No niin! Kisat on pidetty ja mitalit jaettu niille, jotka ne ansaitsivat. Omiin matkatavaroihin ei sitä lisää tarvinnut laittaa. Ehkä onneksi, sillä sen verran runsaasti oli muutenkin tavaraa mukana. No, ainahan se mitali mukava olisi ollut saada, mutta ei alun perinkään realistisia mahdollisuuksia moiseen ollut. Sen verran kova taso syvyyssukelluksessa maailmalla on verrattuna kotimaisiin tuloksiin. Esimerkiksi tekemäni cnf:n Suomen ennätys ei ollut lähelläkään kuuden parhaan finaalipaikkaa, sillä viimeinen finaaliin päässyt sukelsi 73 metriä. Mitali irtosi 78 metrisellä sukelluksella. Cwt finaaliin tarvittiin vähintään 100 metrinen sukellus. Mitaliin tarvittiin sitten jo 10 metriä enemmän. Noihin syvyyksiin ei pääse ilman pitempiaikaista treeniä hyvissä olosuhteissa. Kyllä tuonne 90 päälle varmastikin olisi resursseja, mutta aika ja raha tulevat helposti vastaan, jos ennen kisaa pitäisi kaksi viikkoa treenata. Sen verran se vähintäänkin vaatisi. No, se tehdään aina, mikä voidaan.
Matka oli kaiken kaikkiaan upea ja paikka syvyyssukellukseen aivan ehdottomasti täydellinen! Toivottavasti Dean’s Blue Hole kutsuu vielä uudelleen käymään ennen kuin tässä eläkkeelle siirrytään näistä kisahommista. Tai eihän tässä mikään kiire vielä eläkkeelle ole, kun kerran cnf:n hopeaa otti minuakin vanhempi herra. Williamille vain onnittelut hopeasta, siis sille vanhemmalle. 86 metriä oli kelpo suoritus. Mies on muuten käynyt nyt syvemmällä ilman räpylöitä kuin räpylöiden kanssa. Mielenkiintoista!
Finaalit olivatkin kaiken kaikkiaan juuri niin mielenkiintoiset kuin niiltä voi odottaa. Naisten cwt oli ehkä ennakkoon kaikkein selvin mitalikolmikon osalta, mutta aina ne sukellukset on tehtävä ennen mitaleiden jakamista. Muutoin jännitystä riitti aina viimeisiin sukelluksiin saakka. On se mukava jännittää toisten pintautumisia parin metrin päästä. Kisa-alue oli hyvin rajattu muovisella viemäriputkella. Tämän loistavan idean voisi kopioida vaikka kotimaisiinkin syvyyskisoihin.
Reissu on ohi. Kotiin on päästy ja kaikki tavaratkin tulivat matkatavarahihnaa pitkin sitten loppujen lopuksi, vaikka ne edellisen kerran olivat silmissä Nassaun kentällä. Matka oli antoisa ja kaikki vapaasukeltajat jälleen kerran kuin yhtä suurta perhettä. Mukavaa porukkaa! Arki tulee kuitenkin aina. Niin nytkin. No, ensi vuonna on joukkuekisa Japanissa Okinawalla. Ehkä sinne pääsisi mukaan. Toivossa on hyvä elää…
