Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mikko Anttonen - Aida Team World Championship 2014


Miten päädyit harrastamaan vapaasukellusta?

Vesi on aina vetänyt puoleensa, mutta vapaasukelluksen löysin vasta muutama vuosi sitten laitesukelluksen kautta. Sukellusseurassamme, Kuopion urheilusukeltajissa pohdimme lisäaktiviteetteja allasvuoroille, ja päädyin käynnistämään itsellenikin siinä vaiheessa tuntematonta vapaasukellustoimintaa. Laji vei nopeasti mukanaan. Muutaman vuoden harrastamisen jälkeen olen päätynyt aktiiviseksi kilpailijaksi ja johtamaan lajin kehitystä Sukeltajaliiton vapaasukellusvaliokunnassa monien pikku viritysten lomassa. 

Mitä laji merkitsee sinulle?

Sukellus ja tällä hetkellä vapaasukellus ovatkin tällä hetkellä aika keskeisessä asemassa elämässäni. Luonnollisesti tärkein osa lajia on vesielementti, jonka varmasti kaikki sukelluksesta innostuneet ymmärtävät. Vapaasukelluksen, ja etenkin kilpasukelluksen viehätys on myös sen haastavuudessa. Laji haastaa etenkin henkisesti, mikä kummallista kyllä on lopulta hyvin rentouttavaa. 

Monennetko MM-joukkuekisat nämä ovat sinulle?

Nyt olen lähdössä toisiin MM-kilpailuihini, mutta ensimmäiseen joukkuekisaan. Ensimmäinen kisareissuni viime vuonna Serbiaan oli hyvä avaus, ja tänä vuonna ollaan kisoihin lähdössä entistä innokkaampana ja luottavaisempana suorittamiseen.

Mikä vapaasukelluksen allaslajeista on sinulle mieluisin? Miksi?

Vapaasukelluksen hyvä puoli on lajien monipuolisuus. Vaikka lajeissa on isoja teknisiä eroja, on perusta kaikissa sama, joten on mahdollista tehdä kaikkea melko täysipainoisesti. Toki joku laji on välillä suosiossa, mutta painottamalla välillä jotain toista, saa harjoitteluun mukavaa ja motivoivaa vaihtelua. Joukkuekisan yksi osa on syvyyssukellus, mitä on tullut tänä kesänä harjoiteltua tavoitteellisemmin. Panostus ja kehittyminen syvyyssukelluksessa ovatkin nostaneet sen tämän hetken suosikiksi, ja sitä odottaa kisoista kaikkein eniten.

Olet saanut juuri uuden rapylän. Mikä räpylä se on? Miltä se vaikuttaa?

Kisoja varten sain vihdoin hommattua uuden monoräpylän. Räpylä on venäläisvalmisteinen, ja ominaisuuksiltaan hyvin samanlainen kuin aikaisempi Starfins -räpylä. Merkittävin ero on lavan jäykkyydessä. Aikaisempi räpylä oli hieman liian jäykkä etenkin pituussukellukseen, joten odotan paljon uudelta räpylältä. Ajan myötä saan varmasti optimoitua lihastyöskentelyä kevyemmäksi ja sukellusasentoa virtaviivaisemmaksi, minkä seurauksena voisi olla mahdollisuus sukeltaa pidemmälle. Toivottavasti parannusta nähdään jo näissä kisoissa.

Mikä on salainen kisa-aseesi?

Kilpailuissa olennaista on kyky keskittyä ja rentoutua suoritukseen. Salainen aseeni on varmat rutiinit, joita kumminkin piristän tietyin väliajoin erilaisilla uusilla elementeillä. Viimeisin tuunaus on sopiva musiikki valmistautumisessa, rentoutusharjoitteet ja ehkä parhaimpana uudistuksena musiikin kuuntelu hengenpidätyksen aikana. Staattisessa hengenpidätyksessä olennaista on mielen rentous ja henkinen irrottautuminen itse suorituksesta, mikä luonnistuu helposti mukavalla musalla.

Mikä on Suomen joukkueen vahvuus?

Suomesta kisoihin lähtee hyvä joukkue. Kaikki suoriutuvat vähintäänkin hyvin kaikista lajeista, ja kaikki ovat kokeneita kilpailijoita. Tänä vuonna uutena tekijänä joukkueella on kapteeni, joka on mukana valmentamassa joukkuetta, mikä edelleen auttaa kilpailijoita paremmin keskittymään suorituksiin.

Mitä odotat kisalta?

Kilpailut ovat mahtavia kokemuksia. Onnistuneet suoritukset ovat suuria elämyksiä, mutta muut lajista nauttivat henkilöt ja joukkuehenki luovat oikean ympäristön näille elämyksille. Tavoitteeni on rikkoa ainakin kisaennätykseni kaikissa lajeissa ja suurimmat odotukseni ovat syvyyssukelluksessa. Kova harjoittelu Suomessa antaa odottaa paljon tuloksilta, kun pääsee sukeltamaan hyviin olosuhteisiin.

Millaisiin sijoituksiin joukkueella on mahdollisuus?

Odotukset Suomen sijoituksesta ovat 5. sijasta ylöspäin. Vähän on tullut tosin kartoitettua muiden joukkueiden tasoa, paitsi Venäjän osalta, jota veikkaisin kisan voittajaksi.

Mitkä ovat parhaat tuloksesi kisan lajeissa?

Erottelematta kisa- ja harjoitussukelluksia henkilökohtaiset ennätykseni puhtaissa suorituksissa ovat: DYN 212 m, STA 6 min 49 s, CWT 50 m.