Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Olemme pahoillamme, lentonne on peruttu


VT.
Matkapäivän aamu alkoi leppoisasti 00:35 tekstiviestin merkkiäänellä. Lufthansa pahoitellen ilmoitti että lentonne on peruttu. Verenpaine nousi kuin sukellusrefleksissä ja alkoi toivottomalta tuntuva kolmen vartin jonotusäänen kuuntelu lentoyhtiön Saksan palvelulinjalla. Siinä välissä soittelin samalla lennolla olevat kaverit läpi ja annoin tiukat tulikomennot hieman unenpöppöröisille Mikko-A:lle ja Jaakolle. Homma meni kuitenkin niin hyvin kuin tilanteessa mahdollista oli, eli saimme paikat edeltävälle lennolle jolla suuri osa muustakin joukkueesta lensi. Kisamatkahan on hyvä aloittaa stressillä ja tunnin yöunilla. Frankfurtissa tietysti vielä piti säätää lennon vaihdossa kun kirjautumiset jatkolennoille olivat tipahtaneet pois. No, loppujen lopuksi koko joukkue oli iltapäivällä kasassa Belgradissa ehjine varusteineen (ei itsestäänselvyys). Osa tuli Wienin ja Kroatian kautta kiertäen omia reittejään. Ensimmäisen päivän rutiinit eli ilmoittautumiset, majoitukset ja muut pakolliset säädöt on saatu tehtyä ja avajaismuodollisuudet istuttua. Paikalla on n. 140 kilpailijaa 24:stä maasta, eli luvassa on suurimmat kisat AIDA:n historiassa. Luvassa on lämmintä puuhaa, sillä lämpötila on n. 35-40°C... Nyt tarvitaan vaan pitkät yöunet niin ollaan huomenna levänneinä kisapaikkaan tutustumassa ja koesukeltamassa.


Ei kommentteja: