysisesti hyvä olo. Sukelluksella paineentasaus loppui kuitenkin kesken ja Matti kääntyi etukäteen 64 metrin kohdalla. 

Tommilla oli sama strategia kuin Mirollakin ”Go hard or go home” ja ilmoitti rohkeasti 70 metriä syvyyttä. Tommilla oli hyvä luotto siihen, että sukellus onnistuu, vaikka hän lisäsikin useamman metrin kerralla. Sukellus meni tuttuun tapaan hyvin ja Tommi sai valkoisen kortin. Illalla vuorossa vielä palkintojenjakotilaisuus sekä päättäjäisjuhlat. 





keskiviikko 24. elokuuta 2022

Kisojen kolmas laji CNF

Sunnuntaina naisten CNF-päivänä Janita sukelsi oman kisaennätyksensä 35 metriä ja sai valkoisen kortin. Sukellus oli mukava ja rento ja Janita vilkutteli Diveyelle ennen pintautumista. Janitan mielestä ilman räpylöitä oli ihanaa sukeltaa ohuella puvulla ja vähillä painoilla.

Miesten kisapäivänä suomalaisista ensimmäisenä sukelsi Tommi. Tommi paransi edellistä omaa ennätystään huikeasti viidellä metrillä ja sai valkoisen kortin 50 metrin sukelluksestaan. Sukellus tuntui Tommista paljon helpommalta kuin mitä hän oli odottanut. Sukellus oli rento ja Tommista tuntui, että voisi mennä helposti syvemmälle.

Matin sukellus ei sujunut kovin hyvin, mutta Matti otti sukelluksensa oppimiskokemuksena. Matin vahvuutena sukelluksilla on handsfree-paineentasaus ja mouthfill, mutta ilman räpylöitä olikin haastavaa tasata painetta jo kahdenkymmenen metrin syvyydessä eikä vapaapudotuksestakaan meinannut tulla mitään. Olo oli ahdistava ja Matti kääntyi etukäteen 31 metrin kohdalla kymmenen metriä ennen tavoitesyvyyttä. Nousussa Mattia alkoi jo harmittaa kunnolla, koska nousu oli helppo. 

Miroa jännitti CNF enemmän kuin muut lajit, koska Miro on treenannut sitä vähemmän kuin muita lajeja. Alas meneminen ei tuntunut rennolta, mutta nousu oli rento ja ongelmaton. Miro ei kolauttanut päätään pohjalevyyn tällä kertaa. Miro sai valkoisen kortin 40 metrin sukelluksestaan.

Illalla Janita, Miro ja Tommi kävivät Kuubalaisen ystävänsä Jordanin kanssa snorklaamassa saarta ympäröivällä koralliriutalla. Snorklatessa vastaan tuli monenlaista merenelävää, kuten suurehko kilpikonna ja upea rausku sekä paljon värikkäitä kaloja.



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Kisojen toinen laji Free immersion

Perjantaina oli naisten FIM-päivä ja Janita oli ilmoittanut sukeltavansa 41 metriä. Janita sähläsi sukelluksella ja kääntyi paineentasausongelmien vuoksi 38 metrin kohdalla saaden keltaisen kortin. Keltainen kortti harmitti kovasti. Miesten FIM-päivänä Janita ilmoittautui openeriksi, jotta pääsisi harjoittelemaan CNF:ää. Janita sukelsi 35 metriä ja sukellus sujui hienosti.

Kaikki suomalaiset sukelsivat peräkkäin ja Matti sukelsi ensimmäisenä. FIM on ollut Matin lempilaji sen rentouden takia ja Matti odotti sukellusta ja sen tuomaa flow:ta innolla. Vatsatauti vaivasi kuitenkin edelleen, mutta rento hengitys pinnalla tuntui jälleen lääkitsevän koko kehoa ja mieltä. Matti sukelsi oman ennätyksensä 68 metriä. Turvallisuuden vuoksi kisoissa saa sukeltaa vain viisi metriä syvemmälle kuin mitä on sukeltanut edellisen kolmen kuukauden aikana kyseisessä lajissa. Matin edellisen oma ennätys oli 67 metriä viime vuodelta. Matti sukelsi hyvällä tekniikalla ja vei käden ylös läheltä kehoa. Matti taisi olla ainoa, joka sukelsi hanskat kädessä. Matti on kuitenkin päätynyt kokemuksen myötä sukeltamaan hanskoilla, koska silloin ei tule pieniä haavoja käsiin ja pitokin on parempi kuin ilman. 

Tommi nautti 62 metrin sukelluksestaan. Sukellus oli rento ja Tommia jäi hieman harmittamaan, ettei ollut  ilmoittanut enempää syvyyttä. Tommi sai sukelluksesta valkoisen kortin ja uuden oman ennätyksen.

Miro ilmoitti stressittämän sukelluksen 46 metriä. Sukellus oli Mirolle yksi rennoimmista sukelluksista ikinä ja Miro lasketteli vapaapudotuksessa menemään niin rennosti, ettei tajunnut tulleensa perille ennen kuin pää kolahti kunnolla pohjalevyyn. Kolahdus näytti hurjalta, mutta Miro voi hyvin.




perjantai 19. elokuuta 2022

CWTB- uudet Suomenennätykset

Keskiviikkona oli naisten CWTB-kisapäivä eli syvyyssukellus Janita sukelsi uuden Suomenennätyksen 41 metriä. Aallokkoa oli hieman enemmän kuin harjoituspäivinä, mutta Tommi sai pidettyä Janitan hienosti pinnalla lähdössä. Oli hienoa päästä pohjalevylle ja napata tagi mukaan. Janitaa jännitti etukäteen Diveye, mutta se olikin söpö ja keltainen ja nousussa Janita uskalsikin jo katsella Diveyeta.


Torstaina miesten kisapäivänä Matti sukelsi uuden Suomenennätyksen ja oman ennätyksensä 71 metriä. Matin mukaan ”Sukellus oli hengen voitto ruumista!” Matti oli sukellusta edeltävänä päivänä huonovointinen ja nukkui yön huonosti. Aamulla oli surkea olo ja Matti mietti kykeneekö sukeltamaan ollenkaan Olo koheni kuitenkin hieman ennen sukellusta. Sukellus meni huonovointisuudesta huolimatta hyvin ja tuntui samanlaiselta kuin 63-68 metrin treenisukellukset edeltävällä viikolla. Sukellusaika oli 2:50 eli oli hidasta menoa. Ei kannattanut antaa periksi vaan mennä askel kerrallaan lämmittelysukelluksiin asti. Roatanilla on parhaat sukellusolosuhteet: tasaisen lämmintä vettä syvällä asti, ei virtauksia eikä juurikaan aallokkoa.


Tommi lähti sukellukseensa rauhallisin mielin ilman jännitystä ja sukelsi uuden oman ennätyksensä 66 metriä. Tommin treenisukellukset ovat menneet niin hienosti, että hän paransi omaa ennätystään neljällä metrillä. The race was great and the car was good :)


Miro sai itseluottamusta hyvin menneistä treenipäivien sukelluksista ja ilmoitti sukeltavansa uuden oman ennätyksensä 52 metriä. Kisasuorituksen aikana Miroa jännitti sopivasti, muttei liikaa. Sukellus ei tuntunut kuitenkaan rennolta ja Miro nielaisi ilmat suustansa noin neljässäkymmenessä metrissä, eikä kyennyt tasaamaan painetta enää kuin kerran ja kääntyi 44 metrin kohdalla. Miro sai suorituksestaan keltaisen kortin eli hyväksytty tulos virhepisteillä. The race was great, but the car was bad :( 



keskiviikko 17. elokuuta 2022

AIDA Depth World Championship 2022 Roatan

Syvyys-MM-kilpailut järjestetään tänä vuonna 17.-25.8.2022 Roatanilla Hondurasissa. Suomesta MM-kisoihin lähti tänä vuonna:

Matti Eronen
Janita Kulkula
Tommi Pasanen
Miro Suonperä

Matti saapui Roatanille hyvissä ajoin noin viikko ennen kilpailun alkua, ja Janita, Tommi ja Miro saapuivat yli 30 tunnin matkustuksen jälkeen perille sunnuntaina. Sunnuntai meni yhdeksän tunnin aikaerosta toipumiseen ja maanantaina pääsimme sukeltamaan heti virallisiin treeneihin. Ensimmäisenä treenipäivänä säädimme painotukset ja sukelsimme lämmittelysukellusten jälkeen virallisen treenisukelluksen, jossa kaikki saivat valkoiset kortit.

Olosuhteet ovat huikeat. Hotellimme rannasta on vain viiden minuutin venematka sukellus-platformille. Veden lämpötila on 30 astetta ja näkyvyys melkein 40 metriä. Vedessä ei ole lainkaan virtauksia ja aallokko on ollut maltillista.

Tiistaina oli toiset viralliset harjoitukset ja avajaisseremonia. Tiistaina oli jonkin verran aallokkoa, mutta kaikkien viralliset treenisukellukset menivät hyvin. Avajaisseremoniassa esiteltiin kilpailuorganisaatio ja joukkueet, käytiin läpi turvallisuussuunnitelma ja otettiin yhdessä valokuvia.

Tarkempi kisaohjelma:

Maanantai 15.8. Rekisteröityminen ja viralliset harjoitukset
Tiistai 16.8. Viralliset harjoitukset ja avaijaisseremonia
Keskiviikko 17.8. CWTB - Naiset
Torstai 18.8. CWTB - Miehet
Perjantai 19.8. FIM - Naiset
Lauantai 20.8. FIM - Miehet
Sunnuntai 21.8. CNF - Naiset
Maanantai 22.8. CNF - Miehet
Tiistai 23.8. CWT - Naiset
Keskiviikko 24.8. CWT - Miehet
Torstai 25.8. Varapäivä
Perjantai 26.8. Kotiinlähtö

CWTB = syvyyssukellus stereoräpylöillä
FIM = köysiavusteinen syvyyssukellus
CNF = syvyyssukellus ilman räpylöitä
CWT = syvyyssukellus monoräpylällä

Huomenna on naisten CWTB-päivä ja Janita sukeltaa klo 21.40 (Suomen aika) AP 41 metriä SE