Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Neljäs kilpailupäivä, staticin finaalit

Ensimmäinen finaalipäivä on nyt kisattu ja ensimmäiset tämän vuoden MM-mitalistit ovat ratkenneet. Lajina oli tänään static.

Päivä alkoi naisten B-finaaleilla, joissa suomalaisista kisasivat Paula ja Johanna. Paula ylsi omaan ennätykseensä, tehden puhtaan 5 min 51 s, joka oli B-finaalin kolmanneksi paras suoritus ja oikeuttaa täten sijaan 11. Suoritusta epäilemättä auttoi taas MikkoP:n koutsaus, joka käsitteli tällä kertaa mm. nestemäisen helium-4:n supranesteominaisuuksia. Johanna puolestaan ylsi mahtavasti B-finaalin voittoon parantamalla omaa kisaennätystään puolella minuutilla tulokseen 6 min 35 s, ja sijoittui täten sijalle 9. Suoritus oli myös naisten A-finaali huomioiden päivän kolmanneksi pisin.

Seuraavana oli vuorossa miesten B-finaali, jossa kilpaili Ossi. Ossi teki erittäin vahvan 6 min 57 s varmistaakseen valkoisen kortin, ja päätyi sijalle 14. Mies on onnistunut parantamaan static-ennätystään huimasti tänä vuonna, ja karsintojen seitsemän minuutin rikkoutuminen ja tämänpäiväinen helpon näköinen pintautuminen antavat odottaa yli seitsemän minuutin suorituksia myös jatkossakin.

Naisten A-finaalissa ei tällä kertaa suomalaisia ollut, ja kulta meni varsin odotetusti Tšekin Gabriela Grezlovalle, joka pidätti hengitystään 7 min 59 s, päihittäen muut kisaajat lähes puolellatoista minuutilla. Hopea ja pronssi menivät Japaniin, Yuriko Ichiharalle ja Asumi Kessokulle.

Miesten A-finaalissa nähtiin karsinnoissa vahvasti esiintynyt Timo Kinnunen. Timo pysyi pinnan alla neljänneksi pisimpään, pintautuen ajassa 8 min 2 s. Timon jälkeen kuitenkin tšekkiläinen Martin Valenta sai punaisen kortin, sillä tuomarin mielestä pintaprotokolla ei mennyt hyväksytysti läpi. Täten Timo oli kiinni pronssimitalissa. Kroatian Goran Colak pidätti henkeään 9 min 14 s ja päivän pisimmän suorituksen 9 min 23 s teki Espanjan Aleix Segura Vendrell, vaikkakin muutamalla virhepisteellä myöhästyneen lähdön takia. Tulosten julkistamisen jälkeen alkoi kuitenkin varsinainen protestisota, sillä videomateriaalin mukaan Vendrellin koutsi koski häntä pintaprotokollan aikana, ja tästä olisi seurauksena punainen kortti. Valenta puolestaan protestoi, että hänen suorituksensa pitäisi olla valkoisen kortin arvoinen. Vendrellin suoritus kuitenkin pysyi hyväksyttynä ja Valentankin suoritus muutettiin protestissa hyväksytyksi, joten Timo putosi harmillisesti sijalle 4. Tämä on kaikesta huolimatta kuitenkin erinomainen saavutus erittäin kovatasoisissa MM-kilpailuissa.


Huomenna ovat vuorossa finaalit pituussukelluksessa ilman räpylöitä, ja suomalaisten lähtöajat ovat seuraavat:

Johanna Nordblad 11:00 (B-finaali)
Kristian Mäki-Jussila 11:30 (B-finaali)
Mikko Pöntinen 12:30 (A-finaali)

Tulokset ja lähtölistat ovat saatavissa osoitteessa https://aidafinland.org/startlist-and-results/ ja livelähetystä on jälleen huomenna luvassa osoitteessa http://www.aapiskukko.com/#!aida2016/wwpvf


Tässä vielä staticin finaalien tulokset:

Ei kommentteja: