Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kiitokset


Kisoista on nyt kotiuduttu ja toivuttu. Käteen jäi unohtumattomia kokemuksia ja paljon uusia tuttuja vapaasukelluksen maailmasta. Pienen kesätauon jälkeen treenit jatkutkuvat taas syksyllä. Vapaasukelluksen taso on noussut niin Suomessa, kuin maailmallakin ja oman kehityksen olisi seurattava mukana.

Maajoukkue haluaa kiittää kaikkia tukijoita, erityisesti Sukeltajaliittoa ja Ursuittia. Kiitokset myös joukkueen kapteenille Kajdelle ja videokuvaaja Viljamille, jotka hoiti hommansa erinomaisesti.

Ensi vuoden MM-kisat pidetäänkin sitten Suomen Turussa!

Kaikki fiilistelyvideot löytyvät:

https://www.youtube.com/playlist?list=PLpERa3V9fq-NtK53TbM8WiBRW-dSLVaSw


tiistai 30. kesäkuuta 2015

DYN ja STA - finaalit

Niinpä niin. Toiseksi viimeinen kisapäivä DYNassa vilahti ohi kylmän ilman, sateen ja tuulen siivittämänä. Tyypillinen perjantaikeli siis. Ketään suomalaisista ei kilpaillut, eikä sääkään hellinyt, joten päivä sujui hajanaisesti. Viljami tuomaroi, minä ja pari muuta joukkuelaista olimme katsojina ja osa jopa hotellin lämmössä, mikä ei ollut lainkaan pöllömpi vaihtoehto. Ennätyksiä ei rikottu, mutta kisa oli tiukka ja jopa hieman yllätyksellinen. Finaalien päätyttyä lähdin shoppailemaan pakollisia tuliaisia vain tullakseni siihen lopputulokseen, että Belgrad ei ole tähän tarkoitukseen todellakaan kaikista helpoimpia kaupunkeja. Löysin itselleni myös reissumaskotin, joita liki kaikilla joukkueen jäsenillä jo oli, joten turhaksi ei shoppailusessiotani voinut sanoa.
Selvisin illaksi takaisin hotelliin lepäilemään lauantaista staticin finaalia varten ja miettimään hieman reissun antia. Etukäteen matka näytti olevan lyhyt kuin kanan lento, enkä ollut varsinaisesti ajatellut kostuvani reissusta juuri mitään tuomarikurssin ja satunnaisen kokemuksen lisäksi. Kun viimeinen kisapäivä alkoi kuitenkin olla käsillä, tuntui, että olen ollut reissussa ainakin kuukauden ja saanut todellakin enemmän oppia kuin olisin ikikuunaan päivänä voinut uskoa. Kokemuksen tuomaa varmuutta on vaikeaa kuvailla.


Lauantain kisa-aamu oli aikataulultaan poikkeava muihin verrattuna, koska kisat oli äänestetty demokraattisesti pidettäväksi sisätiloissa ulkoaltaan lämpötilan vuoksi. Tässä altaassa muiden altaankäyttäjien varaukset vaikuttivat aikataulutukseen, joten kisat alkoivat vasta myöhään iltapäivällä. Plussaa oli, että sai kerrankin syödä aamupalalla oikeasti ja kunnolla ja ottaa vielä tuppluurit ennen kisapaikalle lähtöä. Kilpailut pidettiin onneksi aivan aikasempien ulkoaltaiden vieressä, joten kulkeminen ei muuttunut, mutta muut olosuhteet eivät pysyneet enää samoina. Sisäaltaassa oli suomalaisittain todella reilusti klooria ja ilmastoinnin puuttuessa ilma oli todella paksua ja tunkkaista. Lepäilin oven vieressä saadakseni mahdollisimman paljon raitista ilmaa, mutta pian oli siirryttävä altaaseen tekemään lämmittelyvetoja. Tälläkertaa lämpät sujuivat hyvin ja kisovedon aika tuli nopeammin, kuin olin ajatellut, vaikka kaikki meni aivan aikataulun mukaan. Tarkasti keskittyessä ajantaju katoaa, joten olin hyvin onnellinen siitä, että Viljami oli koutsaamassa, kirjaimellisesti pitämässä kädestä kiinni ja viemässä minua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
Ja niin koitti kisalähdön hetki. Viimeiset henkoiset ilmaa, pakkaus ja käännös altaan vaaleansiniseen hiljaisuuteen. Veden liike siveli kevyesti silmäluomia. Ajatukset olivat kevyitä ja ilmavia. Kroppa oli rento, rohkea ja rauhallinen. Aika rullasi hiljalleen eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin.. Kevyet nykäykset alkoivat ja Viljami kertoi nykäyksissä olevan merkittävän viiveen edelliseen lämmittelyvetoon. Se loi uskoa tulevaan, mutta ei poistanut sitä faktaa, että kroppa halusi hetki hetkeltä palavammin eroon hiilidioksidista. Tuskallisin hetki tuli taas kellontarkasti 3:50 ja pyysin käsimerkein valmentajan apua pahaan oloon. Harjoitellun kaavan mukaan Viljami alkoi rohkaista ja jutella saadakseen pidettyä ajatusteni ohuen langan pois polttavasta epämiellyttävyyden tunteesta ja fokusoitua keskittymiseni jonnekin aivan muualle, kuten vasemman jalan pikkuvarpaaseen tai vieressäni kelluvaan uuteen perheenjäseneen, muoviporkkanaan, jonka olin eilisellä kaupunkikierroksellani ostanut maskotikseni.
Odotin sukellusrefleksiä. Odotin, että Viljami sanoo korvieni muuttuvan siniseksi. Aika kului ja olo muuttui hetki hetkeltä tukalammaksi voimakkaiden nykäysten siivittämänä, mutta "loppusuoran" merkkejä ei tuntunut tulevan. Kun oma personal best -aikani oli tullut täyteen, sain valmentajalta vihdoin kauan kaivatun luvan nostaa kädet laidalle ja tulla ylös. Viime hetkellä.
Nousin ylös. En muista enää nenäklipin irroitusta. Hämärä mielikuva minulla on OK-merkistä, mutta sen jälkeen ajatus katkesi tyystin, vaikka kroppa ei pettänytkään. Mitähän minun pitää nyt tehdä? Hengittelin ja ihmettelin niin kauan, kunnes Viljami muistutti vieressä, että kannattaisi sanoa I'm OK. Toistin sanat ja jatkoin hengittelyä. Ajatukset olivat aivan katkolla. Tajunta alkoi sopivasti toimia nähdessäni valkoisen kortin. Hymyilin leveästi. Elämäni ensimmäiset MM-kisat, viisi valkoista korttia, kolme PB:tä, kaksi finaalipaikkaa, kaksi 12. sijaa maailman kärjessä, sekä uusi perheenjäsen, Static-Porkkana.
Rehellisesti sanottuna, paremmin eivät kisat enää olisi voineet mennä.
-Paula-


https://www.youtube.com/watch?v=CKPd--x74Yc

torstai 25. kesäkuuta 2015

DNF - grande finale

Siis suomeksi, tänään oli DNF:n finaali. Tunnelmat tälle päivälle alkoivat kuitenkin tiivistyä omalla kohdallani jo eilisen vapaapäivän puolella, kun yllätin itseni hermoilemasta. Tajusin yhtäkkiä, että kisaaminen muita vastaan on hauskaa, mutta nyt olikin kyseessä kisaaminen itseäni vastaan, mikä ei jostain syystä tuntunut ollenkaan hauskalta ajatukselta. Pieniä alitajunnan piruja istuskeli koko päivän matkani varrella huudellen kaupungilla viettämäni vapaapäivän järjettömyydestä levon kannalta ynnä muuta yhtä olennaista. Sain todella tukkia korviani, etten olisi kuunnellut kaikkia mahdollisia asioita jotka voisivat mahdollisesti mennä pieleen finaaliin mennessä.
Kisa-aamun aikataulua oli onneksi löysytetty tunnilla, joten ehdin periaatteessa syömään aamupalan, ennen siirtymistä jo tuttuakin tutummaksi tulleelle kisa-altaalle. Kiskoin viileän aamun kunniaksi taas untuvahaalarin päälle ja siirryin aamutorkuille odottamaan omaa vuoroani ja ruuan laskeutumista, joka tuntui lähinnä sijaitsevan kurkussa. Olo ei ollut juurikaan levollinen eikä rauhallinen. Yskitti ja väsytti, eikä oman tavoitemetrimäärän asettaminen tuntunut onnistuvan. Nyt tavoitteena oli oikeasti tehdä maksimi, ihan tajunnan rajamaille saakka. Matka sinne on pitkä, mutta loppu voi olla hyvinkin nopea. Epävarmuus hermostutti, vaikka vaakakupissa ei ollut enää varsinaisesti mitään.
Yritin kuitenkin pitää paletin kasassa ja tehdä kaiken mahdollisimman rauhallisesti ennen lähtöä. Tämäkin kostautui. Vaikka Viljami ja Kajde olivat kokoajan kertomassa minulle aikoja ja passaamassa, niin yllätin itseni yhtäkkiä tilanteesta, jossa starttiin on 2minuuttia aikaa ja minulla on painot maassa, puku auki ja nenäklipsi hukassa. Kiskaisin painot vyölle ja aloin kuumeisesti etsiä nenäklipsiä, joka löytyi lopulta Kajden avustamana omasta nenästäni. Hyppäsin altaaseen ja Viljami laittoi kaulapainon kaulaani. Pulssi oli varmasti 120. Yritin rauhoittua, mutta kello tikitti armottomasti. 30sekuntia. Syvä hengitys. 20sekuntia. Rauhoittava syvä hengitys. 10 sekuntia. Sydän hakkaa armottomasti. Lähdön hetki koitti. Keskityin ottamaan täydellisen keuhkollisen ilmaa. Sellaisen määrän, että pärjäisin seuraavat 3minuuttia ilman. Ja sitten painoin pääni veden alle. Äänet hiljenivät. Ajatukset pysähtyivät. Sydän rauhoittui. Keho lähti tekemään tuttua sarjaa: käsiveto - potku - potku - käsiveto. Maailmanmestaruuskisojen finaalin sukellus oli alkanut
30metriä ja palleanykäykset alkoivat. Hyvä - ajattelin. Säästöliekki sytytetty.
Tukala olo kasvoi. Ja kasvoi. Ja kasvoi. Minä odotin ja sukelsin, kunnes lopulta 80metrissä olin täysin kypsä tulemaan ylös. Olo oli infernaalisen hirvittävä. Sisäinen hymy paistoi sisälläni. Näin paha olo tietää vahvaa sukellusrefleksiä ja hyvää sukellusta.
Naps. Refleksi napsautti turbovaihteen päälle ja paha olo helpotti. Edessä oli satasen käännös. Pintarikko ja potkin jo turvasukeltajaakin sukeltaessani hieman liian lähellä pintaa, koitin päästä vähän syvemmälle, mutten varsinaisesti enää keskittynyt alaspäin pyrkimiseen sillä 125m käännös oli edessäni, eli nyt alettaisiin vasta sukeltamaan.
Käännös. Olo alkoi pöpertyä. Ajatus juoksi vielä, mutta enää vain ohuena lankana, josta oli pystyttävä pitämään kiinni. Vielä viimeinen potku, pintaan, köydelle, pää ylös ja hookkaamaan. Tajusin että kädet tärisee. Kuulen Kajden huudon ja nostan päätä ylös tajuten samalla, että en oikein muista miten minun taas pitikään hengittää. Posket pullistuu. Teen varmaan jotain väärin. Lainkaan ajattelematta teen pintaprotokollan ja jään rimpuilemaan uppoavaan köyteen. Järki alkaa palata pikkuhiljaa. Valkoinen kortti ja loppukin voima hupenee jäsenistä. 135m - sanoo tuomari ja onnittelee. Pääsen hädin tuskin altaan reunalle, jossa sankka joukko kannustajia oli naamat messingillä ja halit valmiina odottamassa MINUA. Käyn kastelemassa kaikki halauksillani ja lähden uimaan happoja pois lihaksista. Olo on epätodellinen. Näissä olosuhteissa, tässä olotilassa, tuolla valmistautumisella.. Minä tein silti huikean suorituksen!
Nousen lopulta kuumaan auringonpaisteeseen seuraamaan A-finaalit ja keksin vasta kysyä, että monesko edes olin. Kukaan ei tiedä. Onko sillä edes väliä.
Joukkueemme miehet olivat taistelleet myös B-finaaleissa vaihtelevilla menestyksillä, mutta yhtä kaikki kisa tältä päivältä on ohi. Pakkaamme tavarat ja lähdemme hotellille. Taas yksi valkoinen kortti ja hyvä sukellus takataskussa. Minä: maailman 12. paras ilman räpylöitä pituutta sukeltava nainen. On tässä vielä pureskeltavaa.
-Paula-

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tiistai - STAticin tunnelmia.

Staattisen hengenpidätyksen kisapäivä alkoi aurinkoisena. Hyvin aurinkoisena. Hyvin paahteisena ja hyvin kuumana. Pilven hattaraakaan ei näkynyt taivaalla. Vain pääsyset kaarelivat korkealla sinessä. Tuulikin oli tyyntynyt. Kilpailijoille ei ollut järjestäjän puolelta mitään varjoisaa tilaa tarjolla joten päädyin heti aamutuimaan ostamaan kaksi suurta aurinkovarjoa auki joukkueemme oleskelupaikan suojaksi uima-alueen varjomaakarilta.
Kevyen huovan alla odottelin omaa vuoroani, joka oli kanssakilpailijoiden taktikoinnin vuoksi siirtynyt verrattaen pitkälle aamupäivään. Oman joukkeemmekin lähtöajat olivat sirottuneet aika tasaisesti koko aamun ajalle.
Pieni hiki pinnassa pääsin lopulta vaihtamaan altaaseen 5mm märkäpukuni tuntia enne starttia. Yllätys oli melkoinen kun altaan vesi tuntui lähinnä jäätävältä. Kontrasti veden ja ilman välissä oli huikea ja eipä aikaakaan, kun jalat alkoivat lyödä loukkua vaikka ilman lämpömittari huiteli varmasti kolmenkymmenen paremmalla puolella. Nälkäkin alkoi kaivella ja edellisenä päivänä massiivisesti vaivannut flunssa muistutteli vielä olemassaolostaan. Suurin huolenaiheeni olikin, etten vaan saisi massiivista yskänpuuskaa juuri lähdössä. Eli lähtökohdat olivat hieman viturallaan, vaikka itse en asiaa itselleni tunnustanutkaan. Onneksi valmentaja sentään keksi olla kertomatta, että lämmittelyvetoni olivat lievästi sanottuna heikkotasoisia, se olisi voinut katkaista jo kamelin selän. Lähdin siis kisa-alueelle kiskaisemaan helpon personal bestin - näin kuvittelin. Vaan kuinka kävikään. Lämppärit enteilivat juurikin vähän kehnompaa tulosta ja niinhän se pakka alkoi repeillä jo viidessä minuutissa aikaisten palleanykäysten saattelemina. Kävin kovaa henkistä taistoa itseni kanssa ja hävisin antamalla lopulta periksi tunteelle, vaikka valmentaja kuinka sanoi vieressä, että happea näyttää riittävän vielä vaikka kuinka. Sain valkoisen kortin, joten tyytyväinen piti olla vaikka tuloksellani 5:15 ei finaalipaikka varmasti irtoaisikaan. Niskan hengityslihas venähtäneenä kapusin jäisestä altaasta auringon paahteeseen katselemaan viimeisiä suorituksia ja pakkailemaan tavaroita altaan reunalta.
No olihan yksi finaalipaikka DNF:stä jo takataskussa, joten vapaa lauantai ilman omaa finaalisuoritusta sopisi ohjelmaan ihan hyvin. Mutta taas kohtalo heitti eteen tämän efektin, että "vaan kuinkas lopulta kävikään". Lounaspöydässä istuessamme tulivat tulokset ja suureksi suureksi hämmästyksekseni sain kuulla päässeeni B-finaaliin. Päivä ei siis ollut muillekaan niin hyvä. Suurella kiitollisuudella ja hämmästyksellä otin vastaan toisen finaalipaikan ensimmäisissä MM-kisoissani. Olenko minä oikeasti näin hyvä? Siis oikeasti?
Aurinko paistoi koko päivän ja me nautiskelimme Belgradin tarjonnasta yöhön saakka. Asiat voisivat toki olla hullumminkin!
-Paula-

Maanantai - DYN karsinnat


Maanantai alkoi aurinkoisissa merkeissä, päivästä tulee selvästi lämpimämpi kuin eilisestä. Veden lämpö kuitenkin olisi sama, joten lämpötilaero ilman ja veden välillä on suuri. Joukkue suuntasi altaalle iloisissa ja keskityneissä tunnelmissa, olihan kyseessä monelle päälaji.

Paula sukelsi ensin. Tarkoituksena oli vaan sukeltaa AP ja säästellä voimat tulevien päivien sukelluksille. Sukellus menikin rutiinilla maaliin ja Paula tuli pirteänä ylös altaasta.

Oma sukellus lähti rennosti liikkeelle ja ilman laseja sukeltaminen onnistui hyvin veden ollessa kirkasta. Ensimmäisellä altaan välillä kaikki tuntui hyvältä: Potkut vei eteenpäin, asento tuntui rennolta ja 50m käännöskin onnistui hyvin. Sama meno jatkui myös käännöksen jälkeen. Sukellusrefleksi lähti käynnistymään aavistuksen normaalia myöhemmin. Seuraavatkin käännökset menivät mukavasti, ja en oikeastaan mokannut mitään. Hyvä sukellus koki kuitenkin kolauksen, kun heti 150m käännöksen jälkeen alkoi tuntumaan hypoksia. Tiedän entuudestaan, että silloin on n. 25m vielä varoja. Ei hyvä, odottelin (ja toivoin) tämän tunteen tulevan vasta 175m kohdalla, jolloin 200m olisi ollut tavoitettavissa. Hieman pettyneenä päätin vetää sukelluksen aivan loppuun. Muistan 175m pohjamerkin jonka jälkeen tein pari potkua. Sitten alkoi tuntua jo siltä, että nyt pitää tulla pintaan heti.  Tein kuitenkin vielä pari potkua ja tulin vasta sitten pintaan. Suoritus meni aivan rajoille ja pintaprotokollasta tuli taistelu. Osin senkin takia, että unohdin hengittää. Harjoitellut palautushengitykset eivät juuri sillä hetkellä juolahtaneet mieleen. Sain kuitenkin pidettyä pään pinnalla Kajden kannustusten siivittämänä. Tässä tapauksessa se riitti pelastamaan suorituksen - valkoinen kortti ja 188m. Tällä suorituksella irtosi sija 20 ja 12m jäi puuttumaan B-finaalipaikasta.

Seuraavassa lähdössä oli kolme Suomalaista: Mikko A, Mikko N ja Jaakko. Niemeläisen sukellus meni rennosti ja tulos oli 196m tiukalla pintautumisella. Tällä pääsi harmillisen lähelle B-finaalia, jonka raja oli tänä vuonna 200m. Jaakko sukelsi pisimmälle: 210m, mutta pintautuminen ei onnistunut ja tuloksena valitettava diskaus. Anttosen sukellus jäi harmillisesti kesken jo 100m kohdalla.

Ei ollut Suomalaisten juhlaa tämä päivä...

Kooste dynapäivän tapahtumista:
https://youtu.be/PqKKbMnKLHg

Tulokset
Miehet:
http://media.wix.com/ugd/c88612_9cde0b1749094854a475435ddf89af19.pdf

Naiset:
http://media.wix.com/ugd/c88612_83439f435816493382a9ff59e45c248e.pdf



Ossi

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sunnuntai - kisapäivä DNF

Päivä alkoi ei-niin-aurinkoisissa merkeissä flunssan ja vatsaharmien saattelemana. Aamupalallakaan ei voinut syödä yhtä banaania enempää, koska oma startti oli jo heti kymmenen jälkeen. Homma olisi voinut mennä kiukutteluksi, mutta hyvin alkanut hermojenkiristely päättyi taas valmentajien ja muiden tiimikavereiden läsnäoloon ja hassutteluun. Ja tottahan se on, että ei oma tulos ainakaan parane stressaamalla.
Matka hotellilta altaalle sujui "rallitaksin" kyydissä. Belgradin sunnuntaiaamussa ei siis ollut juurikaan muuta liikennettä, eikä kuljettaja suinkaan epäröinyt käyttää tilannetta hyväkseen. Perille päädyttiin kuitenkin ehjänä aivan ensimmäisten joukossa. Hyvä niin, sillä pääsimme varaamaan altaan laidalta hyvät paikat koko joukkueelle.
Aamu oli niin viileä ja tuulinen että pukeuduin kaikkien iloksi untuvahaalariin, enkä voi väittää että se olisi ollut ollenkaan liikaa. Näin osan kilpailijoista hytisevän shortseissa ja ihmettelin, etteikö kaikilla ole tullut mieleen katsoa säätiedotusta. Jälleen olin ylpeä suomalaisuudestani. Ainakin meillä oli älliä varustautua tilanteen mukaan!
Vasta tuntia ennen lähtöä nousin nokkauniltani vaihtamaan märkäpuvun päälle. Jännitti vähän, mutta annoin tunteen vain lipua läpi ajatellen, ettei minulta odoteta mitään. Tänne oli tultu hakemaan kokemuksia ja valkoisia kortteja eikä sijoituksia. Siitä huolimatta halusin, että minulle pidetään pieni luento siitä, kuinka hyvä asia on, kun alkaa tuntumaan aikaisin pahalta. Nämä ajatukset seuranani laskeuduin altaan reunalle, veteen, ja jäin odottamaan virallista lähtöhetkeä lähtölaskennan kaikuessa kaiuttimista.
Sukelluksella tapahtui paljon uusia ja osin ihmeellisiä asioita. Pidin yllä ennennäkemätöntä vauhtia (siis oman mittapuuni mukaan) ja pulpahdin pintaan 2:37 myöhemmin 130m pidemmällä. Olin onnellinen ja tyytyväinen. Ehkä jopa hieman yllättynytkin näin hyvästä sukelluksesta. Seurasin loputkin joukkueen jäsenten suoritukset altaasta tai sen reunalta, joihin mahtui niin katkeraa kalkkia, häkellyttäviä yllätyksiä kuin varmaa iloa. Sitä se oli koko aamupäivä: tunneskaala laidasta laitaan, päällimmäisenä ilo omasta hyvästä ja varmasta suorituksesta.
Iltapäivä meni samaan tyyliin. Iloisesti muiden kanssa lounaalla rupatellessa, omassa huoneessa lepäillessä ja aurinkoisia ajatuksia ajatellen. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää paremmin kisojen luonnetta. Nämä eivät todellakaan ole vain kilpailut, joista veren maku suussa haetaan sijoituksia vaan tapahtuma, jossa on paljon samanhenkisiä avoimia ihania ihmisiä, jotka pitävät puhumisesta aivan yhtä paljon kuin minä..

http://youtu.be/pjLUG7GwOyI

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Treenikooste


Kooste treenisukelluksista.

https://youtu.be/p5yZB71CQiY

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Viimeisiä treenejä


Perjantaina ja lauantaina oli mahdollisuus tehdä viimeisiä treenisukelluksia ennen kisojen alkua. Maajoukkue käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja oli paikalla tutustumassa altaaseen. Veden lämpö todettiin sopivaksi ja allas hyväksi. Välillä altaalla oli ruuhkaa ja osa porukkaa sukelsi 50m suuntaan ja osa poikittain 25m suuntaan. Suuremmilta kommelluksilta kuitenkin vältyttiin Viljamin tarkan turvasukelluksen ansiosta. Treenisukellukset menivät hyvin ja sukellusrefleksi oli tallella. Perjantain treenisukellusten huipentuma oli Anteron DNF PB.

Lauantaina oli viralliset harjoitukset ja allasköydet oli viritetty altaan poikki 25m radoiksi. Samalla kokeiltiin lähtötelineitä ja pohjamerkkejä sunnuntaista DNF-karsintaa varten. Sää oli selkeästi viileämpi ja tuulisempi kuin eilen, ilman lämpö vain 23 astetta. Suomen joukkuetta se ei haitannut, mutta Etelä-Eurooppalaisille ilma taisi olla aika vilakka, ainakin huulien väritä ja käsien tärinästä päätellen. Huomiseksi on luvattu samanlaista säätä. Sukellusten AP:t on jo jätetty ja niiden mukaiset lähtöajat vahvistuvat illalla.

Ossi

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ensikertalaisen ajatuksia

Aika rientää kuin siivillä. Piti jo kaksi viikkoa sitten päivittää viimeisen maajoukkueleirin tunnelmia Hyvinkäältä, mutta aika vain lipesi  jonnekin. Leirin jälkeen oli käytännössä viisi päivää aikaa kuivatella märkkäri ja valmistautua lähtöön ja se aika osoittautui täydellisen riittämättömäksi kun yritti samaan aikaan käydä töissä ja tehdä viimeisiä treenejä. Noviisina pyörin ympyrää ja kasasin ja levittelin tavaroita vuoron perään vielä kaksi tuntia ennen lennolle lähtöä. Mikä on oikea aurinkovoiteen suojakerroin? Onko yöllä kylmää? Pärjääkö rantasandaaleilla?
Sveitsin viimeistelytreenileiri jännitti jostain syystä todella paljon ja meni osin varmaan juuri siitä syystä aika railakkaasti penkin alle, mutta nyt täällä itse kisapaikalla olen seesteinen kuin viilipytty. Olen ollut täällä Belgradissa jo viisi päivää, ensin tuomarikurssilla ja sitten normaalina osallistujana, ja olo vaan rentoutuu ja paranee, vaikka kisat eivät ole edes alkaneet. On yllättävää huomata miten joukkueen ryhmähenki, rauhallinen energia ja ilo tarttuu ja valaa itseenkin uskoa siitä, että riittää ihan varmasti jos teen parhaani.



Eka treenipäivä

Ensimmäisen treenipäivän tunnelmia aurinkoisesta Belgradista.

http://youtu.be/Hx4NQjpKk9I

-Viljami-

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015


Viimeistelyjä


Monille maajoukkueen jäsenille Hyvinkään leiriviikonloppu toimi areenana viimeisille pitkille sukelluksille ennen kisoja. Leirillä maksimikunto tuli testattua ja samalla saatiin kokemusta ulkoallasolosuhteista, jollaiset ovat myös Serbiassa vastassa. Kunnon ajoitus vaikuttaa menevän monilla kohdalleen, kun leirisunnuntainakin nähtiin jo kolme yli 200m Dynaa. Viimeisten pitkien harjoitussukellusten jälkeen alkoi palauttelu ja herkistely. Tavoitteena on että lihaksissa ja kropassa on kaikki paukut käytettävissä, kun niitä kisoissa tarvitaan. Herkistelyllä pyritään pitämään sukellusrefleksi ja apneakunto yllä tämän kevyemmän parin viikon ajan. Täytyy sanoa, että kuukausien intensiivisen treenaamisen jälkeen tällainen "löysäily" tuntuu kyllä hieman vieraalta. Toisaalta energiaa tuntuisi olevan vaikka muille jakaa!

Osa kilpailijoista on löytänyt jo tiensä Serbiaan ja Suomestakin paikalla on jo Paula ja Viljami. Aivan kommelluksitta ei heidän menomatka tainnut mennä, sillä matkatavarat vielä etsivät oikeaa osoitetta. Toivottavasti ne kuitenkin löytävät pian perille! Pääjoukko lähtee matkaan torstaina. Paikanpäälle jääkin mukavasti muutama päivä aikaa totuttautua ilmastoon, ilmapiiriin ja altaaseen.

Juhannusohjelmasta tulee tänä vuonna tällainen:

Perjantai:  ilmoittautuminen ja avajaiset
Lauantai:  viralliset harjoitukset
Sunnuntai: DNF karsinnat
Maanantai: DYN karsinnat
Tiistai: STA karsinnat
Keskiviikko: välipäivä
Torstai: DNF Finaalit
Perjantai: DYN Finaalit
Lauantai: STA Finaalit + loppubileet!
Sunnuntai: Kotiinlähtö

Nyt vaan täytyisi pitää huoli siitä, että muistaa pakata mukaan kaiken tarvittavan. Matkakuume alkaa jo kasvaa ja taitaa siitä osa olla ihan rehellistä kisajännitystäkin.

Ossi

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Jaakko Keskitalo


Mukava lähteä Turkuun, kisapaikka on tuttu. Henkilökohtaisesti kyseessä ovat kolmannet MM-kisat. Aloitin varsinaisen perehtymisen lajiin Paimiossa toimivan Sunken Logs –seuran riveissä kuusi vuotta sitten. Parin vuoden treenaamisen jälkeen osallistuin SM-kisohin. Nuorena vietin paljon aikaa Porin maauimalassa ja Yyterissä ja silloiset sukeltelut ovat olleet pohjana vapaasukellusharrastuksen aloittamisessa. Lajissa kiehtoo sen psykofyysinen kokonaisvaltaisuus. Kun kaikki osuu kohdilleen pitkän sukelluksen aikana on onnistuneen pintautumisen jälkeen ihan yhtä mahtava fiilis oli sitten kyseessä maksimiveto kisoissa tai treeneissä. Yksilökohtaisen suorittamisen rinnalla vähintään yhtä tärkeää ja palkitsevaa lajissa on treeni- ja joukkuekavereiden välillä vallitseva hieno yhteishenki.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

tiistai 26. toukokuuta 2015

Antero Joki

Jo pienestä pitäen on vesi tuntunut mukavalta elementiltä ja mökkirannassa on lapsena tullut sukelleltua monena kesänä, milloin näkinkenkiä pohjasta hakien milloin ihan vain huvin vuoksi. Uimaseurassa olin alkavassa teini-iässä pari vuotta, joten jonkinlaiset uintitekniikan perusteet sain tuolloin hankittua. Sukellusharrastus alkoi varsinaisesti 1992, kun olin YK:n rauhanturvajoukoissa ja lomalla Eilatissa kävin laitesukelluskurssin. Laitesukelluksen parissa menikin sitten lähes kymmenen vuotta, kunnes vuonna 2001 liityin Suomen Vapaasukeltajiin.

Vapaasukellus on sen jälkeen vienyt mennessään. Tuloksien paranemisen myötä maajoukkuepaikka avautui ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja nyt olen lähdössä kahdensiintoista MM-kisoihini. Laji on haastava ja mielenkiintoinen, erityisesti itsensä oppiminen ja ymmärtäminen on suuressa roolissa. Vapaasukelluksessa fyysinen suorituskyky ei ole se kaiken mitta, vaan muut kehon ja mielen ominaisuudet korostuvat. Näin ollen ikävuodet eivät ole niin suurena rasitteena kuin monessa muussa urheilulajissa ja olen pystynyt parantamaan tuloksiani edelleen. Nykyisin toimin vapaasukelluksen parissa myös urheilun ulkopuolella niin kansainvälisessä lajiliitossa AIDA Internationalissa hallituksen jäsenenä ja säännöistä vastaavana Technical Officerina kuin myös vapaasukelluskouluttajana pääasiassa Münchenin ympäristössä.


Turun kisoista odotan eniten mukavaa yhdessäoloa vapaasukellusperheen parissa, Vapaasukeltajilla on harvinaisen hyvä yhteishenki nykymaailman urheilupiireissä. Toisena suurena odotusarvona ovat luonnollisesti omat suoritukset kisoissa. Muiden tuloksiin kun ei voi vaikuttaa, niin itse täytyy vain tehdä parhaat mahdolliset tulokset kisapäivänä ja katsoa sitten, mihin ne riittävät. Toivottavasti tuo omien tuloksien parantaminen jatkuu edelleen.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Mikko Niemeläinen

Olen harrastanut vapaasukellusta vuodesta 2009. Kiinnostuin lajista, kun kuntouinnin kautta rakastuin veteen elementtinä, Se on minulle niin rentouttava ja rauhoittava ympäristö, missä viihdyn ja missä on loistava treenata. Tai olenhan aina pitänyt vedestä.

Lajin löysin, kun olin Espoon Cetuksen Masters-uimareiden uintitekniikkatreeneissä ja avasin suuni oikeassa paikassa. Opettaja kertoi, että meillä on täällä Cetuksessakin vapaasukellusta. Eipä kulunut kuin alle kuukausi ja olin jo ensimmäisissä vapaasukellustreeneissäni.
Varsin pian huomasin, että tämä on mun juttuni. Niin tulokset kuin kiintymys lajiin kasvoivat valtaisalla nopeudella heti alusta lähtien. Toki lajissa on ollut omat suvantovaiheensa, mutta niistä on päästy yli juurikin sillä, että laji ja vesi ovat liian rakkaita että voisin niitä jättää. Sukellan varmasti vielä vanhainkodissakin!

Ensimmäisissä SM-kisoissani ahvenanmaalla vuonna 2010 sain SM-hopeaa pituussukelluksessa ilman räpylöitä (dnf). Muu kisa menikin sitten penkin alle harjoitellessa kisarutiineja  :)

2012 Kuopiossa saavutin ensimmäisen SM-hopeani kokonaiskisoissa, eli DNF:n, staticin ja dynan yhteispisteillä.

Paimiossa 2013 opin   mitä  tulee kun treenaa väärin, ylilatautuu kisoihin ja vielä keskittyy liikaa toisten suorituksiin - siitä tulee katastrofi. Mutta ihminen oppii parhaiten virheiden kautta, sanotaan, ja minun kohdalla tämä korni lausahdus on pitänyt paikkansa. :)

2014 Hämeenlinnassa tuli jälleen SM-hopeaa kokonaiskisoissa, ja 2015 Helsingin Mäkelänrinteessä tuli vihdoin kauan haaveilemani Suomen mestaruus eli SM-kultaa kokonaispisteissä. :) 
 Ja mikä tärkeintä, tein kisoissa 2 uutta kisaennätystäni. :)
 Muutenkin kulunut vuosi on mennyt nousujohteisesti, olen alkuvuoden aikana tehnyt ennätykseni niin staticissa kuin dnf:ssäkin. Dynakin osoittaa paranemisen merkkejä, joten eiköhän suunta ole oikea.

Olen käynyt MM-kisoissa vuosina 2011 Italiassa, 2012 Ranskassa, ja 2013 sekä 2015 Serbiassa.
Tämän vuoden MM-kisat ovat siis viidennet kohdallani ja tutussa paikassa, Turussa. 
Odotan itseltäni kisoissa henkilökohtaisia ennätyksiä kaikissa lajeissa. Miten se onnistuu, on kunnonajoituksesta ja keskittymisestä kiinni. Molempia olen vuosien varrella oppinut ja tulen oppimaankin. terveenäkin olisi kiva pysyä. Tuskin maltan odottaa kun pääsen Turkuun sukeltamaan kisasukelluksia!!

MM2015: esittelyssä Mikko Anttonen

Serbian kisat lähestyy... taas. Ensimmäiset MM-kilpailuni kilpailin Serbiassa 2013, ja vaikka siitä ei ole kuin pari vuotta aikaa, on nyt paljon varmempi olo lähteä kisaan, vaikka taustalla onkin hyvin rikkonainen kausi sairasteluiden takia. Paljonhan tässä on välissä kisattukin, ja kaikenlaista muutakin tullut tehtyä vapaasukelluksen parissa. Lajia on viety eteenpäin monella rintamalla, on ollut menestyksekkäitä kisoja Suomessa ja maailmalla, sekä monia hankalampia kisoja. Vapaasukellus on tarjonnut monia elämyksiä ja väriä elämään, ja siksi tämän parissa onkin kiva tehdä työtä. Viime reissulla Serbiassa syttyi halu järjestää MM-kisat Suomessa. Tapana kun on, että jos jotain haluaa niin sen eteen sitten tehdään töitä, ja näillä näkymin hakemuksemme vuoden 2016 vapaasukelluksen allaslajien MM-isännyydestä hyväksytään. Ensi vuonna siis varmaan kisataan MM-kisoja vähän eri roolissa. Mutta vielä on edessä ainakin yksi huippu reissu kilpailijana, ja malttamattoman sitä odottaa lähtölaskentaa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Ossi Peltola

Olen harrastanut vapaasukellusta noin kaksi vuotta. Lajin löysin sattumalta, kun minut houkuteltiin AIDA 2 -kurssille. Aluksi en ollut juurikaan kiinnostunut koko hommasta, mutta ajattelin perusteiden oppimisesta olevan hyötyä laitesukelluksessa, jonka intohimoinen harrastaja olin. Kurssilla mielenkiintoni kuitenkin heräsi. Lajihan on varsin monipuolinen ja haastava! Alussa suurimmat haasteet liittyivät tekniikkaan ja rentoutumiseen veden alla. Laitesukellus oli kyllä tutustuttanut minut elementtiin, mutta hengenpidätyksen aikaiset tunteet ja ajatukset olivat ihan uusia. Pikkuhiljaa rentouden löytyessä, tekniikan parantuessa ja pään pysyessä paremmin kurissa myös sukellukset alkoivat pidentyä. Omien rajojen rikkomisesta tuli hyvä fiilis, joka motivoi jatkamaan harjoittelua.

Kilpailemisen aloitin vajaan vuoden harrastamisen jälkeen. Ensimmäisissä kisoissa jännitys oli katossa ja ihmettelin miten kukaan pystyy sukeltamaan pitkälle tällaisessa tilanteessa. Samalla se avasi myös uuden henkisen haasteen: Jos kisarentouden saa hallintaan ja pystyy suoriutumaan hyvin, niin on jo aika mentaaliguru. Siitä taidosta voisi olla hyötyä sukelluksen ulkopuolellakin. Siispä ilmoittauduin seuraaviin kisoihin, ja sitä seuraaviin... Nyt takana on kahdet SM-kisat ja kansainvälistä kokemusta keräsin ensimmäisen kerran helmikuussa Riga Freediving Cup -kisoissa. Kilpailuissa pääsee turvallisesti kokeilemaan omia rajojaan mukavassa seurassa ja pienellä lisäjännityksellä höystettynä.


Turun MM-kisoissa osallistun staattiseen hengenpidätykseen (STA). Kisamatkalta odotan uusia tuttavuuksia, rentoa meininkiä ja hyviä sukelluksia. Näissäkin kilpailuissa tavoitteenani on omat onnistuneet suoritukset. Tiedän, että kyllä se pitkä sukellus sieltä tulee, kun vaan saan pidettyä perusasiat kunnossa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Paula Hietanen



MILLOIN ALOITIT VAPAASUKELLUKSEN JA MIKÄ PITI HARRASTUKSEN PARISSA. 
Oli kevät 2013, kun kuulin ensimmäisen kerran, että sellainen laji, kuin vapaasukellus on olemassa. Poikaystävän yllyttämänä -no, ei tarvinnut paljoa yllyttää- lähdin kokeilemaan hallille saisinko rikottua edellisen sukellusennätykseni, viisi metriä pituutta. Oikeilla varusteilla ja kärsivällisellä ohjauksella lajin kokeilu lähti aloitustasoon nähden loistavasti liikkeelle. Vedessä lutraaminen kun ei ollut kuulunut missään muodossa vakiharrastuksiini. Tarkoituksena oli lähteä muutaman kuukauden päästä yhdellä lomalla sukeltelemaan ja jonkinlainen pohja oli hankittava tai ainakin opeteltava siihen, että on snorkkeli suussa. Varsinaisen määrätietoisena tai tavoitehakuisena harrastus ei siis alkanut.. Syksyllä sukeltelu jatkui hieman määrätietoisemmin ja aikansa kun allasta oli tahkonnut edestakaisin alkoi kilpailuvietti heräillä, että josko minustakin olisi vielä "vanhoilla päivilläni" kilpailemaan. Ja kun pikkurilli oli annettu, niin täällä minä nyt olen: taas keskellä MM-kisahuumaa.

MIKÄ ON PARASTA VAPAASUKELLUKSESSA
Vapaasukelluksen ehdottomasti paras puoli on sen monipuolisuus. Treenaaminen hyvää sukellusta varten ei ole vain sukeltamista vaan kaikkea mahdollista liikuntaa maan ja taivaan välissä. Moneen muuhun lajiin verrattuna vapaasukelluksessa vaaditaan kovaa henkistä kanttia ja tasapainoa, mikä tekee valmentautumisesta todella mielenkiintoista. Yhtä oikeaa reittiä ei ole. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Uskomatonta, ja samalla hyvin kannustavaa ja motivoivaa, on myös nähdä ja tuntea oikeanlaisen treenin vaikutukset.

MITEN HARJOITTELET
Pakko kuitenkin myöntää, että vaikka vapaasukellus antaa paljon, niin totinen kilpaurheilu myös vaatii asioita. Peruskuntokaudella treenejä on kuutena päivänä viikossa sisältäen kaikkea mahdollista. Räjähtäviä intervalleja, raakaa raudan repimistä, hermottavaa tasapainottelua, puuduttavan pitkiä peruskuntolenkkejä, taulukoita, taulukoita ja taas taulukoita niin olohuoneen lattialla kuin altaallakin, hengitystreenejä ja rentoutumista, henkistä valmentautumista harjoitusten ja kirjallisuuden kautta, unohtamatta niitä kaikista tärkeimpiä, riittävää lepoa ja unta, mihin olenkin viimeaikoina satsannut kovasti. Korvaamatonta on myös jatkuvasti karttuva kokemus ja sukelletut metrit. Ilman toimivia tukijoukkoja ja valmentaa ei hommasta tulisi kohdallani kuitenkaan yhtään mitään, joten heille kuuluu myös suuri kunnia tuloksistani.

MITKÄ OVAT TAVOITTEET MM-KISOISSA JA MITÄ ODOTAT MATKALTA.
Toiset MM-kisailut elämässäni ovat siis juuri pyörähtämässä käyntiin ja voi pojat kuinka on hauskaa. Tuttuja naamoja on jo jokapuolella ja olo on suorastaan kotoisa. Kisaympäristö tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Järjestelyt toimii, ruokahuolto pelaa ja sänky on sopiva. Mitä muuta kilpailija voisi vaatia organisaatiolta ja ympäristöltä? Omat vaatimukset itselleni ovatkin sitten asia erikseen. Tavoitteenani on tehdä tietenkin hyväksytyt suoritukset ja jonkun lajin PB. Jos siinä sivussa pääsee muutamaan finaaliin, niin sen parempi. Tavoitteet ovat siis maltilliset, mahdolliset ja kannustavat. On tullut jo opittua kantapään kautta (taas), että norsu syödään palasina, ei kokonaisena.

Setä S. Severinsenin tavoin sisäinen hymy rinnassa paistaen kohti uusia asioita.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kohti Serbiaa

Vuoden 2015 allaslajien MM-kisat kilpaillaan Belgradissa Serbia. Paikka on siis sama kuin edellisissä kisoissa 2013, jolloin kisoihin osallistui Suomesta iso joukkue hienoin tuloksin. Joukkueen ubeat kisa-asut muistetaan vieläkin maailmalla.

Tänä vuonna kisoihin lähteen pienempi joukkue järjestäjän rajoitusten takia. Enemmänkin olis ollut lähettää huippusukeltajia, mutta kisoihin valittiin seuraava joukkue. Muutama valituista harkitsee vielä osallistumismahdollisuuksiaan, mutta hienot kisat on taas tiedossa, ja niistä voi sitten lukea lisää täällä blogissa matkan varrella ja ennenkaikkea kisojen aikaan. Joukkuetta tukee Ursuit joka on tarjonnut vähintäänkin yhtä upeat kisa-asut kuin vuonna 2013. Joukkueen kapteenina toimii kokenut ja luotettu Kaj Toivola.

Blogissa seuraamme tällä kertaa kisoja ensikertalaisen silmin. Ossi ja Paula ovat harjoitelleet aktiivisesti laji muutaman vuoden ajan ja kilpailleet viimeiset pari vuotta. Molemmat ovat kehittyneet tasaista tahtia, ja hieno asenne yhdessä kilpailumenestyksen kanssa avasivat tilaisuuden osallistua MM-kisoihin. Blogin ohella menoa voi seurata tapahtuman aikana kisjojen FB- ja nettisivuille sekä AIDA:n FB ryhmässä.

Miehet:
Mikko Niemeläinen
Mikko Anttonen
Ossi Peltola
Jaakko Keskitalo
Antero Joki

Naiset:
Paula Hietanen
Elle Höyden



Team Finland 2013 Serbian Belgradissa.




keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vuoden 2015 joukkuetta

Vuoden 2015 joukkuetta iloisissa tunnelmissa Mäkelänrinteen SM-kisojen jälkeen tuliuusissa Ursuitin edustusasuissa. Kovat tulokset ennustavat hyviä sijoja myös MM-kisoissa.


tiistai 10. helmikuuta 2015

Kisakauden avaus Riikassa

Vuoden 2015 kisakausi avattiin Riikassa, Latviassa. Riga Cup jäjrestettiin nyt kuudennen kerran ja alusta asti kisa on ollut vapaasukeltajien suosiossa. Tänäkin vuonna 40 kisapaikkaa täyttyi nopeasti ja tulijoita olisi ollut vielä paljon enemmän. Suomesta kisaan osallistuivat Mikko Anttonen jo kolmatta kertaa, ja mukana oli myös maajoukkuringissä ensimmäistä vuotta harjoitteleva Ossi Peltola. Muita kisaajia oli saapunut Venäjältä, Baltian maista, UK:sta, Ruotista ja Hollannista. Kilpailu oli lähtöasetelmaltaan kovatasoinen, ja kisasta tulikin tiukka, ja komeita suorituksia nähtiin.

Ensimmäinen laji oli hengenpidätys, ja Mikko starttasi kisan ensimmäisenä. Lämppärit sujuivat ihan hyvin, mutta lämpö nousi altaassa, kun vesi oli melkein 10 astetta totuttua lämpimämpi. Juuri ennen kisavetoa tilttasi myös Mikon meditaatiomusa, ja kun vielä vikan lämpärin jälkeen varsinaiseen suoritukseen jäi totuttua pidempi lepoaika, oli lopputulos surkea. Ossi puolestaa veri komeaa, lähes omaa ennätystään vastaavan 5 min 18 se suorituksen, jonka jälkeen siirryttiin lepäämään illan DNF-kisaa varten.

DNF sujui jo paljon paremmin ja omaan kisavuoroa odotelless kisaisäntänä toimiva Latvian Alexey Potapenko tenpaisi komean 175 metrin suorituksen. Kärkipaikkaa oli siis turha tavoitella, ja muutenkin tähän kisaan oli valmistauduttu treenimielellä. Tarkoitus oli hakea puhtaita suorituksia tuntumaa maaliskuun lopun SM-kisoihin . Ossi sukelsi ensin ja varmasti päivän kunnon mukaan, kun 109 metrin sukelluksen jälkeen jäi hieman epäselväksi, että tuliko se pintaprotokolla tehtyä vai ei. No tuli se ja valkoinen kortti. Mikko starttasi kisan loppupuolella, ja rauhallinen suoritus päätyi valkoiseen korttiin 125 metrissä. Altaanmitta oli vielä omaan ennätykseen, mutta oman kisakunnon rajat ovat hieman hakusessa, joten paras oli pelata varman päälle.

Ekan kisapäivän jälkeen vaatimaton kokemuksenhakuasenna vaihtui ainakin Mikolla tuttuun kilpailuhenkiseen moodiin. DYNassa ei enää pelattaisi varman päälle vaan haettaisiin sukelluskunnon rajoja. Mikon ja Ossin lähdöt olivat kisan loppupuolella, ja näytti siltä, että eilinen oli monen sukeltajan kohdalla syönyt pikkaisen parasta terää sukelluksista, joten madhollisuus oli myös pieneen taktikointiin sukelluksessa. Ossi sukelsi ekaksi, ja vaikka lähdössä unohtuikin laittaa nenäklipsi paikalleen niin tulos oli hyvä 132 metriä. Koittakaapa ite sukeltaa ilman klipsiä! Mikko starttasi heti Ossin perään, ja 200 metrin sukellus olisi varma mitali. Eilisen 125 metrin DNF:n pohjalta 200 metriä pitäisi olla ihan mahdollinen. Vaikka sukelluksella joutuikin käymään tiukkaan henkistä taistelua, niin lopputulos oli kumminkin se 200 ja toinen sija DYNakilpailussa. Kokonaistuloksissa Ossi oli 9. ja Mikko 4. Reissu oli mukava, ja tästä on hyvä jatkaa SM-kisoihin valmistautumista.

http://vapaasukelluksensmkisat.blogspot.fi/









torstai 5. helmikuuta 2015

Uusi vuosi, uusi joukkue

Vapaasukelluksen maajoukkuerinki uudistetaan vuosittain. Monet jatkavat mukana aktiivisesti harjoitellen vuodesta toiseen, ja lähes joka vuosi saamme mukaan uusi innokkaita sukeltajia. Tänä vuonna harjoittelurinkiin valittiin 13 jäsentä, joista 4 naisia ja 9 miehiä.
Toiminta aloitettiin tammikuun lopussa Kouvolan leirillä. Viime vuonna aloitettu valmennuksen kehitys on mennyt eteenpäin, ja leirin teemana oli vapaasukelluksen lajianalyysin ensimmäisen luonnoksen arviointi. Lajianalyysi on doumentti, joka määritteleen lajin perusteet ja harjoittelun. Doumentti tulee olemaan keskeinen osa valmennuskoulutusta, ja tukee maajoukkueringin jäsenten tavoitteellista ja järjestelmällistä harjoittelua.
Valmennuskoultuksen kautta lajiosaamista viedään seuratasolle ja eri harjoitteluryhmiin. Viime vuonna luotiin perusohjeet nuorten vapaasukellusharjoitteluun, ja valmenusosaaminen tulee edelleen kehittämään lajin harjoittelu aina nuorista aktiivisiin kilpailijoihin.
Vuoden ensimmäisellä leirillä aloitettiin myös valmistautuminen tulevaan kilpailukauteen tekemällä kilpailusuoritusharjoitteita. Osalla ensimmäiset kisat ovat jo helmikuun alussa Riikassa, ja monet tähtäävät maaliskuun lopun SM-kisoihin. SM-kisat ovat viimeinen näytön paikka, ennen kuin kisapaikat kesäkuun lopun allaslajien MM-kisoihin jaetaan.
Osana kovaa harjoittelu on myös lajista nauttiminen ja hauskan pitäminen. Viime syksyn MM-kisojen kuvamateriaalista on koostettu hieno dokumentti Suomen joukkueen matkasta Sardiniassa. Elina ja Johanna ovat tehneet upeaa työtä ja kirja on luettavissa osoitteessa:

http://issuu.com/elinaandjohanna/docs/freediving_imok/1

Kirjan yksi teema oli leikkimieliset haasteet, joita varten maajoukkuringin tapaamisessa tehtiin haastevideo. Onko sinusta vastaamaan haasteeseen.

http://youtu.be/Q1T-rFucJ2E