Vuoden 2021 vapaasukelluksen syvyyslajien MM-kisat kilpaillaan Kyproksella 20.-30.9. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät linkkejä kilpailun tiedotukseen netissä ja SOME:ssa. Tapahtuma lähetetään myös livenä nettiin vedenalaisella dronekameralla. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kohti Serbiaa

Vuoden 2015 allaslajien MM-kisat kilpaillaan Belgradissa Serbia. Paikka on siis sama kuin edellisissä kisoissa 2013, jolloin kisoihin osallistui Suomesta iso joukkue hienoin tuloksin. Joukkueen ubeat kisa-asut muistetaan vieläkin maailmalla.

Tänä vuonna kisoihin lähteen pienempi joukkue järjestäjän rajoitusten takia. Enemmänkin olis ollut lähettää huippusukeltajia, mutta kisoihin valittiin seuraava joukkue. Muutama valituista harkitsee vielä osallistumismahdollisuuksiaan, mutta hienot kisat on taas tiedossa, ja niistä voi sitten lukea lisää täällä blogissa matkan varrella ja ennenkaikkea kisojen aikaan. Joukkuetta tukee Ursuit joka on tarjonnut vähintäänkin yhtä upeat kisa-asut kuin vuonna 2013. Joukkueen kapteenina toimii kokenut ja luotettu Kaj Toivola.

Blogissa seuraamme tällä kertaa kisoja ensikertalaisen silmin. Ossi ja Paula ovat harjoitelleet aktiivisesti laji muutaman vuoden ajan ja kilpailleet viimeiset pari vuotta. Molemmat ovat kehittyneet tasaista tahtia, ja hieno asenne yhdessä kilpailumenestyksen kanssa avasivat tilaisuuden osallistua MM-kisoihin. Blogin ohella menoa voi seurata tapahtuman aikana kisjojen FB- ja nettisivuille sekä AIDA:n FB ryhmässä.

Miehet:
Mikko Niemeläinen
Mikko Anttonen
Ossi Peltola
Jaakko Keskitalo
Antero Joki

Naiset:
Paula Hietanen
Elle Höyden



Team Finland 2013 Serbian Belgradissa.




keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vuoden 2015 joukkuetta

Vuoden 2015 joukkuetta iloisissa tunnelmissa Mäkelänrinteen SM-kisojen jälkeen tuliuusissa Ursuitin edustusasuissa. Kovat tulokset ennustavat hyviä sijoja myös MM-kisoissa.