Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Matti Eronen


Terveisiä Prahasta,

liityn maajoukkueeseen Tsekin maalta, missä on lähes koko kuluva vuosituhat vierähtänyt. Opiskellessani TKK:lla aina syksyisin myöhästyin ilmoittautua laitesukelluskurssille ja vasta ensimmäisen Kroatian kesälomareissun alla, kesäkuussa 2001 tein nopsaan laitesukelluskurssin (PADI OWD), ja innostuin heti uudesta elementistä. Myöhemmin tein lisää, mutta tuntui Rescue Diversin kurssin jälkeen, että enempää ei tarvitse. Kesäisin siellä Kroatiassa välillä kokeilin ankkuriköyttä (kun ei ollut parempaakaan referenssiä pohjaa kohti) pitkin sukeltaa, mutta aina tuntui samalta jossain 8-10m syvyydessä: ahdistaa, painetta, kylmääkin oli, tarve päästä hengittämään, yksinäistä ja vähän turvatonta.
 
Samalla Prahassa paikallisessa maauimalassa tulin kokeilleeksi ihan uteliaisuudesta sukellusta, ja kun pääsin lopulta altaan mitan, muistui mieleen Sukeltaja-lehdessä olleet (säännöllisesti vuosittain) vapaasukellusartikkelit, ja tärkeimmän: älä sukella yksin! Artikkeleista viisastuneena älysin etsiä netistä suomalaisen vapaasukellusfoorumin, ja sieltä vinkattiin lähtemään vapaasukeltajien Mekkaan, ts. Dahabiin Lotan & Lindan (Freedive International) kurssitettavaksi. En siis halunnut kylmiin vesiin harjoittelemaan. Tein siellä SSI1&2 kurssit ja tuntui mahtavalta päästä -30m alapuolelle. Myöhemmin talvella lähdin taas kylmyyttä karkuun ja saman firman SSI3-kurssin tein Thaimaassa. Kun sitten palasin kotiin Prahaan ja kävin miettimään, että jotenkin olisi kiva ylläpitää taitoa. Altaissahan on räpylöinti kielletty, joten googlasin vapaasukelluksesta englanniksi, ja heti osui: Prahassahan toimii Apneaman-niminen seura! Olisin voinut tehdä heidän kanssaan kaikki kurssit, mutta tuli googlattua suomeksi alkuun...

Nyt sitten on kulunut lähes 8 vuotta noista kursseista ja olen lukemattomiin Apneamanin sukellusleireille ja matkoille osallistunut, ja täytyy vain kehua! Martin Zajac pyörittää Apneamania ja on toiminut lukemattomille vapaasukeltajille valmentajana. Kyllähän se kieltämättä tuntuu hienolta, että tällainen tavallinen puolisukeltaja saa neuvoa ja ohjausta nopeasti kysymyksiinsä. Vaikea kuvitella mitään muuta lajia, jossa valmentajalta löytyisi niin paljon aikaa kaikille kysyjille, eikä vain hänen ME-tuloksia tehtaileville koulutettavilleen, kuten Alessia Zecchinille (8 ME:tä 2019).

En ole saanut inspiraatiota kylmään veteen ja vain kerran olen tsekkijärveen sukeltanut. Se oli pari vuotta sitten ja oli hupaisaa tuntea uudestaan nuo tunteet kylmässä ja pimeässä kuin mitä tunsin ennen kursseja Kroatiassa. Tämä oli siis silloin kun pidin silmät auki, enkä nähnyt mitään pimeydessä (-15m). Mutta kun suljin silmät, rauha valtasi mielen ja oli heti kotoisa olo. Kun avasin silmät, tunteet palasivat. Vastaavasti yösukellukset tropiikissa ovat aina nastoja ja yösukellus Thistlegormin sisälle Punaisella merellä oli huikea kokemus. Ympyrä sulkeutui, kun lähes 20 vuotta oli kulunut laitesukelluksesta siellä yöllä. Nyt odotan jo, että Indonesia avautuisi ja pääsisin sinne taas vapaasukelluslivarille Raja Ampattiin.

Vapaasukellus on todella kiehtova harrastus, enkä ole laitesukellukseen palannut. Normaaleilla livariretkillä vapaasukeltaen näkee lähes kaiken. Voi esim. seurata pinnalta laitesukeltajien opasta, joka osoittaa ryhmälleen jotain ja sitten sukeltaa katsomaan. Samoin tunne, kuinka sulautuu mereen, painottomuus ja kontaktit eläinten kanssa, kuten delfiinin tai hylkeen tullessa tsekkaamaan meitä parin metrin päähän silmästä silmään; kokemus on huikea! Tuota hienoa painottomuuden tunnetta kyllä saavuttaa ihan tavallisessa uima-altaassakin, kunhan on syvyyttä jotain 3-5m. Siellä kun leijuu silmät kiinni, niin parhaimmillaan tuntuu, että on vain tietoisuus, kun keho on muuten sulautunut veteen ja liikkuu eteenpäin ilman huomattavaa vastusta.
 
Kilpailuihin olen muutaman kerran osallistunut. Tsekeissä on ollut vuosittain allaskisoja ja Egyptissä on Apneamanin koulutusleirit osuneet sopivasti AIDA:n kisojen aikaan, joten olen niihin osallistunut, saavutuksina 2 SE:tä CWTB-luokassa. Olen "kiiruhtanut hitaasti" mukavan harrastuksen kanssa, eli kohta 10 vuotta vapaasukeltanut, enkä vieläkään monoräpylää kokeillut. Kesti yli 5 vuotta parantaa DNF-tulosta, kun vuosikausia tuumasin, etten mitään pukua tai kaulapainoa tarvitse. Nyt haluan kyllä ne altaaseen mukaan. On tuntunut mukavammalta pikkuhiljaa parannella tuloksia, eikä hakea rajojaan. BO on tapahtunut vain kerran, ja siitä nyt toivottavasti opin, että hyperventilointi voi tapahtua myös hitaasti hengittämällä, jos on liikaa aikaa odotella sukellustaan... 

Nyt syyskuun kisoissa uusilla räpylöillä ja uudella räpylöintitekniikalla on CWTB:n tulos toiveena parantaa, vaikka mieluisin laji onkin FIM.

(PB:t CWTB 63, FIM 64, DYNB 124, DNF 92, STA 5:45, NLT 72)

Ei kommentteja: