Eka treenipäivä lainakamoissa
Matkavarat on vielä hukassa, mutta otamme rennosti. Eilen pyörähdimme kaupungissa bussiajelulla. Pitkän etsinnän, sekä jatkuvan gelateria-, cafeteria- ja pizzeria-jatkumon jälkeen vastaan tuli yksinäinen kalastusliike, josta matkaamme tarttui yksi märkkäri paikkaamaan kadonneita varusteita. Illallisen aikana saimme neuvoteltua itsellemme yhden Team USA:n lainapuvun ja organisaatiolta myös vähän painoja. Aamupalan jälkeen, ennen harjoituksia kokoonnuimme tanskalaisten kanssa hotellin ala-aulaan odottamaan merelle lähtöä, ja saimme viime tingassa lainaan kaiken lisäksi vielä yhden mononkin, joka sattui sopivasti MikkoA:n jalkaan. Tuttu ja turvallinen Starfins :). MikkoA:ta pitkään vaivannut flunssakin oli tänä aamuna suht oireeton ja MikkoP:n orastava flunssa ei onneksi ollut pahentunut. Paketti oli melkein siis kasassa, ja lähdimme positiivisella mielellä treeneihin.
Pitkän ja raskaan 200 metrin kävelyn jälkeen olimme rannassa. MikkoA puki päälleen maastokuvioidun haarniskansa ja MikkoP veti ylleen Captain American univormun. Puvut olivat kuin mittojemme mukaan tehdyt. Pienen poseeraussession päätteeksi pääsimme jopa veneeseen saakka, joka ajeli sukelluspaikalle kohtalaisen kauan, kenties noin 15 minuuttia. Paikalle päästyämme hyppäsimme veteen ja ryhdyimme muitta mutkitta tositoimiin. Lämmittelyköydet oli asetettu 40 metriin, joten jäimme suosiolla joksikin aikaa niihin hakemaan lähempää kosketusta kirkkaaseen, lämpimään ja suolaiseen meriveteen. Mukavan pimeään ja kylmään suomalaiseen järviveteen tottuneille 30 metrin näkyvyys ja 26 asteen lämpötila voi tulla shokkina. Kosketus onneksi löytyi, ja MikkoA tahkosi innoissaan 40-metrisiä kuin huomista ei olisikaan. 50-metrinen ei tänään aivan onnistunut, koska 40-metriset oli tehty mukavasti maski-puristin-yhdistelmällä, ja syvempään vetoon MikkoA-parka yritti käyttää vedellä täytettyä maskia. No niinhän siinä kävi, että silmiä kirveli ja melko napakka termokliini vei viimeisenkin rentouden. Paluu maskiin ja huomenna uusi yritys. Muutaman noin 30-metrisen FRC-vedon jälkeen MikkoP:kin siirtyi kisaveneen reunalle istumaan ja ilmoitti haluavansa 70 metriä köyteen ja tekevänsä sen free immersionina. Toive täytettiin välittömästi ja organisaation turvasukeltaja ystävällisesti hinasi Mikon kisaköydelle vedenalaiselle skootterilla. Muutaman minuutin lähtölaskennan jälkeen syvyyssukelluksen supersankarimme lähti matkaan, ja vahvat vedot veivät tätä Yhdysvaltain kansan suurta idolia napakasti alaspäin. Paineentasaus toimi hyvin pohjalle saakka, ja pohjalevyn kanssa vaihdettujen kuulumisten jälkeen paluu pinnalle sujui kuin itsestään, vaikka käsiä hieman hapottikin. Tehtävä suoritettu.
Matkatavaramme eivät ole vieläkään tulleet, mutta toivon kipinä on ilmassa. Internetin tracker-järjestelmä näyttää, että laukkumme olisivat mahdollisesti jo matkalla Cagliariin. Katsotaan miten käy.
Matkavarat on vielä hukassa, mutta otamme rennosti. Eilen pyörähdimme kaupungissa bussiajelulla. Pitkän etsinnän, sekä jatkuvan gelateria-, cafeteria- ja pizzeria-jatkumon jälkeen vastaan tuli yksinäinen kalastusliike, josta matkaamme tarttui yksi märkkäri paikkaamaan kadonneita varusteita. Illallisen aikana saimme neuvoteltua itsellemme yhden Team USA:n lainapuvun ja organisaatiolta myös vähän painoja. Aamupalan jälkeen, ennen harjoituksia kokoonnuimme tanskalaisten kanssa hotellin ala-aulaan odottamaan merelle lähtöä, ja saimme viime tingassa lainaan kaiken lisäksi vielä yhden mononkin, joka sattui sopivasti MikkoA:n jalkaan. Tuttu ja turvallinen Starfins :). MikkoA:ta pitkään vaivannut flunssakin oli tänä aamuna suht oireeton ja MikkoP:n orastava flunssa ei onneksi ollut pahentunut. Paketti oli melkein siis kasassa, ja lähdimme positiivisella mielellä treeneihin.
Pitkän ja raskaan 200 metrin kävelyn jälkeen olimme rannassa. MikkoA puki päälleen maastokuvioidun haarniskansa ja MikkoP veti ylleen Captain American univormun. Puvut olivat kuin mittojemme mukaan tehdyt. Pienen poseeraussession päätteeksi pääsimme jopa veneeseen saakka, joka ajeli sukelluspaikalle kohtalaisen kauan, kenties noin 15 minuuttia. Paikalle päästyämme hyppäsimme veteen ja ryhdyimme muitta mutkitta tositoimiin. Lämmittelyköydet oli asetettu 40 metriin, joten jäimme suosiolla joksikin aikaa niihin hakemaan lähempää kosketusta kirkkaaseen, lämpimään ja suolaiseen meriveteen. Mukavan pimeään ja kylmään suomalaiseen järviveteen tottuneille 30 metrin näkyvyys ja 26 asteen lämpötila voi tulla shokkina. Kosketus onneksi löytyi, ja MikkoA tahkosi innoissaan 40-metrisiä kuin huomista ei olisikaan. 50-metrinen ei tänään aivan onnistunut, koska 40-metriset oli tehty mukavasti maski-puristin-yhdistelmällä, ja syvempään vetoon MikkoA-parka yritti käyttää vedellä täytettyä maskia. No niinhän siinä kävi, että silmiä kirveli ja melko napakka termokliini vei viimeisenkin rentouden. Paluu maskiin ja huomenna uusi yritys. Muutaman noin 30-metrisen FRC-vedon jälkeen MikkoP:kin siirtyi kisaveneen reunalle istumaan ja ilmoitti haluavansa 70 metriä köyteen ja tekevänsä sen free immersionina. Toive täytettiin välittömästi ja organisaation turvasukeltaja ystävällisesti hinasi Mikon kisaköydelle vedenalaiselle skootterilla. Muutaman minuutin lähtölaskennan jälkeen syvyyssukelluksen supersankarimme lähti matkaan, ja vahvat vedot veivät tätä Yhdysvaltain kansan suurta idolia napakasti alaspäin. Paineentasaus toimi hyvin pohjalle saakka, ja pohjalevyn kanssa vaihdettujen kuulumisten jälkeen paluu pinnalle sujui kuin itsestään, vaikka käsiä hieman hapottikin. Tehtävä suoritettu.
Matkatavaramme eivät ole vieläkään tulleet, mutta toivon kipinä on ilmassa. Internetin tracker-järjestelmä näyttää, että laukkumme olisivat mahdollisesti jo matkalla Cagliariin. Katsotaan miten käy.
