Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Tommi Pasanen

 



Heipähei!


Olen Tommi Pasanen, 46v vapaasukeltaja Muuramesta.


Jo vaahtosammuttimen kokoisena olin kova poika lutraamaan luonnon vesissä, ja vesi onkin aina ollut elementtinä itselleni hyvin luonnollinen. Nuorena pojankloppinakin sukellettiin aina kavereitten kanssa kilpaa siitä, kuka hakee syvemmältä pohjamudat näytille, ja uitiin veden alla hippaa karkuun mahdollisimman pitkiä matkoja. 


14-vuotiaana, suurena ninjaelokuvien fanina, liimauduin tiukasti kiinni kamppailulajeihin, joita harrastinkin aktiivisesti noin neljännesvuosisadan, jonkin verran myös kilpaillen. 2005 eräs vanha treenikaverini kertoi, että hän oli aloittanut lajin nimeltä vapaasukellus, joka on mielettömän siistiä ja rauhoittavaa, ja siinä pyritään mm. maksimaaliseen rentouteen sekä henkiseen vahvuuteen. Mielenkiintoni heräsi vahvasti, mutta tuolloiset lajitreenit ja pienet jälkikasvuni veivät kaiken vapaa-aikani, ja asia jäi vain muhimaan.


Viimeinkin, alkuvuonna 2018, jätettyäni vuotta aiemmin kamppailulajit kokonaan, järkkäytyi Jyväskylässä vapaasukelluskurssi tilauksesta. AIDA 2 -kurssin jälkeen olinkin aivan liekeissä lajista. Ja kun oikeasti innostun jostakin, annan sille yleensä mahdollisuuksieni rajoissa kaikkeni. Syvyyksien rauhoittava viehätys sekä omien henkisten ja fyysisten rajojen etsiminen ja niiden laajentaminen kävikin heti todella koukuttavaksi. Varsinkin syvyyslajit kiehtoivat minua, mutta hyvin nopeasti myös allaslajit veivät mukanaan. Vain vuosi ensimmäisen vapaasukelluskurssini jälkeen osallistuinkin jo ensimmäisiin vapaasukelluksen SM-allaskilpailuihin, jotka sujuivat mielettömästä jännityksestäni huolimatta silti mukavan menestyksekkäästi. 


Heti ensimmäisestä vapaasukelluskurssista alkaen halusin kouluttautua lajissa mahdollisimman pitkälle, ja kesällä 2021 valmistuinkin myös AIDA -vapaasukelluskouluttajaksi. Onkin mahtavaa, että nykyään voin jakaa vapaasukelluksen saloja myös muille lajista kiinnostuneille. Harrastan aktiivisesti myös vedenalaiskuvausta. Olen osalllistunut useasti myös sukelluskuvauksen SM-kilpailuihin, joissa myös menestynyt hienosti. Kuviani voi käydä katselemassa joko valokuvasivultani facebook.com/wetshots tai vaihtoehtoisesti IG:ssä, josta minut löytää nimellä @1nstatomm1.


Tavoitteeni Korean MM-kisoissa on parantaa omia kisatuloksiani ja hankkia lisää kokemusta. Nämä tulevat olemaan jo toiset allaslajien MM-kilpailut joihin osallistun. Meillä on oikein upea tiimi lähdössä Koreaan, jonka kanssa on hienoa lähteä kisaamaan! On tietenkin myös mahtavaa päästä näkemään vanhoja tuttuja ja tutustumaan myös uusiin vapaasukeltajiin eri puolilta maailmaa 😊



-Tommi

Ei kommentteja: