DYN karsinnat

 


Janne Hietala. Tänään miteltiin dynamic-karsinnat Serbian MM-kisoissa. Pituussukellus räpylällä on allekirjoittaneelle kaikkein mieluisin vapaasukelluslaji. Allasolosuhteiden ja järjestelyiden ollessa mitä mainioimmat ei mitään ongelmaa valmistautuessa pitäisi olla. Vapaasukellus on kuitenkin 90% henkinen itsensä kanssa käytävä kamppailulaji. Sen todisti jälleen päivän suoritukset. Kokonaisuutena tänään ei nähty niin paljon ylisuorituksia ja tajunnan menetyksiä kuin eilen. Kuitenkin useat ennakolta kovatkaan nimet eivät pystyneet viemään suoritusta loppuun saakka vaan keskeytyksiä nähtiin 100m - 130m kohdalla useita. Suomalaisjoukkueessa päivää kuvailtiin positiivisellä tavalla poikkeuksellisen hapokkaaksi.

Suomalaisittain päivä oli loistava. Kaksi suomen ennätystä. Mikko Pöntisen uusi suomen ennätys 233m ja Johanna Norbladin käsittämätön 193m veto, josta viimeiset 30m käsivedoilla! Johanna kertoi, ettei vaan kehdannu tulla aikaisemmin ylös ja positiivista tukea tuli loistavasti tiimin toiminnasta. Oli hienoa seurata mahtavia itsensä ylityksiä sekä hienoa joukkuehenkeä, joka kannusti jokaista tekemään parhaansa ja ylikin. Kaikki sukellukset olivat onnistuneita, loppuun saakka tehtyjä. 8 valkoista korttia ja yksi punainen. Mikko Anttosen 223m oli tyylipuhdas veto, mutta huonoksi onneksi protokollassa lasit hajosivat ja nenäklipsi ei lähtenytkään kokonaan irti. Tästä seurauksena oli valitettava DQ.

Ensikertalaisen näkökulmasta kisat ovat kokemuksena olleet hienot Aurinkoa ja lämmintä säätä on piisannut. Oma kisajännitys ei ole myöskään kasvanut sietämättömäksi ja näin päälajin jälkeen on kyllä varsin helpottunut olo. Nälkää ja metrejä jäi varmasti vielä seuraavinkin kisoihin.

Itse rakentelen suorituksen vaiheisiin, joita tuli mietittyä useampikin päivä ennen suoritusta. Alku on erilainen kuin treeneissä. Matti toimii koutsina ja huolehti oikeean paikkaan oikeaan aikaan. Kamat läjään ja veteen. OT:n jälkeen on kosketettava päätyä kädellä lähdön merkiksi. Tämän jälkeen ennakolta tuttu 100m pätkä, jossa nautiskelen rennosta suorituksesta. Tiedän, että tämä menee varmasti ja helposti. 100m käännöksen jälkeen tiedän, että  odotettavissa on hiukan tiukempaa ja maitohapot alkavat tuntumaan reisissä. 150m käännöksestä skarppaan. Mielessä pyörii ajatus, että nyt ollaan loppusuoralla. Hapenpuute alkaa tuntua ja päässä huimaa. Ei vielä pintaan vaan pari potkua lisää. Tuomareita on kahdella puolella, joten vielä on varmistetava, että pintautuminen tulee oikeaan köyteen. Nousen lähemmäs pintaa ja hyppään köyteen 169m kohdalla. Kolme hookkia ja protokolla. Valkoinen kortti. Nyt on helppo hymyillä.