Suurin osa kisajoukkueesta (Mikko Pöntinen, Mikko Niemeläinen, Veera López-Lehto ja Laura Paukkunen) saapui Nizzaan 1.9. Ensimmäinen päivä kului majoittuessa ja kävellessä ympäriinsä. Tutustuimme Nizzan hienoon vanhaan kaupunkiin ja kävimme tarkastamassa Cipan syvyystreenikeskuksen.
Toisen päivän aamuna pääsimme tositoimiin. Heräilimme neljän hengen hostellihuoneessamme seitsemän aikaan aamulla, tuskaisesti. Aamupalan jälkeen aloimme suunnistaa treenikeskukseen. Suunnitelmamme oli ottaa raitiovaunu sataman lähelle ja vaihtaa siellä bussiin. Odotimme ratikkaa 15 minuuttia emmekä löytäneet oikeaa bussipysäkkiä. Vihdoin pääsimme henkitoreissamme treenipaikalle, josta alkoi venematka syvyyskohteelle, jossa meitä odotti köydet solmuille vetävä kova virtaus ja järjettömän massiivinen aallokko. Sukelluskeskuksen vetäjän mukaan paikka on yleensä peilityyni ja seesteinen.
Innokkaina ja rohkeina kuitenkin hyppäsimme kumiveneestä mereen kovakouraiseen syleilyyn. Tästä alkoi painajaismainen kaksituntinen. Vieläkin vähän itkettää. Mikko Niemeläiselle tuli fluid goggleseilla sukeltaessa kuoleman pelko ja hukkumisen tuntemuksia. Lopulta myös Mikon monon jalkaremmien pettivät liimauksistaan, ja niitä mies yrittää tälläkin hetkellä korjailla. Pettäminen johtui siitä, että Mikko N oli lyhentänyt jalkaremmejä parilla sentillä muutama päivä ennen matkalle lähtöä ja liimannut ne kokoon muka hyvällä liimalla. Erikeeperillä luultavasti. Veeralle tuli flashbackeja vuoden takaisesta syvyys-MM-kisojen turvasukelluspestistään ja siellä kokemastaan aallokosta. Mikko P tiputti painovyönsä amatöörimaisesti 200 metrin syvyyteen mutaan. Sitä ei enää etsinnöistä huolimatta löytynyt. Mikko teki lopputreenin ajan FRC-sukelluksia 30 metriin. Laura oli ensimmäisen kerran harjoittelemassa syvyyttä kirkkaissa ja lämpimissä vesissä ja haastavista olosuhteista huolimatta teki useita helppoja sukelluksia 30 metrin tienoille.
Takaisintulomatkalla surffasimme veneellä 5-metrisillä aalloilla. Yhdessä pompussa Mikko N meinasi lentää ulos veneestä ja sai aplodit selvittyään hengissä kuin ihmeen kaupalla. Heikommalla puristusvoimalla varustetun ihmisen ollessa kyseessä lopputulos olisi voinut olla huomattavasti traagisempi. Treenipaikan ja hostellin välisellä paluumatkalla turvauduimme jälleen jo hyvinkin tutuksi tulleeseen kävelyteemaan.
Horkkaiset, painajaisten ja kylmän hien täyttämät päiväunemme keskeytti terävä koputus huoneemme oveen. Refleksinomaisesti suuntasimme uzimme ovea kohden, mutta sen takaa paljastuikin onneksi Antero, joka lensi Nizzaan päivän meitä myöhemmin. Menimme kahvilaan.
Toisen päivän aamuna pääsimme tositoimiin. Heräilimme neljän hengen hostellihuoneessamme seitsemän aikaan aamulla, tuskaisesti. Aamupalan jälkeen aloimme suunnistaa treenikeskukseen. Suunnitelmamme oli ottaa raitiovaunu sataman lähelle ja vaihtaa siellä bussiin. Odotimme ratikkaa 15 minuuttia emmekä löytäneet oikeaa bussipysäkkiä. Vihdoin pääsimme henkitoreissamme treenipaikalle, josta alkoi venematka syvyyskohteelle, jossa meitä odotti köydet solmuille vetävä kova virtaus ja järjettömän massiivinen aallokko. Sukelluskeskuksen vetäjän mukaan paikka on yleensä peilityyni ja seesteinen.
Innokkaina ja rohkeina kuitenkin hyppäsimme kumiveneestä mereen kovakouraiseen syleilyyn. Tästä alkoi painajaismainen kaksituntinen. Vieläkin vähän itkettää. Mikko Niemeläiselle tuli fluid goggleseilla sukeltaessa kuoleman pelko ja hukkumisen tuntemuksia. Lopulta myös Mikon monon jalkaremmien pettivät liimauksistaan, ja niitä mies yrittää tälläkin hetkellä korjailla. Pettäminen johtui siitä, että Mikko N oli lyhentänyt jalkaremmejä parilla sentillä muutama päivä ennen matkalle lähtöä ja liimannut ne kokoon muka hyvällä liimalla. Erikeeperillä luultavasti. Veeralle tuli flashbackeja vuoden takaisesta syvyys-MM-kisojen turvasukelluspestistään ja siellä kokemastaan aallokosta. Mikko P tiputti painovyönsä amatöörimaisesti 200 metrin syvyyteen mutaan. Sitä ei enää etsinnöistä huolimatta löytynyt. Mikko teki lopputreenin ajan FRC-sukelluksia 30 metriin. Laura oli ensimmäisen kerran harjoittelemassa syvyyttä kirkkaissa ja lämpimissä vesissä ja haastavista olosuhteista huolimatta teki useita helppoja sukelluksia 30 metrin tienoille.
Takaisintulomatkalla surffasimme veneellä 5-metrisillä aalloilla. Yhdessä pompussa Mikko N meinasi lentää ulos veneestä ja sai aplodit selvittyään hengissä kuin ihmeen kaupalla. Heikommalla puristusvoimalla varustetun ihmisen ollessa kyseessä lopputulos olisi voinut olla huomattavasti traagisempi. Treenipaikan ja hostellin välisellä paluumatkalla turvauduimme jälleen jo hyvinkin tutuksi tulleeseen kävelyteemaan.
Horkkaiset, painajaisten ja kylmän hien täyttämät päiväunemme keskeytti terävä koputus huoneemme oveen. Refleksinomaisesti suuntasimme uzimme ovea kohden, mutta sen takaa paljastuikin onneksi Antero, joka lensi Nizzaan päivän meitä myöhemmin. Menimme kahvilaan.
6 kommenttia:
Kuulostaa ihkulta :) En halua viisastella liikaa, mutta sanon kuitenkin että jos fluidien kanssa ei ole tottunut vetämään niin muutama päivä on tosi raaka aikataulu yrittää totutella niihin. Nuo "tuntemukset" ovat ihan tavallisia vaihtaessa maskista fluideihin. Eli kannattaa kyllä harkita vakavasti ihan maskilla sukeltamista jos on sillä vetänyt koko treenikauden...Alle 100m syvyyksissä se hyöty on kuitenkin aika marginaalinen.
No, tosta on hyvä alkaa parantamaan, tsemppiä :)
Vesa
Mo, ei ainakaan ole pelkkä hupimatka...
Lauralla kulki ilmeisen hyvin olosuhteista huolimatta :)
TimoP
Heh, mikä tarina... ! Jomen kanssa samaa mieltä fluideista. Tuon saman tempun itse joskus yrittäneenä.
- Jone
no mutta sehän meni hyvin...
-Jukka-
Voihan reppanat! Iso halaus kaikille!
Lähetä kommentti