Moi! Olen Ossi, vapaasukeltaja espoolaisen uimaseura Cetuksen sukelluskerhosta. Aloitin vapaasukelluksen vuonna 2013 AIDA 2 -kurssilta. Aluksi harrastus oli minulle vain vaivattomasta vedessä liikkumisesta nauttimista ja vedessä rentoutumista. En ole koskaan ollut erityinen vesipeto tai uimari. AIDA -kurssillekin eksyin puolivahingossa. Ennen kurssia olin koittanut sukeltaa altaan päästä päähän (25m) siinä kuitenkaan onnistumatta. Kokeilin myös pidättää hengitystä kotona sohvalla ja lukuisten yritysten jälkeen pääsin viimein minuuttiin. AIDA2 -kurssin läpäisyvaatimus, kahden minuutin hengenpidätys, tuntui lähes mahdottomalta. Ennen vapaasukellusta ainoat varsinaiset kokemukseni vesielementistä olin kerännyt laitesukelluksen kautta. Laitesukeltaessa liikkuminen on jäykkää ja hidasta. Vapaasukellus vapautti noista kahleista ja toi vedessä oloon aivan uudenlaisen vapauden. Harjoittelun myötä hengityksen pidättämisestä tuli helpompaa ja sukellukset alkoivat pidentyä lähes itsestään. Ensimmäisen harrastusvuoden jälkeen sukelsin 100m ilman räpylöitä ja hengenpidätyskin oli parantunut minuutista melkein viiteen. Omien rajojen rikkominen toi uusia onnistumisen tunteita ja harrastus alkoikin jo vahvasti koukuttamaan.
Noin vuoden harjoittelun jälkeen halusin uusia haasteita. Halusin selvittää, että missä ne omat rajat oikein voisikaan olla. Aloin treenaamaan säännöllisemmin ja määrätietoisemmin. Ilmoittauduin myös ensimmäisiin kilpailuihin. Muistan vieläkin sen paniikinomaisen kisajännityksen joka silloin kutkutteli kropassa juuri ennen suoritusta. Heti sukelluksen jälkeen olo oli puolestaan euforinen. Olin taas voittanut itseni ja pystynyt tekemään pitkän sukelluksen kovasta jännityksestä huolimatta. Sijoitus oli joku niistä viimeisistä, mutta todellinen kamppailu oli voitettu jossain aivan muualla - oman pään sisässä. Kisojen rento ja välitön ilmapiiri, samanhenkiset kaverit ja itselle asetetut tavoitteet tuovat kilpailuihin tunnelman, jota ei hyvistäkään treeneistä löydä. Suosittelen kaikille harrastajille osallistumista johonkinkin kilpailuun - ihan vaan kokeilumielessä. Vaikka maksimisukeltaminen ei kiinnostaisikaan, niin kilpailuista on mahdollista saada ainutlaatuisia tuntemuksia ja kokemuksia. Itse jäin heti koukkuun! ;)
Kilpaurallani nämä ovat nyt minulle neljännet MM-kisat. Ensimmäiset olivat Serbiassa, vuonna 2015. Silloin en vielä saanut itsestäni aivan kaikkea irti ja kisareissu menikin lähinnä kokemuksen kartuttamiseen. Toisissa MM-kisoissa, Turussa 2016, onnistuin jo huomattavasti paremmin ja pääsin itselleni asetettuun tavoitteeseen: Sain tehtyä oman ennätykseni statikin karsintasukelluksessa ja pääsin sillä B-finaaliin. B-finaalissa kilpaillaan sijoituksista 9-16 ja itse olin lopulta 14.
Vuonna 2018 kilpailtiin taas Serbiassa. Osallistuin pituussukellukseen räpylöillä (DYN) ja hengenpidätykseen (STA). Kummallakin suorituksella onnistuin parantamaan henkilökohtaista ennätystä. Niillä tuloksilla ei kuitenkaan sinä vuonna vielä finaaleihin päässyt. Tänä vuonna Bulgariassa osallistun kolmeen lajiin: DYN, DYNB ja DNF. Näistä päälajina DYNB, jossa kilpaillaankin heti ensimmäisenä päivänä. Kokonaistavoitteena kisoissa on taas omien ennätysten parantaminen joka lajissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti