Vapaasukellus ja hengenpidätys on kiehtonut lapsesta saakka. Ensimmäinen mahdollisuus osallistua vapaasukelluskurssille tuli vastaan toukokuussa 2018. Ennen kurssia olin pidättänyt henkeä uimavalvojakurssilla noin kaksi minuuttia. Vapaasukelluskurssilla tuplasin tuon ajan ja totesin, että vapaa-ajan tekemisen puutteet on nyt ratkaistu. Päätin alkaa harrastamaan hiljattain aloitetun uppopalloilun lisäksi myös vapaasukellusta.
Veteen tuli ensikosketus kolmivuotiaana rantauimakoulussa. Sittemmin on tullut puuhasteltua snorkkelisukellusta, uimaopetusta, uinninvalvontaa, laitesukellusta ja nyttemmin uppopalloa. Junnuna tuli myös harrastettua judoa monta vuotta, sittemmin kaikki paitsi uppopallo ja vapaasukellus on jäänyt pois harrasteluvalikoimasta. Siinä, missä vapaasukellus on omalla tavallaan meditatiivista rauhoittumista, uppopallossa saa veden alla päästellä höyryjä ja painaa täysillä. Lajit siis tavallaan täydentävät toisiaan, eikös kaikki apnea ole kuitenkin hyväksi? Uppopallossa pelaan mielelläni korivahdin paikkaa, siinä kun saa makoilla pohjassa korin päällä hiukan pidempiä aikoja kuin muissa pelipaikoissa.
Vapaasukelluksessa edelleen pelkkä hengen pidättäminen aikaa vastaan eli staattinen hengenpidätys, tuttavallisemmin statikki, on mielipuuhaani. Aika hauskaa, että ihan vain hengen pidättämistäkin voi harjoitella, vieläpä tavoitteellisesti. Mitä sitä turhaa lähteä liikkeelle, jos ketään ei kerta ole uimassa kiinni? Ihan puhtaasti väitän puuhastelevani tätäkin vain lajin mielekkyyden vuoksi. Pituussukellus omalta osalta sujuu tälläkin hetkellä vielä varsin uppopallomaisesti; lyhyitä matkoja, lujaa!
Pandemiatilanteen vuoksi olen päässyt vapaasukelluksessa vasta kaksiin SM-kisoihin sekä kaksiin minikisoihin. Tulevan MM-kisareissun otan uuden oppimisen kannalta, itse tuloksia yritän olla stressaamatta. Hyväksyttyjä, valkoisen kortin veroisia suorituksia olen menossa hakemaan.
