Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

torstai 15. syyskuuta 2011

Kolmas ja viimeinen Mediterranean Cupin kisapäivä

Kirjoittanut Antero

Kolmas kerta toden sanoo, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Tällä kertaa sitä ei ole uskominen, sillä kisasukellukset tehneet Kaide ja Antero eivät sukelluksissaan onnistuneet. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä tuloksia voisi jatkossa saavuttaa.

Sukellukset aloitettiin taas vuorostaan syvimmästä matalaan,joten tyyni meri oli parhaimmillaan ja aurinko lämmitti mukavasti, kun Antero aloitti valmistautumisen ensimmäisten joukossa omaan sukellukseensa. Jostain syystä järjestäjä ilmoitti pian puolen tunnin viiveestä, joten kaikkia aikoja siirrettiin sen verran eteenpäin. Ei siinä mitään, onhan noita viivästymisiä ennenkin tullut. Aikanaan tuli hetki, jolloin sai siirtyä sukellusköyteen kiinni. Liekö edellinen yritys vienyt liikaa niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimia, sillä sukellus hajosi heti alussa eikä olisi ollut järkeä jatkaa alas, kun pohjaan ei olisi päässyt kuitenkaan. Käännös reilussa 50 metrissä ja vauhdilla takaisin pintaan. Nyt on lepopäivä kohdallaan.

Kaide teki oman sukelluksensa myöhemmin meren ollessa vielä melko tyyni. Tuuli oli vasta nousemassa, kun Kaj taittoi pinnan alle. Kaikumies kertoi lukemia tasaiseen tahtiin ja lopulta kuultiin Kaiden päässeen lopulliseen syvyyteensä. Sitten rauhallisesti takaisin pintaan. Kaikki näyttikin hyvältä, kun pinnassa alkoi hengittely, mutta lopulta nukkumatti vei kuitenkin voiton. Tulokseksi tuli siis harmillinen black out.

Jonerik oli vain treenaamassa, mutta sai siinä touhussa ilmeisesti tärykalvoonsa repeämän. Asia selvinnee tänään lääkärintarkastuksessa. Joonas piti lepopäivää ja treenaa jälleen huomenna. Paikalle saapunut Eva kävi tutustumassa olosuhteisiin Ingelan kanssa ja he tekivät matalia sukelluksia. Heillä treenit jatkuvat myös huomenna.

Tässä kaikki tällä kertaa. Kalamata kiittää ja kuittaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

voihan perse.. toivottavasti jonen immen... eikun tärykalvo ei ole oikeesti repeytynyt.. se olis liian julmaa ja epäreilua! tsemppiä edelleen kaikilla! t; mikko niemerowski