15.9. Pituussukellus ja päättäjäiset

Pituussukellus aloitettiin staticin tavoin aikaisin aamulla. Tällä kertaa kyseessä oli onneksi tuttu halli, joten tällä kertaa löysimme sinne ilman ongelmia. Antero aloitti suomalaisten dynaurakan tehden ensimmäisessä lähdössä loistavan tuloksen ja oman ennätyksensä 182 metriä. Antero sai vihdoin altaassakin sukellusrefleksinsä toimimaan ja reidet kunnolla hapoille. Tällä menolla mies tulee liittymään 200 metrin kerhoon vielä aivan lähiaikoina.

Veeran, Lauran ja Saanan päivä meni jälleen kerran loistavasti. Laura teki taas ennätyksensä, todella tyylikkään 133 metriä. Seuraavaksi Veera teki myös ennätyksensä uudella monollaan, helpon 149-metrisen. Lopuksi Saana teki koko kisojen kolmanneksi pisimmän sukelluksen iskemällä 179 metriä tauluun. Tytöt keräsivät jälleen kolme valkoista korttia huikeilla tuloksilla, loistavaa!

Valitettavasti kumpikaan Mikko ei enää kovasta yrityksestä huolimatta pystynyt henkisesti tai fyysisesti lainkaan latautumaan pituussukellussuorituksiinsa. Jonkinnäköiset keskinkertaiset tulokset olisivat luultavasti onnistuneet, mutta miesten mielenterveyden ja motivaation kannalta oli luultavasti kuitenkin parempi jättää maksimisukellukset seuraaviin kisoihin. Nyt jäi ainakin kova nälkä tulevaan.

Viimeisten sukeltajien suoritusten jälkeen jäimme odottelemaan lopullisia tuloksia. Papereiden ilmestyttyä seinälle näimme, että Suomen naiset olivat hienosti neljänsinä, vain vaivaiset kuusi pistettä pronssisijasta jäljessä. Tytöt tekivät uskomattoman hienoja ja varmoja suorituksia läpi koko kilpailun ja taakse jäi 13 muuta joukkuetta, mukaan luettuna monet huippumaat kuten Venäjä, Ruotsi, USA ja Iso-Britannia. Nämä olivat ensimmäiset joukkuekilpailut, joihin Suomi sai kasattua myös naisten joukkueen ja ajatuksena oli, että tytöt tulevat lähinnä hankkimaan tärkeää syvyys- ja kilpailukokemusta. Mitä vielä! Laura, Saana ja Veera näyttivät kaikille olevansa jokainen varmoja huippusukeltajia jo nyt ja pystyvänsä huikeisiin tuloksiin haastavissa olosuhteissa.

Veera teki 61 metriä syvyyttä ja Suomen ennätyksen, staticia 6 min 7 s ja pituutta 149 metriä.

Saana teki syvyyttä 12 metriä, staticia 5 min 3 s ja pituutta hulppeat 179 metriä, vain muutama metri omaa SE:tään vähemmän.

Lauran sarja oli huikeat 41 metriä syvyyttä vain yhden kesän syvyyskokemuksen jälkeen, staticia 4 min 19 s ja pituutta 133 metriä. Jokainen näistä tuloksista oli vieläpä oma ennätys.

Miehistä Antero sai hyvän sarjan kasaan tuloksilla 80 m syvyyttä, 6 min 33 s staticia ja 182 metriä pituutta. Mikko N sai arvokasta syvyyssukelluskokemusta ja tulevaisuudessa mies pääsee varmasti suuriin syvyyksiin vain pienellä paineentasaustekniikan hiomisella. Mikko P sai myös uutta innostusta syvyyssukeltamiseen tehtyään helpon oman ennätyksensä ja vieläpä maskilla. 85 metristä on enää lyhyt matka sadan metrin paremmalle puolen.

Miesten voitto meni lopulta Kroatiaan, hopea Ranskaan ja pronssi Tsekkiin. Naisten voitto meni toisen kerran peräkkäin Japaniin, hopea Ranskaan, pronssi Serbiaan ja kuten sanottu, neljäs tila Suomeen.

Illalla oli vuorossa vielä kisojen päättäjäiset. Loppujuhlissa olikin loistava tunnelma, joka hyvin kompensoi tämän kaksiviikkoisen vuoristoradan synkempiä hetkiä.

Ensi vuonna syvyyden henkilökohtaiset MM-kisat järjestetään syyskuussa Kreikan Kalamatassa. Allaskisojen paikkaa ei ole vielä päätetty, mutta ehdokkaina ovat Kreikka, Puola ja Serbia, kaikki hyviä paikkoja. Palataan asiaan ensi vuonna!

14.9. Static-päivä

Mereltä ja aallokon kouristä lähdimme seuraavaksi allaslajien pariin. Tänään vuorossa oli siis staattinen hengenpidätys eli static apnea, tuo kaikkien rakastama nautinnon hetki omien ajatustensa seurassa kuolleen näköisenä kelluen.

Organisaation logistiikkaan uskonsa menettäneet ensimmäiset atleettimme suuntasivat kohti suorituspaikkaa Anteron vuokra-autolla. Kerran paikalla käyneenä Antero kuvitteli löytäneensä kartasta yliopiston kampuksen, jonka alueella allas sijaitsi. Valitettavasti Nokian ilmainen navigointi lopetti toimintansa juuri väärällä hetkellä ja ajoimme ensin väärään paikkaan. Onneksi eräs ystävällinen paikallinen saattoi meidät skootterillaan oikeille nurkille ja tuomarina toimiva Kimmo auttoi meitä löytämään hallin viime hetkillä.

Päivän suoritukset aloitti suomalaisten osalta Mikko P, joka teki ensimmäisessä lähtöerässä rutiinilla 6 min 50 s. Seitsemän minuuttia olisi ollut mukava rikkoa, mutta 10 sekunnin ero ei tietty vaikuta suorituksesta saataviin pisteisiin juuri lainkaan. Seuraavaksi lauteille asteli Antero, joka teki myös varman 6 min 33 s saaden siitä palkkioksi tuomareilta valkoisen kortin. Naisista staticin aloitti Laura tehden hienosti oman ennätyksensä 4 min 19 s. Lauran esiintyminen ensimmäisissä MM-kisoissaan on ollut hienoa katseltavaa. Voisi kuvitella, että takana on enemmänkin kilpailuja, sillä sen verran varmoja suorituksia ovat tämän kilpailun sukellukset olleet. Saana teki omalla vuorollaan vielä hyvä tuloksen 5 min 3 s, tunnetusti suurilla palleanykäyksillä varustettuna.

Aamun suoritusten jälkeen olivat päivemmällä vuorossa vielä Mikko N ja Veera. Veera teki äärimmäisen helpon 6 min 7 s ja tutusta protokollahymystään huolimatta oli jopa hieman pettynyt noustuaan ylös vähän turhankin aikaisin. Joka tapauksessa loistotulos, jälleen tärkeitä pisteitä ja valkoinen kortti naisten joukkueelle.

Mikko N rutisti hienosti lähelle omaa ennätystään, himpun verran vaille kuusi minuuttia ja teki hallitun pintaprotokollan, mutta tämän jälkeen alkoikin uskomaton hullunmylly. Parin henkäyksen jälkeen Mikko hieman sambailla, mutta pysyi hyvin kontrollissa ja otti itse parempaa tukea reunasta. Seuraavaksi tuomari teki jotain tavatonta ja tarttui kiinni Mikkoon, jolla ei ollut mitään ongelmia pysyä itse pystyssä ja pitää suutaan vedenpinnan yläpuolella. Tästä siis Suomelle punainen kortti. Aivan kilpailujen perusasioita on, että tuomari ei itse koskaan koske kilpailijaan, ellei sitten aivan äärimmäisessä hädässä, ja että turvasukeltajatkin tarttuvat kiinni vasta silloin, kun kilpailija ei itse pysty pitämään suutaan ylhäällä vedestä.

Koska kyseessä oli mielestämme varsin selkeä tuomarivirhe, kisakylään päästyämme jäimme odottelemaan tulosten julkistamista ja protestiaikaa. Tulokset olivat jälleen pari tuntia myöhässä, mutta vihdoin saimme protestin tehtyä. Syyksi hylkäykselle oli ilmoitettu PBMM, post-blackout mechanical movements, jotka ovat tajunnanmenetyksen yhteydessä ilmenevia voimakkaita ja selkeitä pään nyökkäyksiä ja nykimisiä. Säännöissä myös erityisesti korostetaan, että selviä nykäyksiä tulee olla vähintään kaksi, ja jos merkeissä on pienintäkään epäselvyyttä, on etu kilpailijan puolella ja tuomion tulee olla valkoinen kortti. Niin oman videomme kuin tuomarivideonkin perusteella Mikon suorituksessa ei ollut tällaisiä nyökkäyksiä ja Mikko oli koko ajan tajuissaan. Absurdius kuitenkin jatkui, sillä tuomaristo äänesti suorituksen pysyvän hylättynä. Pyytäessämme heitä näyttämään videolta kaksi selvää nyökkäystä he eivät suostuneet.

Mikon pintautumista voi arvioida videolta osoitteessa https://www.facebook.com/photo.php?v=4480210132888. Pintautuminen alkaa 2 minuutin tienoilla.

Naisilla on nyt loistavasti kasassa 6 valkoista korttia hienoin tuloksin, joten huomisen mennessä hyvin voi odottaa hyviä sijoituksia. Miesten kisa ei valitettavasti näytä aivan yhtä hyvältä tämän päiväisen hyvin kyseenalaisen hylkäyksen takia ja latautuminen huomiseen, vain 10 tunnin päässä siintävään pituussukellukseen vaikuttaa tällä hetkellä erittäin vaikealta.

13.9. Neljäs kisapäivä

Tänään oli vuorossa neljäs ja viimeinen syvyyskilpailupäivä. Sää oli jälleen tuulinen ja aallokkoinen, mutta koska varapäiviä ei ole enää jäljellä, oli loput syvyyssukellukset pakko tehdä tänään. Laura ja Mikko N tutustuivat uuteen ranskalaistyyliseen "flexible official top:iin", jossa sukeltajan startti on silloin, kun organisaatio kokee oikean hetken tulleen. Niinpä Laura ja Mikko odottelivat rannalla kolmisen tuntia, kunnes hetki löi. Aallokko oli suurempaa kuin aiemmin missään vaiheessa. Mikko otti pahoinvointipillerin ja suuntasi merelle Veera koutsinaan. Lämmittelyt sujuivat totutusti. Kisasuoritus sujui rennosti, mutta harmillisesti paineentasauksessa ilmeni ongelmia ja käännös oli tehtävä 42 metrin syvyydessä, vain 4 metriä tavoitesyvyyttä aiemmin. Muutoin kuitenkin hyväksytty suoritus.

Jonkin aikaa Mikon suorituksen jälkeen oli Lauran vuoro, tavoitteena 41 metriä. Sukellus sujui treenivetojen tavoin erinomaisen helposti ja hallitusti, joten tuloksena oli kolmas valkoinen kortti naisten joukkueelle. Erinomaista työtä, juuri näin joukkuekisassa tulee toimia!

Illan käytimme odotellessa staticin lähtölistoja, jotka julkaistiin urheilijoiden kannalta ikävästi viitisen tuntia aikataulussa myöhässä, sillä yöunet jäävät monilla turhan lyhyiksi.

12.9. Kolmas kisapäivä

Aamun sarastuksessa suomalaispataljoona suuntasi merelle. Merenkäynti oli poikkeuksellisen rankkaa, mutta otimme aallot tyyninä vastaan. Antero oli ensimmäisenä vuorossa, tavoitteena 85 metriä. Kaikki meni muuten hyvin, mutta paineentasaus loppui hieman liian aikaisin ja Anteron oli käännyttävä vain 5 metriä ennen pohjalevyä. 80 metrin suorituksesta saimme kuitenkin mukavat 74 pistettä.

Anteron lähtiessä takaisin rantaa kohden jäi Mikko P odottelemaan merelle seuraavaa koutsattavaa atleettia, Veeraa. Meri alkoi osoittaa suurenevaa raivoa ja Mikko alkoi potea lievää merisairautta. Veeran lämppäriajan alkaessa Mikko-koutsi hyppäsi veneen laidalta kaaressa mereen ja alkoi oksentaa jo ilmalennon aikana, jatkaen ylvästä kalojen ruokintaansa veden alla. Olon hieman helpotettua palasimme asian ytimeen. Veera siirtyi tekemään muutamia venyttäviä tyhjäkeuhkosukelluksia ennen siirtymistään kisaköydelle, jossa odotti 61 metrin SE-syvyyteen asetettu köysi. Syvyydet olivat paperia Veeran monoräpylän käsittelyssä ja tuomari väläytti valkoista korttia. Ennätys oli syntynyt.

Heti Veeran jälkeen merelle suuntasi Laura, mutta meren pauhu oli yltynyt jo liian eeppiseksi ja loppupäivän sukellukset jouduttiin perumaan. Lauran ja kymmenen muun urheilijan suoritukset siirrettiin huomiselle.

Ranskalainen kello oli jatkanut tänään ruosteista käyntiään ja eilinen kuljetustragedia toistui tänään hieman pahempana. Iso-Britannian joukkue asuu hieman kisapaikasta kauempana sijaitsevassa hotellissa ja organisaattori oli luvannut hoitaa kuljetukset hotellin ja kisapaikan välillä. Kuinkas kävikään. Englannin joukkue odotti minibussia tunnin, kunnes hoiti itsensä kisapaikalle muin konstein. Kello oli kuitenkin siinä vaiheessa jo sen verran, että yksi englantilaisista ei ehtinyt valmistautumaan syvään sukellukseensa juuri yhtään ja tämän seurauksena menetti tajuntansa suorituksensa lopussa ja sai punaisen kortin. Britti saa onneksi uuden yrityksen huomiselle, mutta eipä tuollainen organisaation virheistä johtuva black-out ole kovin mieltä ylentävää.

Epäluottamuslauseena organisaatiota kohtaan matkasimme tänään kisa-altaalle treenaamaan Anteron vuokra-autolla. Antero heitti helpon reilun 100 metrin dynan hakeakseen fiiliksiä kisaa varten. Veera jatkoi uuden mononsa testailua hieman eilistä rauhallisemmassa tunnelmassa.

Ennen illallista katsoimme kisakylän ruokalana toimivassa sirkusteltassa dokumentin, jossa opimme, että maailman kalakannat ovat romahtaneet 90 prosenttia viimeisen 50 vuoden aikana jatkuvan ylikalastuksen seurauksena. Monet aiemmin hyvin yleiset kalalajit ovat tätä vauhtia pian sukupuuton partaalla. Illalliseksi oli tarjolla muun muassa kalapateeta.

11.9. Toinen kisapäivä

Saanalla meni ihan tykisti ja Suomi sai toisen valkoisen kortin. Syvyyttä suorituksella oli 12 metriä.

Päivällä meillä oli ohjelmassa treenisessio kisa-altaassa. Ranskalainen täsmällisyys nosti vaihteeksi päätään. Organisaation järjestämän kyydin oli tarkoitus lähteä klo 15. Osa joukkueista pääsi lähtemään vain parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta meille edellisiltana varattu minibussi saapui hieman yli tunnin myöhässä. Vihdoin altaalle päästyämme meille kerrottiin treeniajan loppuvan pian ja meille annettiin noin 15 minuuttia allas-aikaa. Mikko N:ää ärsytti niin paljon, että pää tärisi, joten pari hätäistä sukellusta eivät olleet kovin rentoja. Toinen Mikko teki sukellusrefleksin herättelyä varten 100 metriä dynaa puolityhjillä keuhkoilla. Veera testaili nopeasti juuri ennen treeniä ostamaansa uutta Waterwayn Glidefin-monoräpylää. Hätäisen treenisession aikana joku mukava ihminen ehti kaiken lisäksi varastamaan Saanan kengät. Kiltti siivooja antoi onneksi hienot, mutta epäkäytännölliset lipokkaat vohkittujen tilalle.

Koko episodista jäi melko huono maku suuhun ja luotto organisaatioon ei ole joukkueemme keskuudessa tällä hetkellä kovinkaan korkealla. Yksittäisenä virheenä sähläämisen voisi hyväksyä, mutta koko kilpailun ajan aikataulussa ei olla pysytty luultavasti kertaakaan, ei kilpailujen, ruokailujen, info-tilaisuuksien tai oikeastaan minkään muunkaan suhteen. Joistakin tämä on ehkä hauskaa ja kuuluu ranskalaiseen kulttuuriin. Kilpailijat ovat kuitenkin maksaneet huomattavat osallistumismaksut ja odottavat järjestäjältä ammattimaista toimintaa. Meillä olisi ollut paljon muutakin tekemistä kuin seistä tunti auringonpaahteessa ilman muuta tietoa, kuin että kyyti on tulossa jossain vaiheessa. Luotto organisaatioon on myös tärkeää kisasuoritusten kannalta, sillä jonkin mennessä sukelluksen aikana vikaan terveytemme on organisaation käsissä. Kärjistäen sanottuna, on vaikea uskoa henkensä sellaisen porukan käsiin, joka ei saa järjestettyä edes yhtä ainoaa minibussia oikeaan paikkaan ilman, että se olisi tunnin myöhässä.

Lohduttauduimme ja työstimme raivoamme residenssissämme sorbettia syöden, liimaillen erinäisiä esineitä ja huoltamalla lihaksia. Huomenaamulla sukeltavat Antero (85 m), Veera (61 m) ja Laura (41 m).

Internet(kään) ei toimi täällä kovin hyvin, joten kovasta yrityksestä huolimatta emme onnistuneet lähettämään tätä kirjoitusta aikaisemmin.

10.9. Ensimmäinen kisapäivä

VeLo ja MiPö heräsivät kello kuusi aamulla, Mikko sukeltamaan ja Veera koutsaamaan. Rannalta lähti vene kisapaikalle, jossa Mikko teki lämmittelyiksi tutusti muutaman tyhjäkeuhkosukelluksen 10 metrin tienoille. Viidentoista minuutin istuskelun jälkeen Veera hinasi Mikon kisaköydelle, joka oli asetettu 85 m syvyyteen. Pienestä kisajännityksestä huolimatta alasmeno sujui hyvin ja korvien paineentasaus onnistui pohjalle asti. Pintaantulo sujui myös kommelluksitta, joten Suomi otti kisojen ensimmäisestä suorituksesta heti valkoisen kortin. Jatketaan samaan malliin.

MiNi ja LaPa kävivät aamulla hotellin uima-altaalla tekemässä muutamat rentouttavat staticit auringonoton lomassa. Myöhemmin päivällä Veera näytti mistä nyt tuulee ja kävi tekemässä neljä 5-6 minuutin staticia.

Illalla Mikko P ja Veera kävivät testaamassa ohjattua Kundalini-joogaa. Siinä oli muutama hyödyllinen, mutta jo aiemmin tuttu metodi upotettuna massiiviseen energiakanava-metafysiikka-hihhulihei-jargoniin. Tämän biologiaa, neurologiaa tai fysiikkaa tuntevan ihmisen epätoivon partaalle saattavan kokemuksen jälkeen joukkue suuntasi kilpailijoille suunnattuun ilmaiseen hartiahierontaan ja illalliselle.

Viikonloppu

Lauantaina 8.9. muutimme hostellista kisakylän hotelliin, joka osoittautui oikein mukavaksi ja loistavassa sijainnissa olevaksi paikaksi. Huoneeseen majoituttuamme lähdimme tarpomaan rehvakkaasti ilman paitoja kohti lähintä kauppaa. Jonkin matkaa käveltyämme ranskalainen mummo pysäytti ja varoitti, että poliisi tulee pamputtamaan, jos emme laita paitojamme päälle. Tuohduimme, mutta otimme mummon neuvosta vaarin. Kaupasta löysimme MM-kisojen mainosjulisteen, tervetuliaiskakun Saanalle ja viikon aamupalat. Takaisin hotelliin päästyämme myös Saana oli löytänyt perille. Meille myös selvisi, että kisajärjestäjä oli hankkinut kaikille viikon aamupalat, joten nyt meillä on kahden viikon aamupalat.

Illalla Mikko N oli onnesta soikeana, sillä hän löysi kisakylän näyttelyalueelta Waterwayn edustajan, jolta hän osti alkuperäistä monoliimaa. Mononrakentaja kuunteli Mikon avautumista monoprojektistaan puoli tuntia, kunnes ei kestänyt enää ja antoi säälistä kaupan päälle uudet jalkataskun kumiremmit.

Antero kävi lauantaiaamuna treenaamassa, mutta kyseessä oli hänelle niin musta päivä, ettei siitä saa kuulemma edes puhua.


Sunnuntaina 9.9. oli virallinen treenipäivä. Pääsimme testaamaan kisalauttaa, neliön muotoista laituria, jonka keskellä sukelletaan kisasukellukset. Vilske oli taas melkoinen 55 sukeltajan pyöriessä ympäriinsä, mutta löysimme onneksi vapaan köyden.

Saana teki heti ensimmäisenä treenipäivänään 13 metrin parannuksen omaan ennätykseensä. Saana kävi 13 metrissä.

Laura teki helpon 40-metrisen. Muiden lähtiessä käymään syvemmillä köysillä Laura jäi valmentamaan Saanaa sekä vartioimaan, ettei kukaan yrittänyt vallata köyttämme.

Mikko N teki taas 43 m ja 46 m setit kärsien paineentasauksen teknisistä ongelmista. Jossain vaiheessa Mikon maski kävi lähellä kadotusta, mutta hyvällä tuurilla USA:lainen kanssakilpailija onnistui pelastamaan sen ajelehtimasta 15 metristä.

Mikko P yritti käydä 90 metrissä, mutta paineentasaus loppui tällä kertaa 84 metrin tienoilla. Maskin paineentasaus oli epähuomiossa jäänyt hieman vähiin ja tuliaisina syvyydestä oli mask squeeze ja pieniä ihonalaisia verenpurkaumia silmien ympärillä. Naama oli siis sen näköinen, että meri oli palauttanut syvyyksistä hullaantuneen Mikon maan (ja veden) pinnalle lyömällä mojovan oikean suoran ja vasemman alakoukun päin näköä.

Antero kävi 80 metrissä kääntymässä mouthfillin jälleen karattua.

Veera jatkoi vahvalla linjallaan ja teki 65 metriä syvyyttä, jo 10 metriä Suomen ennätystä enemmän.

Iltapäivällä oli vuorossa avajaisparaati ja -seremonia, ironisesti sambatyttöjen kera. Mikko P:n zombimaisia silmänympäryksiä jouduttiin hieman meikkaamaan, ennen kuin hänet kehdattiin viedä ulos huoneesta. Illalla joku toimittaja kehui ja haastatteli Saanaa tämän vuoden maailman kärkituloksensa ansiosta. Juttu menee kuulemma jonnekin arkistoon. Illalla julkistettiin myös syvyyspäivien lähtölistat, jotka löytyvät osoitteesta www.aida-worldchampionship.com/en/competition/startinglist.

Kuudes treenipäivä

Tänään oli ensimmäiset harjoitukset kisajärjestäjän organisoimina. Meno poikkesi edellisistä päivistä, sillä sukelluspaikalle mentiin kahdeksalla veneellä, sukeltajia oli nelisenkymmentä ja syvyysköysiä kymmenen. Veneessä, jolla meidät kuljetettiin, oli 20 istumapaikkaa ja kaksi 300-hevosvoimaista moottoria. Paatti kulki sähäkästi. Syvyyspaikalle päästyämme löysimme pienen alkusähellyksen jälkeen vapaan köyden viereisestä veneestä. Köydellämme sattui olemaan turvaamassa itse kisajärjestäjä, oikein mukava hieman vanhempi ranskalainen herrasmies, Claude Chapuis. Olosuhteet olivat jälleen entistä paremmat, jos mahdollista. Aurinko paistoi, virtauksia ei ollut lainkaan ja aallokkoa tuskin huomasi.

Laura heitti heti session alkuun 40 metrin sukelluksen, sen jälkeen muutaman FRC-sukelluksen ja lopuksi ennätyksensä, 42 metriä. Olo oli niin vahva, että olisi voinut saman tien käydä vaikka meren pohjassa.

Mikko N teki 43- ja 46-metriset dippaukset, muutoin oikein mukavan tuntuiset, mutta mouthfill-tekniikka ei vielä täysin pelittänyt. 46 m on kuitenkin oma ennätys.

Antero yritti 86-metristä, mutta mouthfill harmillisesti karkasi jälleen ja oli käännyttävä 78 metrin tienoilla. Ihan hyvissä syvyyksissä silti liikutaan.

Mikko P laittoi köyteen ennätyslukemansa 85 metriä, joka onnistui jälleen muutaman tyhjäkeuhkosukelluksen jälkeen ilman mitään ongelmia ja edelleen maskilla. Sukellus oli melko hyvävauhtinen, varsinkin ylöstulon osalta, sillä kesto oli vain 2 min 30 s.

Veera teki myös ennätyksensä, 62 metriä. Päivä meni kaiken kaikkiaan aika lailla putkeen.

Treenin jälkeen kävimme session jälkeen ostamassa Mikko N:lle joustavan Sphera-maskin tämän vanhan museomaskin tilalle. Ostimme liikkeen myös tyhjäksi 0,5 kg:n painoista, niitä kun ei oikein mistään muualta meinaa löytää. Neuvottelimme huikean sopimuksen ja kaupasta saa nyt 10 % alennuksen mainitsemalla AIDA Finlandin.


Mikko N:n monon liimaukset alkoivat meressä hieman rakoilla, joten Mikko päätti päivänsä rakkaan harrastuksensa parissa, monon liimailussa. Jos joku aikoo joskus säätää mononsa jalkaremmejä tai muita liimauksia, voi Mikolta konsultoida, mitä liimoja ei ainakaan kannata käyttää. Lista on jo kohtuullisen pitkä.

Huomenna muilla paitsi Anterolla on edessä lepopäivä ja muutto kisakylään Villefranche-sur-meriin, Nizzan itäpuolelle. Myös Saana liittyy huomenna iloiseen joukkoomme.

Viides treenipäivä

Eilen Anteron rehkiessä me muut vietimme lepopäivää Monacossa. Kävelimme ympäri pikkuruista   veroparatiisia ja kävimme muun muassa merimuseossa ja kasinolla. Satamassa oli kohtuullisen pramean näköisiä luksusjahteja, joista parhaat olisivat täyttäneet jopa Suomen vapaasukellusmaajoukkueen vaatimukset. Merimuseo oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde akvaarioineen ja meritieteellisine saleineen. Kasinolta ei löytynyt tarpeeksi korkeiden panosten pokeripöytiä, joten tyydyimme katsomaan kuinka turistit hävisivät rahojaan ruletissa ja blackjackissa. Illalla ostimme taas euron hintaiset bussiliput ja matkustimme tunnelmallisia vuoristo- ja rantateitä takaisin Nizzaan.

Tänään palasimme sorvin ääreen. Treenit alkoivat vasta kolmelta päivällä, joten saimme nukkua, syödä, nukkua, syödä, pakata ja lähteä. Satamassa kävi jo aikamoinen vilske. Paikalla oli vapaasukeltajia vaikka mistä maailman perukoilta saakka ja samaan aikaan oli käynnissä vielä jokin purjehduskisa. Sää oli aurinkoinen ja aallot mukavan leppoisia. Menimme samaan veneeseen brittien kanssa.
Mikko N tunnusteli keuhkojensa tuntemuksia. Hän teki pakkaamatta 40 metrin sukelluksia neljä kappaletta. Keuhkot ottivat treenin nöyrästi vastaan. Mononkin liimaukset pysyivät kasassa kuin ihmeen kaupalla. Huomenna Mikko Oskari tähtää taas syvemmälle.
Laura teki jälleen oman ennätyksensä, helpon 40-metrisen. Lauran kehitys on ollut huikeaa, sillä tämä oli vasta hänen kaikkien aikojen kahdeksas syvyyssukellussessionsa.
Mikko P iski köyden 80 metriin. Vieläkin mentiin maskilla ja pienellä nenäklipsillä sen alla. Alasmeno sujui mukavasti, paine tasautui koko matkan ilman käsiä ja mouthfill säilyi mukana loppuun saakka. Ylös tullessa alkoi olla jo sen verran typpinarkoosia, että ajatukset harhailivat muun muassa lohikäärmeisiin. Pintautuminen oli kuitenkin helppo.
Session loppuhuipennukseksi Veera sukelsi 5 metriä syvemmälle kuin nykyinen Suomen ennätys. 60 metriä tuli edelleen helposti.

Neljäs treenipäivä

Muiden vielä painaessa päätä tiukasti tyynyyn joukkueen seniori ja ikäpresidentti, Antero, suuntasi ennen auringonnousua rantaan. Taas oli aikataulu aikaistunut puolella tunnilla, mutta mitä siitä, kun kerran veteen pääsee. Aikataulun siirtyminen selittyy sillä, että joka päivä paikalle valuu lisää vapaasukeltajia ja kaikilla on tietysti suuri hinku päästä merelle. Ymmärrettävää tuo sinisen kutsu.

Tällä kertaa veneeseen pakkautui tutun sukeltajamme seuraan muutama ranskalainen, pari tyttöä Serbiasta, vastarantautunut joukko Tanskasta ja ranskalainen TV-kuvausryhmä, joka teki haastattelua kahden ranskattaren myötä- ja vastoinkäymisistä vapaasukelluksen parissa. Meri oli tyyni ja pinnalla oli vain rauhallisia maininkeja. Aurinkokin suvaitsi näyttäytyä aamuisen pilviverhon takaa ja sai energiallaan kaikki hyvälle tuulelle.

Sukkulabussiveneellä saavuimme treenipaikalle, jossa toisessa veneessä oli jo ankkuri laskettu pohjaan ja kaikki köydet laitettu valmiiksi. Matkalla oli jo keskusteltu sukellusvuorot valmiiksi, joten kaikki oli kunnossa treenejä varten. Antero oli vuorossa toisena ja laittautui valmiiksi päivän tavoitetta varten. Köydessä lukema tänään kahdeksankymmentä. Välimeri sai kuitenkin taas kokoelmaansa yhden kadonneen mouthfillin lisää aiempien lukuisien lisäksi. Kisassa Antero olisi pohjaan mennyt, mutta treeneissä ei kannata riskeerata ja niinpä käännös 76 metrin kohdalla. Sukellus oli joka tapauksessa selvästi parempi ja rennompi kuin edellisenä päivänä.

Huomenna tämän päivän ahertajalla on lepopäivä, muut sukeltavat. Olivatkin tänään Monacossa Casinolla vai miten lie...

Kolmas treenipäivä

Jokaisena päivänä kello herättää aina vain aikaisemmin. Se raastaa ihmismieltä. Tänään onnistuimme kuitenkin vihdoin pääsemään treenipaikalle raitiovaunun ja bussin avulla. Sääkin oli jälleen edellistä päivää parempi ja satamassa pyöri aikaisempia päiviä enemmän kisaajia eri maista.

Kolmas peräkkäinen treenipäivä alkoi vaatia verojaan koko joukkueelta uupumuksen ja heikon olon muodossa, mutta siitä huolimatta päivä meni mukavasti. Antero yritti uudelleen 70-metristä ja tällä kertaa pääsikin pohjalevylle saakka. Mikko P leikki hieman fluid goggleseilla, mutta teki 70 m syvän tempauksensa kuitenkin vielä maskilla. Laura haki rutiinia 30 metrin sukelluksilla ja Veera teki session loppuun vielä erittäin helpon 50-metrisen. Niemeläisen Mikolle diagnosoitiin eilisen jälkeen jonkinmoinen keuhkojen alipainevamma, joten hän piti lepopäivän ja käytti sen muun muassa, yllätys yllätys, monoräpylänsä liimaamiseen.

Treenin jälkeen Veera teki Mikko N:lle kasvojen kauneusleikkauksen varta vasten hankkimallaan teräaseella. Aluksi Veera yritti hankkia apteekista kirurginveistä, mutta sitä ei valitettavasti suostuttu myymään, joten naamapaiseiden poistossa oli tyydyttävä hieman vaatimattomampaan työkaluun.

Lääkärileikkien jälkeen lähdimme tutustumaan lähellä olevaan Ezen kylään, joka osoittautui varsin eeppiseksi kohteeksi. Yli 400 metrin korkeudessa vuorella sijaitsevassa muinaisessa linnoituskylässä oli huikeat näkymät ympäröivälle Ranskan rannikolle. Laurakin löysi vihdoin neljän päivän jatkuvan etsinnän jälkeen postimerkkejä. Aika vuorikaupungin pienillä kujilla vierähti nopeasti ja luulimme jo missanneemme viimeisen bussin. Epätoivo alkoi jälleen hiipiä arpisiin sieluihimme ja tytöt jopa sortuivat liftaamaan. Ohiajavat autoilijat pudistelivat kauhuissaan päätään. 10 minuutin kuluttua mutkan takaa kuitenkin kurvasi linja-auto, jolla pääsimme takaisin Nizzaan kirvelevään yhden euron hintaan.

Toinen treenipäivä

Kello herätti ennen seitsemää. Nopea vilkaisu ulos viestitti aivoille sateesta. Sukelluskeskus viestitti puhelimelle, että treenaamaan mennään siitä huolimatta. Jalkamme huusivat hoosiannaa jatkuvasta kävelystä, joten pistimme ranttaliksi ja otimme taksin satamaan.

Merellä satoi ja oli kylmä. Olosuhteet olivat siis loistavat eiliseen verrattuna. Virtauksia ei juuri ollut ja aallokko oli kevyttä. Edellisestä päivästä traumatisoitunut Mikko N otti käyttöön mursumaisen maski-puristin -yhdistelmänsä ja jätti palasina olevan mononsa ja kuolemanpelkoa huokuvat fluid gogglesit hostelliin lepäämään. Hukkumisen tuntemukset lieventyivät huomattavasti ja Mikko sukelsi rennon 47 metrin free immersionin ja hymyili ylöstulomatkalla. Samalla Mikko myös tajusi, miksi ihmiset käyvät kirkaissa merissä sukeltamassa.

Antero oli ensimmäistä päivää mukana treenaamassa ja iski köyden suoraan 70 metriin. 2mm märkäpuku oli kuitenkin päivän olosuhteisiin nähden liian ohut ja kylmä hiipi luihin ja ytimiin. Kylmästä tärisevä Antero ei löytänyt sitä paljon puhuttua rentoutta ja kääntyi suosiolla takaisin 60 metrin tienoilla. Veera hankki keuhkoilleen joustavuutta tyhjäkeuhkosukelluksilla ja teki lopuksi 40 metrin sukelluksen. Laura paransi ennätystään tekemällä sutjakan 35 metrisen. Mikko P teki Veeran tapaan muutamia sukelluksia aivan tyhjillä keuhkoilla reiluun kymmeneen metriin ja lopetti session rentoon 60 metrin sukellukseen, jossa pohjalevyllä suussa oli vielä täysi mouthfill.

Session jälkeen Antero heitti Veeran ja Lauran hostelliin herttaisen pienellä vuokra-autollaan. Mikko ja Mikko lähtivät miehekkäästi kävellen sateeseen metsästämään lyijypainoja ja kumiliimaa. Asetonia, hiekkapaperia ja liimaa löytyi veneliikkeestä. Tuttu sukelluskauppa oli kuitenkin maanantaisin kiinni, joten jouduimme etsimään toisen saadaksemme painoja. Sellainen löytyikin ja sieltä löytyi jopa satumaisia 0,5 kg:n vyöpainoja. Sellainen harvinainen löytö on jokaisen vapaasukellushifistelijän unelmien täyttymys. Tästä haltioituneina Mikot kävelivätkin mukisematta koko matkan takaisin majoituspaikalle.

Ankaran vaellusetapin jälkeen Mikko N alkoi vaihteeksi liimailla monoaan kasaan. Jälki näyttää lupaavalta, mutta vain käytännön testi paljastaa liimasauman todellisen luonnon. Veikkauksia satelee puoleen ja toiseen.

Laura Paukkunen

Asun ja harjoittelen Lappeenrannassa, saimaan norppien seurassa. 

Vapaasukelluksen parissa on vierähtänyt puolisentoista vuotta ja kokoajan ihastun lajiin enemmän.

Altaan pohjaan ei arjen kiiret yllä, joten sinne on hyvä sukellella niitä karkuun.

Matkustus on intohimoni ja toivon lähitulevaisuudessa löytäväni itseni harjoittelemasta syvyyttä jossain

ihanissa lampimissä vesissä.

Serbiaan lähden innolla hakemaan kokemusta... ja hyvää rusketusta tietty. :)

Ensimmäinen treenipäivä

Suurin osa kisajoukkueesta (Mikko Pöntinen, Mikko Niemeläinen, Veera López-Lehto ja Laura Paukkunen) saapui Nizzaan 1.9. Ensimmäinen päivä kului majoittuessa ja kävellessä ympäriinsä. Tutustuimme Nizzan hienoon vanhaan kaupunkiin ja kävimme tarkastamassa Cipan syvyystreenikeskuksen.

Toisen päivän aamuna pääsimme tositoimiin. Heräilimme neljän hengen hostellihuoneessamme seitsemän aikaan aamulla, tuskaisesti. Aamupalan jälkeen aloimme suunnistaa treenikeskukseen. Suunnitelmamme oli ottaa raitiovaunu sataman lähelle ja vaihtaa siellä bussiin. Odotimme ratikkaa 15 minuuttia emmekä löytäneet oikeaa bussipysäkkiä. Vihdoin pääsimme henkitoreissamme treenipaikalle, josta alkoi venematka syvyyskohteelle, jossa meitä odotti köydet solmuille vetävä kova virtaus ja järjettömän massiivinen aallokko. Sukelluskeskuksen vetäjän mukaan paikka on yleensä peilityyni ja seesteinen.

Innokkaina ja rohkeina kuitenkin hyppäsimme kumiveneestä mereen kovakouraiseen syleilyyn. Tästä alkoi painajaismainen kaksituntinen. Vieläkin vähän itkettää. Mikko Niemeläiselle tuli fluid goggleseilla sukeltaessa kuoleman pelko ja hukkumisen tuntemuksia. Lopulta myös Mikon monon jalkaremmien pettivät liimauksistaan, ja niitä mies yrittää tälläkin hetkellä korjailla. Pettäminen johtui siitä, että Mikko N oli lyhentänyt jalkaremmejä parilla sentillä muutama päivä ennen matkalle lähtöä ja liimannut ne kokoon muka hyvällä liimalla. Erikeeperillä luultavasti. Veeralle tuli flashbackeja vuoden takaisesta syvyys-MM-kisojen turvasukelluspestistään ja siellä kokemastaan aallokosta. Mikko P tiputti painovyönsä amatöörimaisesti 200 metrin syvyyteen mutaan. Sitä ei enää etsinnöistä huolimatta löytynyt. Mikko teki lopputreenin ajan FRC-sukelluksia 30 metriin. Laura oli ensimmäisen kerran harjoittelemassa syvyyttä kirkkaissa ja lämpimissä vesissä ja haastavista olosuhteista huolimatta teki useita helppoja sukelluksia 30 metrin tienoille.

Takaisintulomatkalla surffasimme veneellä 5-metrisillä aalloilla. Yhdessä pompussa Mikko N meinasi lentää ulos veneestä ja sai aplodit selvittyään hengissä kuin ihmeen kaupalla. Heikommalla puristusvoimalla varustetun ihmisen ollessa kyseessä lopputulos olisi voinut olla huomattavasti traagisempi. Treenipaikan ja hostellin välisellä paluumatkalla turvauduimme jälleen jo hyvinkin tutuksi tulleeseen kävelyteemaan.

Horkkaiset, painajaisten ja kylmän hien täyttämät päiväunemme keskeytti terävä koputus huoneemme oveen. Refleksinomaisesti suuntasimme uzimme ovea kohden, mutta sen takaa paljastuikin onneksi Antero, joka lensi Nizzaan päivän meitä myöhemmin. Menimme kahvilaan.

Joukkue MM-kisat 2012 - Nizza

Maajoukkue matkustaa taas kerran kohti etelän lämpimiä ja kirkkaita vesiä haastamaan maailman parhaita vapaasukeltajia MM-kisoissa. Tänä vuonna kisat pidetään vapaasukelluksen synnyinmaassa Ranskassa, paikkana kuvankaunis Nizzan kaupunki. Kisat pidetään 8. - 16.9 välisenä ajankohtana lajeina syvyyssukellus räpylöillä, staattinen hengenpidätys sekä pituussukellus räpylöillä.

Tällä blogilla maajoukkue kertoo tunnelmista, tunteistaan ja kisojen tuloksista.