Terveisiä Prahasta,
liityn maajoukkueeseen Tsekin maalta, missä on lähes koko kuluva vuosituhat vierähtänyt. Opiskellessani TKK:lla aina syksyisin myöhästyin ilmoittautua laitesukelluskurssille ja vasta ensimmäisen Kroatian kesälomareissun alla, kesäkuussa 2001 tein nopsaan laitesukelluskurssin (PADI OWD), ja innostuin heti uudesta elementistä. Myöhemmin tein lisää, mutta tuntui Rescue Diversin kurssin jälkeen, että enempää ei tarvitse. Kesäisin siellä Kroatiassa välillä kokeilin ankkuriköyttä (kun ei ollut parempaakaan referenssiä pohjaa kohti) pitkin sukeltaa, mutta aina tuntui samalta jossain 8-10m syvyydessä: ahdistaa, painetta, kylmääkin oli, tarve päästä hengittämään, yksinäistä ja vähän turvatonta.
En ole saanut inspiraatiota kylmään veteen ja vain kerran olen tsekkijärveen sukeltanut. Se oli pari vuotta sitten ja oli hupaisaa tuntea uudestaan nuo tunteet kylmässä ja pimeässä kuin mitä tunsin ennen kursseja Kroatiassa. Tämä oli siis silloin kun pidin silmät auki, enkä nähnyt mitään pimeydessä (-15m). Mutta kun suljin silmät, rauha valtasi mielen ja oli heti kotoisa olo. Kun avasin silmät, tunteet palasivat. Vastaavasti yösukellukset tropiikissa ovat aina nastoja ja yösukellus Thistlegormin sisälle Punaisella merellä oli huikea kokemus. Ympyrä sulkeutui, kun lähes 20 vuotta oli kulunut laitesukelluksesta siellä yöllä. Nyt odotan jo, että Indonesia avautuisi ja pääsisin sinne taas vapaasukelluslivarille Raja Ampattiin.
Vapaasukellus on todella kiehtova harrastus, enkä ole laitesukellukseen palannut. Normaaleilla livariretkillä vapaasukeltaen näkee lähes kaiken. Voi esim. seurata pinnalta laitesukeltajien opasta, joka osoittaa ryhmälleen jotain ja sitten sukeltaa katsomaan. Samoin tunne, kuinka sulautuu mereen, painottomuus ja kontaktit eläinten kanssa, kuten delfiinin tai hylkeen tullessa tsekkaamaan meitä parin metrin päähän silmästä silmään; kokemus on huikea! Tuota hienoa painottomuuden tunnetta kyllä saavuttaa ihan tavallisessa uima-altaassakin, kunhan on syvyyttä jotain 3-5m. Siellä kun leijuu silmät kiinni, niin parhaimmillaan tuntuu, että on vain tietoisuus, kun keho on muuten sulautunut veteen ja liikkuu eteenpäin ilman huomattavaa vastusta.
Kilpailuihin olen muutaman kerran osallistunut. Tsekeissä on ollut vuosittain allaskisoja ja Egyptissä on Apneamanin koulutusleirit osuneet sopivasti AIDA:n kisojen aikaan, joten olen niihin osallistunut, saavutuksina 2 SE:tä CWTB-luokassa. Olen "kiiruhtanut hitaasti" mukavan harrastuksen kanssa, eli kohta 10 vuotta vapaasukeltanut, enkä vieläkään monoräpylää kokeillut. Kesti yli 5 vuotta parantaa DNF-tulosta, kun vuosikausia tuumasin, etten mitään pukua tai kaulapainoa tarvitse. Nyt haluan kyllä ne altaaseen mukaan. On tuntunut mukavammalta pikkuhiljaa parannella tuloksia, eikä hakea rajojaan. BO on tapahtunut vain kerran, ja siitä nyt toivottavasti opin, että hyperventilointi voi tapahtua myös hitaasti hengittämällä, jos on liikaa aikaa odotella sukellustaan...
Nyt syyskuun kisoissa uusilla räpylöillä ja uudella räpylöintitekniikalla on CWTB:n tulos toiveena parantaa, vaikka mieluisin laji onkin FIM.
(PB:t CWTB 63, FIM 64, DYNB 124, DNF 92, STA 5:45, NLT 72)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti