Ensimmäisen staattisen hengenpidätyksen olen kuulemma suorittanut jo hyvin nuorena. En kuunnellut äitäni, jonka seurauksena tipuin liikkuvasta veneestä pää edellä mereen. Oli kai siinä jokunen sekunti kulunut ennen kuin saivat pojan oikein päin ja takaisin veneeseen. En voi kuitenkaan väittää, että vapaasukellusharrastukseni olisi alkanut siitä, mutta siitä on varhaisimmat muistot ja meri on aina tavalla tai toisella vetänyt puoleensa. Liityin jo nuorena porvoolaiseen sukellusseuraan Mureenan norppiin, jossa tuli useampi vuosi leikkimielisesti pelattua uppopalloa hallivuorolla sekä snorklattua seuran reissuilla. Laitesukelluskurssin suoritin 15-vuotiaana, mutta muuttuneiden kiinnostuksien myötä harrastus jäi melkein heti kortituksen jälkeen. Mielenkiinto sukeltamiseen heräsi lopulta uudestaan henkiin kesällä 2006 ja pienen sattuman kautta päädyin FDTF:n syysleirille ja sillä matkalla ollaan edelleen.
Näiden vuosien aikana olen tutustunut moniin Suomen vapaasukeltajiin ja ehtinyt olla mukana sekä kisaamassa että järjestämässä kisoja. Kaikin puolin vapaasukellus on ollut erittäin opettava laji minulle ja siinä opittuja taitoja olen pystynyt soveltamaan moneen muuhun elämänalueeseen.
Odotan innolla Kreikan syvyyskisoja. Kisat ovat luonteeltaan erilaiset kuin Århusin yksilökisat tai Okinawan joukkuekisat. Århus oli allaskisa ja ensimmäinen MM-kisani, jolloin en varsinaisesti osannut sanoa kuinka tulen onnistumaan. Okinawa oli taas joukkuekisa, jolloin oli otettava huomioon koko joukkueen onnistuminen. Kreikassa syvyyttä sukelletaan kolmessa eri lajissa. Jokaisen lajin treeneissä ja kisasukelluksissa on onnistuttava, sillä aikaa valmistaumiseen on vähän ja kisasukelluksia tiheässä kilpailuviikkona. Yksilökisassa paine onnistumisesta on pelkästään kisaajan omissa tavoitteissa. Tähän asennoitumiseen auttaa jo kertynyt kisakokemus ja tavoitteena onkin valkoinen kortti jokaisessa lajissa sekä oman tason nostaminen Suomen kärjen tuntumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti