Olen harrastanut vapaasukellusta noin kaksi vuotta. Lajin
löysin sattumalta, kun minut houkuteltiin AIDA 2 -kurssille. Aluksi en ollut
juurikaan kiinnostunut koko hommasta, mutta ajattelin perusteiden oppimisesta
olevan hyötyä laitesukelluksessa, jonka intohimoinen harrastaja olin. Kurssilla
mielenkiintoni kuitenkin heräsi. Lajihan on varsin monipuolinen ja haastava!
Alussa suurimmat haasteet liittyivät tekniikkaan ja rentoutumiseen veden alla. Laitesukellus
oli kyllä tutustuttanut minut elementtiin, mutta hengenpidätyksen aikaiset
tunteet ja ajatukset olivat ihan uusia. Pikkuhiljaa rentouden löytyessä,
tekniikan parantuessa ja pään pysyessä paremmin kurissa myös sukellukset
alkoivat pidentyä. Omien rajojen rikkomisesta tuli hyvä fiilis, joka motivoi
jatkamaan harjoittelua.
Kilpailemisen aloitin vajaan vuoden harrastamisen jälkeen.
Ensimmäisissä kisoissa jännitys oli katossa ja ihmettelin miten kukaan pystyy
sukeltamaan pitkälle tällaisessa tilanteessa. Samalla se avasi myös uuden
henkisen haasteen: Jos kisarentouden saa hallintaan ja pystyy suoriutumaan
hyvin, niin on jo aika mentaaliguru. Siitä taidosta voisi olla hyötyä sukelluksen
ulkopuolellakin. Siispä ilmoittauduin seuraaviin kisoihin, ja sitä
seuraaviin... Nyt takana on kahdet SM-kisat ja kansainvälistä kokemusta keräsin
ensimmäisen kerran helmikuussa Riga Freediving Cup -kisoissa. Kilpailuissa
pääsee turvallisesti kokeilemaan omia rajojaan mukavassa seurassa ja pienellä
lisäjännityksellä höystettynä.
Turun MM-kisoissa osallistun staattiseen
hengenpidätykseen (STA). Kisamatkalta odotan uusia tuttavuuksia, rentoa
meininkiä ja hyviä sukelluksia. Näissäkin kilpailuissa tavoitteenani on omat
onnistuneet suoritukset. Tiedän, että kyllä se pitkä sukellus sieltä tulee, kun
vaan saan pidettyä perusasiat kunnossa.
