Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Toinen Mediterranean Cup kisapäivä

Kirjoittanut Jone

Eilisen blogi postaus jäi hieman myöhäiseksi, mutta alla nyt siis yhteenveto eilisen tapahtumista.

Jone, Kaj ja Antero pitivät samat AP lukemat kuin aikaisemmin. Uusi tulokas Joonas ilmoitti miehekkäät 50 metriä FIM kisalähdön lukemaksi. Lähtöjärjestys oli käänteinen verrattuna ensimmäiseen päivään, joten Joonas oli ensimmäisenä vuorona. Jone oli mukana valmentamassa Joonaksen kisalähtöä. Olihan mies saapunut paikalle vasta edeltävänä iltana ja kisa-alue ja rutiinit hieman hukassa joten joukkue ei halunnut lähettää hänet yksin kisapaikalle. Muutaman warm-upin ja fluidien säätämisen jälkeen, Joonas päätti että pysytään tutussa maskin kanssa sukeltamisessa. Liian paljon uutta liian nopeasti, niin fluidit saivat tällä kertaa jäädä rannalle. Lähtö meni hyvin ja kaiun lukemat kertoivat vajaan minutin jälkeen Joonaksen kääntyneen 50 m kohdalla. Hyvä! nyt vain pintaan ja protokolla. Pintautuminen oli rutiininomainen ja tägikin oli mukana. Valkoinen kortti siis ja hyvät lukemat Joonakselle heti alkuun. Miestä kuitenkin köhitti jonkinverran ja deko-hapen jälkeen voitiin todeta, että miehellä kohtalainen squeeze päällä. Eli eiku takaisin rantaan ja lepäämään.


Seuraavaksi oli Jonen vuoro. Joonaksen lähdön myötä Ingela, joka oli tullut treenaamaan, tuli apuun valmentamaan lähtöä. Jonea vaivasi edelleen ilmateiden tukkoisuus ja jo 40 m kohdalla vasen korva hirtti kiinni. Siinä vaiheessa oli jo selvä, että 62 m tavoitesyvyyttä ei tulla saavuttamaan. Jone kääntyi 55 m kohdalla. Tässä vaiheessa on turha rikkoa korvia muutaman metrin takia. Pinnalla taisi muutama kirosanakin päästä, mutta pettymys on kova kun syvempiäkin sukelluksia on tehty suomen pimeissä ja jäätävissä vesissä. Ei muuta kuin takaisin lähtöpisteeseen. Pienen uintituokion jälkeen Jone palasi valmentamaan Kajn warm-upit ja kisalähtöä.


Kaj oli ilmoittanut 70 m tavoitesyvyykseen. Aallokko oli kuitenkin noussut aamun aikana ja Kaiden lähdön koittaessa oli jo melkoinen pesukone käynnissä. Pienen säädön jälkeen jäi hieman epäselväksi miten kauan Jonen tulisi avustaa Kaiden hengitysteiden pinnalle pysymistä lähdössä. Jone päästi Kajdesta irti 5 s. lähtöä kun Kaj luuli, että tukea löytyy ihan OT:hen asti. Seurauksena pään yli huuhtoutuva iso aalto. Hieman pärskien Kaj pääsi kuitenkin lähtemään, mutta oli jo selvä että jos yskien lähtee matkaan niin ei pohjalle mennä. Kaj ottikin sukelluksen heti lähdön jälkeen treenisukelluksen ja kääntyi rennosti 50 m kohdalla. Ensi kerralla siis hieman parempi valmistautuminen. Huomenna kuitenkin uusi yritys 70 m:iin.


Antero sai viimeisenä lähtijänä huonoimmat olosuhteet. Kuitenkin niin kokeneesta sukeltajasta kyse ettei pahemmin näyttänyt haittaavan. Eilen karannut suuntäyttö oli nyt päällimmäisenä mielessä ja välineet sen pitämiseen mietitty valmiiksi. 100 metriä, täältä tullaan! Lähtö oli aallokosta huolimatta rutiininomainen ja matka alkoi. Kaiun kuulutukset loppuivat 95 m kohdalla. Oliko Antero käynyt pohjalla? matka pintaan kesti vielä reilun minuutin. Pintautuminen oli rennon näköinen, mutta ilmeestä oli heti luettavissa, että lyhyeksi oli jäänyt. 96 metriä, pleitti oli jo näkynyt, mutta korvien rikkominen ei olisi ollut sen arvoista. Eli huominen myös Anteron osalta uusiksi.