Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

torstai 18. syyskuuta 2014

Avajaispäivä - Aida Team World Championship 2014


Tänään on avajaispäivä. Ja välipäivä treeneistä. Kisan piti alkaa syvyyssukelluksilla, mutta ilma on tuulinen ja meressä isot aallot, joten kisajärjestystä on vaihdettu ja ensimmäinen laji on staattinen hengenpidätys. Kisapäivä on 20.9, eli treenaamme altaalla tulevat päivät ennen kisapäivää. Ilma on mukavan lämmin vaikka onkin vähän tuulinen. Antero treenaili jo ja muu tiimi teki suunnitelmia tulevien päivien osalle.


Mikosta piti ottaa kuva :).


Paikalle oli saapunut myös jo Kroatian joukkue ja Goran Colak. Juttelimme altaasta. Onko se hyvä vai ei. Suomen joukkueen mielestä allas on oikein hyvä, mutta monet eivät ole tottuneet sukeltamaan altaassa joka syvenee. Lähipäivien aikana selviääkin miten altaassa sukelletaan - apuköyden kanssa vai ilman ja monenko laatikon päällä seistään staattisen hengenpidätyksen aikana.



Antero ja staattinen hengenpidätys.



Japanin naisjoukkue treenaamassa.



Tänään oli myös ilmoittautumispäivä. Ja kaikki hyvin joten joukkueemme saa sukeltaa :). Paikalla on myös 14 lääkäriä, joten vaikka jokainen maa saa halutessaan käyttöönsä oman lääkärin.



(Hotellimme kahvilasta saa ehkä parhaat cafe americanot sanoo Elina).


Meillä oli vielä tunti aikaa ennen avajaisia, joten lähdimme kävelylle katsomaan merta.





... ja ottamaan pari kuvaa.



Ja kauppaan...



Avajaiset alkamassa. 


The celebs :D.


Daan Veerhoeven kuvaa kisat sekä veden alla että päällä :).













Kellot laitetaan viralliseen kisa-aikaan. Avajaisten jälkeen ihastelemme vielä allasta ja käymme syömässä. Ja sitten nukkumaan, koska aamulla aikaisin hyppäämme altaaseen.



Ei kommentteja: