Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Lepopäivä

Koska tänään ei ollut treenejä, päätimme keksiä muuta tekemistä. Tsekkien joukke oli jo muutaman päivän ajan ollut virittelemässä ekskursiota Okinawa Aquariumiin ja pienen pähkäillyn jälkeen päätimme Mikon kanssa lähteä mukaan. Vuokrasimme auton ja kuskin yhdeksäksi tunniksi ja matkalla poikkesimme Okinawan Aquariumin lisäksi Nakijin -linnakeen raunioille sekä Kouri Islandin rannalle. Ohessa siis, ilman sen kummempaa runoilua, otanta päivän kuvasaldosta.













Anterosta emme nähneet mitään koko päivänä. Vasta loppuillasta tuli ilmoittamaan, että haluaa mukaan huomisen treeneihin. Onneksi Mikko oli ennakoinut tilanteen ja valmiiksi ilmoittanut Anteropanteron. Jos herralla jatkuu tämä linja jatkossakin Mikko joutunee pitämään hänelle puhuttelun siitä kuinka emme tuleet tänne pelkästään syömään jäätelöä.

2 kommenttia:

Kimmo Lahtinen kirjoitti...

Taisi olla vähän isompi akvaario, kuvista päätellen, kuin Särkänniemessä :)

Anonyymi kirjoitti...

Olishan akvaarioon hyvin muutama vapaasukeltaja mahtunut. No eiköhän Anza ja Ryuzo puhumalla ym keinoja käyttäen saa teille akvaarioon sukelluskäynnin järkättyä ;)
Dubain samantyyppisessä jättiakvaariossa oli tänä keväänä vapaasukeltajien (ei meidän) näytös haiden ym seassa.
-TimoP