Vuoden 2023 allaslajien AIDA -kisat kilpaillaan Jejun saarella Etelä Koreassa 10.-17.6. Blogissa voit seurata kisajoukkueen tunnelmia ja sivupalkista löydät lisää linkkejä kilpailun tiedotukseen ja livestreamiin sekä sosiaaliseen mediaan. Live on nähtävissä AIDA Freediving -Youtube kanavalla. Kisajoukkuetta tukee tänäkin vuonna Sukeltajaliitto.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

DYN ja STA - finaalit

Niinpä niin. Toiseksi viimeinen kisapäivä DYNassa vilahti ohi kylmän ilman, sateen ja tuulen siivittämänä. Tyypillinen perjantaikeli siis. Ketään suomalaisista ei kilpaillut, eikä sääkään hellinyt, joten päivä sujui hajanaisesti. Viljami tuomaroi, minä ja pari muuta joukkuelaista olimme katsojina ja osa jopa hotellin lämmössä, mikä ei ollut lainkaan pöllömpi vaihtoehto. Ennätyksiä ei rikottu, mutta kisa oli tiukka ja jopa hieman yllätyksellinen. Finaalien päätyttyä lähdin shoppailemaan pakollisia tuliaisia vain tullakseni siihen lopputulokseen, että Belgrad ei ole tähän tarkoitukseen todellakaan kaikista helpoimpia kaupunkeja. Löysin itselleni myös reissumaskotin, joita liki kaikilla joukkueen jäsenillä jo oli, joten turhaksi ei shoppailusessiotani voinut sanoa.
Selvisin illaksi takaisin hotelliin lepäilemään lauantaista staticin finaalia varten ja miettimään hieman reissun antia. Etukäteen matka näytti olevan lyhyt kuin kanan lento, enkä ollut varsinaisesti ajatellut kostuvani reissusta juuri mitään tuomarikurssin ja satunnaisen kokemuksen lisäksi. Kun viimeinen kisapäivä alkoi kuitenkin olla käsillä, tuntui, että olen ollut reissussa ainakin kuukauden ja saanut todellakin enemmän oppia kuin olisin ikikuunaan päivänä voinut uskoa. Kokemuksen tuomaa varmuutta on vaikeaa kuvailla.


Lauantain kisa-aamu oli aikataulultaan poikkeava muihin verrattuna, koska kisat oli äänestetty demokraattisesti pidettäväksi sisätiloissa ulkoaltaan lämpötilan vuoksi. Tässä altaassa muiden altaankäyttäjien varaukset vaikuttivat aikataulutukseen, joten kisat alkoivat vasta myöhään iltapäivällä. Plussaa oli, että sai kerrankin syödä aamupalalla oikeasti ja kunnolla ja ottaa vielä tuppluurit ennen kisapaikalle lähtöä. Kilpailut pidettiin onneksi aivan aikasempien ulkoaltaiden vieressä, joten kulkeminen ei muuttunut, mutta muut olosuhteet eivät pysyneet enää samoina. Sisäaltaassa oli suomalaisittain todella reilusti klooria ja ilmastoinnin puuttuessa ilma oli todella paksua ja tunkkaista. Lepäilin oven vieressä saadakseni mahdollisimman paljon raitista ilmaa, mutta pian oli siirryttävä altaaseen tekemään lämmittelyvetoja. Tälläkertaa lämpät sujuivat hyvin ja kisovedon aika tuli nopeammin, kuin olin ajatellut, vaikka kaikki meni aivan aikataulun mukaan. Tarkasti keskittyessä ajantaju katoaa, joten olin hyvin onnellinen siitä, että Viljami oli koutsaamassa, kirjaimellisesti pitämässä kädestä kiinni ja viemässä minua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
Ja niin koitti kisalähdön hetki. Viimeiset henkoiset ilmaa, pakkaus ja käännös altaan vaaleansiniseen hiljaisuuteen. Veden liike siveli kevyesti silmäluomia. Ajatukset olivat kevyitä ja ilmavia. Kroppa oli rento, rohkea ja rauhallinen. Aika rullasi hiljalleen eteenpäin. Eteenpäin. Eteenpäin.. Kevyet nykäykset alkoivat ja Viljami kertoi nykäyksissä olevan merkittävän viiveen edelliseen lämmittelyvetoon. Se loi uskoa tulevaan, mutta ei poistanut sitä faktaa, että kroppa halusi hetki hetkeltä palavammin eroon hiilidioksidista. Tuskallisin hetki tuli taas kellontarkasti 3:50 ja pyysin käsimerkein valmentajan apua pahaan oloon. Harjoitellun kaavan mukaan Viljami alkoi rohkaista ja jutella saadakseen pidettyä ajatusteni ohuen langan pois polttavasta epämiellyttävyyden tunteesta ja fokusoitua keskittymiseni jonnekin aivan muualle, kuten vasemman jalan pikkuvarpaaseen tai vieressäni kelluvaan uuteen perheenjäseneen, muoviporkkanaan, jonka olin eilisellä kaupunkikierroksellani ostanut maskotikseni.
Odotin sukellusrefleksiä. Odotin, että Viljami sanoo korvieni muuttuvan siniseksi. Aika kului ja olo muuttui hetki hetkeltä tukalammaksi voimakkaiden nykäysten siivittämänä, mutta "loppusuoran" merkkejä ei tuntunut tulevan. Kun oma personal best -aikani oli tullut täyteen, sain valmentajalta vihdoin kauan kaivatun luvan nostaa kädet laidalle ja tulla ylös. Viime hetkellä.
Nousin ylös. En muista enää nenäklipin irroitusta. Hämärä mielikuva minulla on OK-merkistä, mutta sen jälkeen ajatus katkesi tyystin, vaikka kroppa ei pettänytkään. Mitähän minun pitää nyt tehdä? Hengittelin ja ihmettelin niin kauan, kunnes Viljami muistutti vieressä, että kannattaisi sanoa I'm OK. Toistin sanat ja jatkoin hengittelyä. Ajatukset olivat aivan katkolla. Tajunta alkoi sopivasti toimia nähdessäni valkoisen kortin. Hymyilin leveästi. Elämäni ensimmäiset MM-kisat, viisi valkoista korttia, kolme PB:tä, kaksi finaalipaikkaa, kaksi 12. sijaa maailman kärjessä, sekä uusi perheenjäsen, Static-Porkkana.
Rehellisesti sanottuna, paremmin eivät kisat enää olisi voineet mennä.
-Paula-


https://www.youtube.com/watch?v=CKPd--x74Yc